IRC-Galleria

kerran koin tuskan syvän viiltävän sisimpääni. en voinut käsittää miten kipeä arpi siitä jäisi. en tajunnut että kaikkea ei voisi parantaa. ja nyt... on jo liian myöhäistä.
tuntuu kuin kaikki muuttuisi ympärilläni. tuntuu kuin kaikilla olisi jokin tarkoitus. vain MINÄ jään yksin avuttomana seisomaan keskelle pimeän huoneen lattiaa, varjoihin. kaikki häviää ympäriltäni. yritän huutaa. mutta kukaan ei kuule, ei enää. yritän ojentaa käteni ja ottaa tukea, mutta kukaan ei auta, ei enää. miksi siis olen täällä? mitä teen täällä? nyt ne arvet kasvattavat tuskaani, en tiedