IRC-Galleria

Kirjoittaessani jo kolmatta tekstiâni, huomaan kuvitteellisen vihreän valkoisilla numeroilla kuvitetun pitkähihaisen paitani alta pilkottavan kuvitteellisen tuottavuusvirtuaaliegojatke-mittarini valkoisen osoittimen tippuvan taas roimasti alemmas, melkein punaiselle alueelle. Syy miksi tämä kummallinen ajatuksen ajajana toimiva kuvitteellinen mittari tippuu alas on se, että kun kirjoitan tämän jutun loppuun ja julkaisen sen, niin juttujeni määrä kasvaa puolella nykyisestään… tehden tästâ 33.33…% kokoisen jutun verrattuna kaikkiin tekemiini juttuihini Naamakirjassa, joten joka kirjoitukseni jälkeen juttujen vaikutus kokonaisuuteen pienenee, eikös?
Syy miksi mieleeni pulpahti moinen kummallisten pohtimisien summa on se, että kävin tulevassa koulussani valitsemassa aineet, joita tulen vuoden aikana ahertelemaan. Itselleni mielihyvää tuottavat aineet kuten iltayön matikka, aamuillan fysiikka ja kammari kemia olivat tietysti ensimmäisinä valittuna kummallisen selkeästä valintalappusesta. Vaikka fyysinen kuntoni lähentyy absoluuttista nollapistettä, päätin napata myös kaikki valittavina olevat liikuntakurssit.
Kaikille pakolliset kurssit tuntuvat minuakin vainoavan katolisen kouluni kellojen viisarien kärjillä, mutta koska uskoni määrä kristinuskon ylimykseen on aikalailla tasoissa uskoni takapihan Juuresherraan tai ääripuolueiden puheisiin, ei minulla ole vuodenaikana muille pakollista uskonnonkurssia. Vaikka olisihan se toki ollut mukava haaste - ranskaksi teititellen järkeillä katolisen uskonnon opettajan kanssa.

Tosiaan, tosiaan... en olekkaan kirjoittanut muutamaan hetkeen yhtään mitää ja tuntuukin, ettei kummempaa syytä olisi kirjoittaa - Arki siis astuu kuvaan? Yli viikko takana ja kirjoittaessa tätä juttua tuntuu, että jos alkaisin kirjoittamaan normaaliin peruskaavaan kaatuvaa päiväkirjan tyylistä kuvausta istuisin tässä viellä huomiseen.. eli siis vähän alle puoli tuntia… kuiteskin... - kuten joku joskus totesi olkapäitään kohauttaen.

Tutustuessani eri ihmisiin ja luodessani paikallista verkostoa. Satuin saamaan varman lupauksen kitaran saamiseksi vuodeksi kâyttööni erään mukavan musiikin proffesorin toimesta. Perhana, tuohon juuri kirjoittamaan osioon liittyen tuli mieleen niin syvällisen syvä juttu, mutta jos nyt sen kirjoitan, mitâ kirjoittaisin joskus toiste? Jotain parempaa?

*laittaa korvansa taakse sinitarralla lappusen, jossa lukee harakanvarpailla epäselkeää soperrusta*

*pohtii hyvää lopetusta*

*pohtii hyvää lopetusta*

*laskee päänsä kyynerpäidensä varaan*

*pohtii hyvää lopetusta*

*raapii nenääsä pohtivana eleenä*

*pohtii hyvää lopetusta *

*keksii kehnon lopetuksen*

*pohtii onko tämä lopetuksen arvoinen lopetus*

* pohtii lopetusta*

*säälii lopetettavia*

*toivottaa mukavia aikoja ja julkaisee tekstin*

Kirjoittaessani jo secondia tekstiäni naamakirjaan, tunnen ilmassa katumuksen suuntaista tunnelmaa joko siksi, että viikon päästä alkaavassa suuressa abbey de Floreffessa koulussa (http://www.ftpn.be/servlet/Repository?CHECK=false&IDR=1212) ja sen aikojen saatossa jo löysääntynyt katolinen kuri ja opit tulevat varmasti sen prameilla käytävillä minua kummastuttattamaan ja hymyilyttämään tai yksinkertaisesti siksi, että voisin olla tekemässä jotain paljon mielenkiintoisempaa, kuin etsiä jatkuvasti ää:n pisteiden aikaansaavaa näppäintä. ÄääääöÖöh…

Eilen illalla nähtyäni Namurin kaupungissa elokuvan inglorious bastards ranskaksi ilman minkään sorttisia tekstityksiä, oli ranskan oppimisen motivaatio korkealla, sillä tajusin 2.asteen elokuvan (siis ranskalainen tapa kuvata elokuvan monitasoisuutta) juonenkäänteet ilman suurempia ongelmia. Toki asiaan vaikutti elokuvan välillä saksaan vaihtuva dialogi, mutta tietysti, kuten sanoin: ilman suurempia ongelmia... *Kasvattaa virtuaali egoa kerta mahdollista*
Elokuvan jälkeen seurannut kierros baarissa myöhästyttyämme junasta tajusin sen, että tyttöjen oluet (huom. Oluet!) ovat ylivertaisesti paremman makuisia kuin karskeille miehille tarkoitetut juomat – Perhana!! Baarin jälkeen keskustelut kotonakin tuntui paljon luontevammalta, selittäessäni perheen keskuudessa syitä miksi Belgiassa sataa niin paljon, miksi Suomessa sataa vähemmän ja miksi Suomen ollessa niin pohjoisilla asteilla, ei täällä kuitenkaan tarvitse kerätä kylän vahvimpia joka vuosi puolustamaan loppukesän perunasatoa vaeltavilta jääkarhuilta.
Ai niin, melkein unohdin.. Eilen sain myös itselleni uuden Belgialaisen puhelinliittymän, jonka avulla voin pitää yhteyttä belgialaisiin helposti ilman, että neiti Cher tulisi pikaisesti käymään vieden minulta Brysselin huvimatkojen mahdollisuuden.

Tänään olen lähdössä seikkailemaan Namurin suureen linnaan ja tekemään kaikenlaista hömppää hyvillä mielin. Näin lopuksi talon palkatun siivojan luutun lähestyessä varpaanvälejäni tunnen pientä painetta lähteä pois koneelta. Adjöö

Samalla kun totuttelen tâhân kummalliseen azerty-näppäimistöön ja sen mônîpûôlîsîîn ominàisuuksiin, voin vain kuvitella miten suurenmosia ja nokkelan ovelia tekstejä voin tänne niin erittäin hyvästä yksityisyydensuojastaan tunnettuun naamakirjaan heittää. Entisenä (nD44 xd galleria) blogistina on taas jännä astua satunnaisen kirjoittelijan tohveleihin. Samalla kun istun sinisellä penkilläni, joka ei suostu pyörimään tahtoni mukaan tunnen poltetta rintakehässä aamuisen lenkin seurauksena.
En toki halua viettâä liikaa aikaa monsieur l’ordinateurin, eli herra datamasiinan edessä ja saatankin jättää tekstini kesken, varoittamatta sen enempää tietysti. Jos joskus niin sattuu käymään, niin haluan sinun tietävän sen että olen varmasti tekemässä jotain muuta mukavaa. Jos tulevaisuuden näkökykysi on hieman heikko, voit toki painaa päivitä nappulaa kunnes taas kerran kerran sinisen hohtoista julkaise näppäintä painan.

Tovin kirjoittelemisen jälkeenkään en ole kertonut oikeastaan mitään Belgiasta. Ensimmäisen yön ja päivän jälkeen, host perheeni on antanut minun monellakin tavalla huomata, että heidän kanssaan tulen toimeen tosi hyvin ja pärjäämään vuoden. Englannin taidon ollessa perheenjäsenillä heikkosta erittäin heikkoon kasvaa kielimuuri hieman ja sen ylittämiseen menee vielä hetki, mutta tälläkin hetkellä kummaltakin puolelta heitellään niitä ylittämiseen vaadittavia naruja. Ranskan tunnin opit tuntuvat nousevan helposti päähän, toisin kuin Belgialainen kirsikkaolut ruuan kanssa. Kuulen haikeasti ääniä ympäri tätä kolme kerroksista taloa ja yritän satunnaisesti saada naapurin klooriveden jämät pois vasemmasta korvastani.

Koska tämän tekstin lukee vain hän, joka siitä vahingossa klikkaa yrittäessään "tehdä mikä meikkivoide olen" – testin, jota voisi vähempää kiinnostaa, lopetan tekstini ironisesti ranskaa opettelevana henkilönä toivottaen : arrivederci !

Kotona.

Aahh,
On taas vuodenvaihdon paikka ja tässä sitä istutaan, kirjoittaen juttua. Heräsin tänään puoli 4 päivällä. Asiaan liittyy rasiallinen geisha suklaata, yllättävän pitkä piikki, pitkään odottelemista ja valvomista vaikeasti hallittavassa sängyssä. Jos et tiedä mihin tässä nyt koitan viitata, niin hämmennän yhä enemmän, jatkamatta tätä asiaa yhtään eteenpäin, sillä kohta tämä kaikki on viimevuotta.

Aivan kohta alkaa ensimmäiset raketit nousta ilmaan ja räjädellen sateenkaaren kaikkia värejä levitellen. Oma suunnitelmani syntyi hetkellisistä mielijohteista ja senpä takia aion viettää uudenvuoteni mahdollisimman korkealla, mahdollisimman hyvällä paikalla yhdistäen omastamielestäni mukavia asioita kuten lumilauta, limsaa ja muutamia köyhiä, rakentin tyylisiä ratkaisuja.
Monien muiden suunnitelmat ovat jo hioituneet läheisten päivien aikana niin, ettei ole edes epäilystä mitä aikoo tehdä ja missä tämän vuoden viimeisillä hetkillä. Olisi hienoa jos itsekkin olisin jotain sellaista suunnitellut, mutta näin teen tästä muistettavan. Sillä aion lähteä suorittamaan tätä uudenvuoden suunnitelmaani kävellen ja samalla ympärilleni katsellen.

Voisin pohtia mitä kaikkea on tämän vuoden aikana tapahtunut, voisin kertoa tärkeitä tapahtumiani elämässäni tämän vuoden aikana, joista en ole täällä avautunut. Näin en kuitenkaan tee, sillä tällä hetkellä elän hetkessä, mitä se sitten meinaakaan tässä tilantessa... tietenkin elän hetkessä, jos eläisin konkreettisesti huomisessa ollessani viellä tässä tai eilisessä, olisi tämä aikamoinen aikaparadoksi, josta teen yhä monimutkaisempaa jatkamalla ajatuksen juoksuani eteenpäin.

Jos lopetan nyt, voin sanoa, että raketit alkavat räjähdellä aivan kohta. Näin teen ja saan tästä tämän jutun ainoan hienomman jutun.. edes jotenkin synkronisoitu!

Hienoa ja muistettavaa uuttavuotta kaikille, pitäkää hauskaa myös ensivuonna. Vuoden viimeisen juttuni takana, seison katsoen hymyillen ja heiluttaen kylttiä, jossa lukee hyvää uuttavuotta.

Moro!
En olisi koskaan uskonut, että päätyisin jälleen kerran istuutumaan koneeni äärelle kirjoittamaan juttua, mistä nyt sitten alankaan kirjoitamaan.
Syitä kirjoittelemattomuuteeni en rupea kertomaan, vaan jokainen voi itse miettiä niitä ja kuvitella tilannetta, jossa jätät jonkin "ei niin tärkeän" asian hoitamatta ja toistat itsellesesi: huomenna sitten, tai ehkä sitten joskus myöhemmin...
Tilanne jatkuu, kunnes muutamien viikkojen päästä sinulla on aikaa käsilläsi ja päätät hoitaa homman sanoin kuvailemattoman energisillä, jopa hiukan kylmettyneillä sormillasi.
Kuitenkin jos kuvitelmia lähdit hakemaan, täältä on turha lukea seuraavia ajatuksen juoksujani.

Eiköhän voisi ihan kunnolla aloittaa, tämän suuren, kummastuttavan ja joitakin hämmentävän tekstin.
Aikaa on kulunut paljon, hyvinkin paljon. Jos nyt aloittaisin kertomaan elämän mysteerejä, tarinoita, paikoista, tapahtumista tai muuten vain, siitä mitä on tapahtunut viime heinäkuusta tähän päivään saakka, saattaisin hiukan muistuttaa niitä kuvitteellisia vanhuksia, jotka aina kertovat tarinoitansa "kun minä olin nuori"- tyyliin.
En kuitenkaan sorru moiseen vaan, keskityn ajankohtaiseen tiedottamiseen.

*piiipipipiii-piipipiipii-pipipipiiipiipipii* <-- (taitava rekonstruktio uutis-tyylisestä ratkaisusta)

hyvää iltaa, tässä tämän kirjoitus kerran pääuutisia.

*Kummalliseksi todettu Antti nousee kahden viikon kuluttua lentokoneeseen, joka tulee matkustamaan kohti Saksan ilmatilaa. Lentokone tulee laskeutumaan paikalliselle saksalaiselle lentokentälle. Kyseessä on viikon mittainen matka Saksan mantereelle, jossa oudoksuttava nuori aikoo viettää viikon saksalaisessa perheessä. Koulutuslaitoksen tempaus on huokutellut mukaan myös muita paikallisia nuoria matkalle. Passivirkailijat jatkavat tutkimusta tilanteen kehittyessä eteenpäin...*

*Nyt muihin aiheisiin. *
*Täällä kotimaassa on alkanut satamaan lunta. Paikalliset ihmiset ovat kiirehtineet vaihtamaan kulkuneuvoihinsa nastarenkaita ja keräävät varusteita nopeasti kasvavaan lumikarhu uhkaan. Useita havaintoja nopeasti liikkuvista lumikarhuista on saatu Ranuan alueelta. Viranomaiset ovat kertoneet, ettei syytä panikkiin ole, sillä lumikarhut eivät pääse häkeistänsä ulos. Monet ovat kuitenkin kerenneet jo linnoittautua Igluihinsa ja odottavat turvassa seuraavaa kesää.*

*tässä olivat pääuutiset tällä kertaa, sillä jos uutisia olisi enemmän, pääuutis- sanan merkitys hälvenisi kasvavan pääuutis määrän lisääntyessä.*

---

Nyt on muutosten aika, kuten eräs mies kerran totesi, mies jota kunnioitan syvästi.
Päätin, etten aikoisi enään kirjoittaa juttujani tuolla "muka" uutismaisella, oudoksuttavalla ja erikoisella tavalla. En kuitenkaan aio tehdä kirjoitukseni suhteen muutosta 360 asteen verran, sillä silloinhan tekisin täyden ympyrän, jättäen pääni hiukan pyörähtäneenä ja mitettien mitä äsken juuri tapahtui.
Ajatuksiini nousi idea siitä mahdollisuudesta, että alkaisin kirjoittamaan useammin kuin kerran puolessa vuodessa... Katsotaan mitä käy.

Vasen aivopuoliskoni on ruosteessa pitkän tauon jälkeen, joten tekstin laatu heittelee kohtuullisen huonosta, huomattavan karmeaan.

Tervehdys,
On taas aikaa kuluteltu pyörien naapuruston keinuissa keikkuen ja sitä päätyy lopulta istahtamaan koneen ääreen taas kerran kitjoittelemaan typöja ja seikkailemaan muutenkin internetin syvissä bittiviidakoissa, tietenkin musiikin säestyksessä.
On taas ihanasti kulunut aikaa viimekirjoituksista ja ehkä se viimevuoden kirjoittelu innostus on eksynyt jonnekkin satunnaiseen paikkaan. Kartta ja kompassi on kuitenkin tallessa, joten ehkä sitä taas voisi aloitella kirjoittelua. Ainoana ongelmana saattaisi olla käsiteltävien asioden puute, mutta tuskin, sillä nyt on aikalailla niitä vaiheita jolloin jopa minunlaisellakin heinähatulla syttyy lamppu jos muutama. Joten ajatuksia riittää vaikka näin muille jakaa.

On selvästikkin tajuttavissa vihreistä lehdistä, tarkoitan siis niitä lehtiä joita näemme jokapuolella, en niitä vihreälle painettuja lehtimainoksia vaikka niistäkin voi toki jotain päätellä, että kesä on sateiden saattelemana tullut tänne karuun pohjolaan. Merkkejä on toki nekin että auringolla on tapana olla kauemmin meidän yllä ja vanhat talvitakit on jätetty naulaan roikkumaan. Lomaakin on meillä suomalaisilla runsaasti, ainakin meillä opiskelijoilla. Aurinkoa ja aikaa, mitä muuta sitä tarvitseekaan. Vaikka loma alkaa olemaankin jo loppu suoralla, ei kannata katsoa tulevaisuuden kirjavuoria ja tuntea epätoivoa, elämä jatkuu, lomankin jälkeen. Ei mennä nyt viellä ihan loman loppumiseen, vaan keskitytään olennaiseen, siihen ihmeelliseen lomailuun.
Olen jo kerennyt loman aikana tehnyt vaikka mitä ja täyttänyt jo kesäni tavoitteet. Kuitenkin taskussani polttelee viellä ilmaislippu kokkolarockfestivaalille jonka voitin jostain, haluasin nähdä kokoonpanon nimeltä Von Hertzen Brothers, joten katsoo nyt eksynkö sinne asti. Kesäni päätavoite, eli se tiputtautuminen sieltä korkeuksista on jo suoritettuna, joten vaikka nyt eteeni läntättäisiin se karmea pitkänmatikan kirja, ottaisin vain vähillä irvistelyillä vastaan reppuuni kannettavakseni. Mikä on onnistunut kesä? Sitä varten jokaisella on varmasti oma mittarinsa, minun näyttää jo hiukan onnistustuneen yli, mutta viellä sitä mittaria voi järkyttää muutaman pykälän ylöspäin sinne täydellisten kesien kansioon.
Rahattomana festareiden jälkeen istun taas miettien mitä sitä tekisi. Menisikö vihdoin sinne parturiin lyhentämään jo pitkäksi heittäytynyttä "lettiäni", ennenkuin joku tulee ja letittää hiukseni paikallisbussin käytävällä tolppaan kiinni (sillä se voi olla ihan mahdollinen uhka), vai lähtisikö sitä taas töihin ansaitsemaan lisää rahaa tulevia hyppelyjä tai seikkailuja varten.

Toivottavasti kaikki ovat tähän asti viettäneet hienon loman, ottakaa ilo irti "loma-arjesta" ja lähtekää viettämään sitä yliarvostettua kesälomaa, pois satunnaisten vihersilmägalleriapäiväkirjahörhöjen juttuja lueskelemasta. Ensi kertaan!
Antti jolla eioleoikeestaan ole lempinimeä kiittää, kuittaa ja moikkaa

Tervee,
Tänään on vähän jännä tunnelma sisälläni, sillä tänään olen Suomessa, mutta kuitenkin tänään olen tänään Japanissa. Outoa eikö totta?

Mitäköhän kerkeisin tähän kirjoittaa, lähtö on 3 min päästä ja istahdin juuri tietokoneelle.
Joten, jos löydän japanista sopivanlaisen näppäimistön ja internet yhteyden saatan ehkä kirjoitella takasin suomeen.


Bussi jyväskylään lähtee nyt ja sieltä hesaan ja sieltä sitten 12 tuntia toiseen ja aivan erilaiseen mailmaan.

En oikeasti kerkee kirjoittaa mitään nyt joten kirjoitan ens kerralla enemmän, kun tulen takaisin.

Adios amigos! ai niin siis, Sayonara!

Iltaa/huomenta,
Aloitan aina juttuni keksimällä päästä, nopeasti mutta tietoisesti otsikon jonka pitäisi kuvastaa juttuani. Viime kirjoituksestani on taas vähän aikaa ja kiinnostukseni galleriaa kohtaa laskenut dramaattisesti ekasta kerrasta kun sain kuvani galleriaan, vaikken sillonkaan ollut tästä niin innoissani. Onhan tämä silti ihan mukavaa kirjoitella tänne juttuja itselleni ja niille muutamille harjaantuneille blogi tutkiskelijoille joita sillon tällön tänne harhautuu.

Mutta asiaan, koska viimekerrasta on niin mahdottoman pitkä aika, on hyvin vaikea keksiä mitä kirjoittaisin.



Joten....(aloitan helpolla)
Joulu-aatto on taas täällä. Sen merkkejä on kaikkialla, jouluiset kortit, koristeet, lahjojen hankinta, innoustuneet lapset ja mukavan "pitkä" loma jonka ainakin me koululaiset saamme, ovat kaikki merkkejä tämän mukavan ja lämpimän juhlan tulosta keskelle kylmää ja pimeää joulua.
(Aika klisee oli toi...)

Itselläni joulun tulo ei oikeastaan tunnu missään, vaikka pienenä tanssin riemuissani siitä, että erittäin vanha joulu"pukki" tulee ja antaa kaikkille lahjoja, jotka on tehty "tonttutyövoimalla" ja siirtyy nopeasti taas toisiin taloihin tekemään saman jutun. Suomessa tämä mysteerinen mies/nainen (en ole vielläkään saannut varmoja todisteita siitä, ettei tämä "mies" olisi vanha parrakas nainen, kuka tietää....)
tulee yleensä etu-ovesta ja juttelee mukavia ennen kun lähtee taas matkaan, muissa maissa hän livahtaa savupiipusta tai ikkunoista ja syö lasten jättämät piparit ja juo maitolasillisen maitoa (ei kai ole "maitolaseja" erikseen?), kammoaako hän pientä small-talkkia heidän kanssa, koska ei missään vaiheessa puhu heille? Voiko vastaus olla mys siinä että perisuomalainen "joulutyyppi" ei harrasta small-talkkia muitten kanssa, samalla tavalla kun yleensäkkään me suomalaiset.

Oma kalenterini on syöty tyhjäksi jo ennen 24. päivä. 10 vuotiaalla veljelläni valkoinen toivelista on täyttynyt toiveilla, paitsi minulla ei ole yhtään toivetta. Ei ole oikeestaan mitään tarvetta millekkään, toki uusi puhelin tai mp3 olisi ihan mukava, mutta minulle taitaa riittää tänä vuonna pelkät joka vuotiset sukulaisten antamat suklaat, kirja ja alus-vaatteet tälle vuodelle. Ainiin en voi tietenkään sanoa etten olisi mitään toivonut, sillä olen toivonut sähkö-kitaraa, tietysti kaikki varusteet mukana. Kitara ei suinkaan ollut ihan päästä keksitty juttu, sillä olen jo pitkään halunut oppia soittamaan kitaraa. Mikä olisikaan hienompaa kun osata painaa tiettyjä kieliä sopivaan aikaan ja saada aikaan ääntä ja sen kautta musiikkia.

Koska uusi luokkasormus tuntuu vasemmassa etusormessani oudolta, otan sen pois.
*ottaa pois sormuksen saman käden peukalolla ja keskisormella, toisen käden jäädessä vapaasti vaihtamaan tietokoneen soittamaa biisiä parempaan suuntaan*

Juttu jatkuu taas...
Moni on varmasti joskus katsonut sarjaa nimeltä The joulukalenteri, jota itsekkin olen joulut seurannut ja jolle olen nauranut usein, mutta enään en pelkää pahoja näsiä, joita nuorempana menin sohvatyynyn alle piiloon. Olenkohan mä ainoo joka niitä näsiä pelkäs? ei voi tietää.



Jutulle tuli taas pituutta sen verran, että jos tästä jatkan, jatkan turhaan sillä en itsekkään jaksaisi joulun jälkeen tätä lueskella maha täynä joulukinkkua ja sormet kipeinä kitaran kovista kielistä.
Toivotan teille erityisen mukavaa joulua.
Ainiin, kohta onkin taas kerran uusivuosi, mitäs mä siitä sitten kirjoittaisikaan....

Moro,
on sitä aikaa taas kulunut jo moonen monta viikkoa ja tapahtunut on vaikka mitä.
Olen huomannut miten usein "pyytelen anteeksi" kun en ole kirjoitellut pitkään aikaan...
tällä kertaa teen poikkeuksen... sori.

Mistä sitä aloittaisikaan.. mitä mä oonkaan tehny. Ootas, meillä oli TeT, taxvärkkiä, matka jonnekkin amikseen ja vapaa aikana elämä taas mullistunu moneen kertaan...

Alotetaan alusta, tetissä oli ihan rentoo. Kun koulussa taas alkoivat tetit alkaa, olin ihan rauhallisena kunnes oli enään 2 viikkoa aikaa. Sit alkoi tulemaan kiire, joten listasin tällä kertaa kaikki mahdolliset hienot paikat joihinka tuskin pääsisin: SuPo, palolaitokset, lentokentät, poliisilaitokset, armeija, telkkarit, radiot. En oikeasti listannu niitä muuhunkun päähäni.

Kun aikaa alkoi olemaan enään viikko ennen ensimmäistä tet viikkoa (tet viikkoja oli 2 joista sai valita kumpana menee töihin). Kirjoitin hienon sähköpostin jossa kerroin kaikenlaista itsestäni ja miten "motivoitunut" olen ja kaikkea mitä olen tehnyt ja kaikkea siihen suuntaan (mulla taitaa vielläkin olla tosta luonnos koneella, et vois sen ehkä julkaistakin).
Siskoni oli ollut radio Jyväskylässä tetissä joskus kauan sitten ja suositteli sitä ja olihan se minustakin siisti vaihtoehto, joten lähetin sinne viestiä ekana..kului muutama päivä ja soitin sinne,mutta muutaman minuutin päästä selvisi ettei se olisi kannattavaa sillä joutuisin katsomaan vierestä, kokonaisen viikon (kaikki on automatisoitu nykyisin).

Seuraavana koitin Yle keski-suomea joka sijaitsee sopivasti Jyväskylässä. Jotenkin tuntuu että aikajana menisi päässäni vähän sekalaisesti koska muistan että paikka ylelle varmistui vasta ensimmäisen tet viikon torstaina koulussa (jolloinka puolet oli jo tetissä), heti biologian tunnin jälkeen kun soitin mysteeriseen numeroon joka oli soittanut minulle kesken tunnin.
puhelun loputtua "tirskuin" innosta hymyillen. Näin olin päässyt radioon jonka musiikki ja ohjelma oli suunnattu kuuntelijoille jotka ovat päälle 45 heidän loppu elämänsä asti.

Itse tet viikosta saisin kirjoitettua lyhyen romaanin ja jos tässä koittasin kirjottaa edes jotakin siitä tuhlaisin vain itseni (ja (ehkä) kahden muun ihmisen) aikaa, kirjoittamalla tekstiä jossa ei ole mitään sisältöä. Näin ollen se olisi aivan turhaa, myös söpertelisin jotain satunnaista tähän, mitään sanomatonta tekstiä jossa tässä vaiheessa varmaan tajuaa ettei siinä ole mitään järkeä ja sen voisi ihan hyvin jättää lukematta ja hypätä jo seuraavaan juttuun jossa olisi jotain järkeä eikä olisi vaan tyhjää jutun miettimistä jota en kirjota, jotta säästyisi aikaa kirjottaa joku toinen juttu jotain paljon älykkäämpää ja sellaista tekstiä jota voisi lukea menettämättään lukemis intoaan. Se miksi minun ei kannattaisi sitä kirjottaa sitä nyt on yksinkertainen ja olen sen jo maininnut muutaman kerran ylempänä. Näin ollen, Seuraavaan aiheeseen. (loppujen lopuksi tetistä sain täydet arvostelut Arvo Vuorelalta, oman juttuni radioon, ja aivan mahtavan tet kokemuksen)

Oi kun näitä aiheita olisi paljon joista saisin kirjoitettua vaikka mitä. Siirryn tähän päivään..
Täällä loma päiviäni olen vietelly mukavasti elokuvien parissa ja vähän siellä täällä.
Mutta hämmennystä aiheuttaa "hiiri" mysteeri kotonani. pikkuveljeni Matti, väittää että talossamme on hiiri(ä)? tätä väitettä tukee äitini kommentti aikasemmin tällä viikolla että talossamme kuulu pienen pientä rapinaa... ainakin muutamana yönä.
Tänään kahdentoista maissa pikku veljeni tuli olohoneesta pois pleikkarin luota ja sainoi että oli nähnyt hiiren juoksevan olohuoneen nurkassa. Tätä seurasi minun epävarmuus talomme hiirettömyydestä.
Viime puoli tuntisen aikana hiiri havantoja on ollut lukuisia, mutta minä en ole vielläkään nähnyt yhtään hiirtä missään...
Miten tämä on edes mahdollista.... asumme "uudenaikaisessa" rivitalossa emmekä vanhassa kartanossa jossa olisi (kai) hiirille oivalliset olosuhteet...
Jatkan tätä mysteerin selvittelyä kääritty keskisuomalainen vasemmassa kädessä. Vankeja ei oteta vaan kiinni saadut karkoitetaan karusti talosta. Vaikka olisihan se ihan hienoa yrittää kesyttää ja kouluttaa itselleni hiiri lauma joka tottelee käskyjäni ja tekee temppuja.

Jatkan taas kirjoittelua joskus toivottavasti tämä juttu oli nyt jotenkin luettava, sillä luulisi että kirjoitus kykyni ovat ruostuneet.. Moikka!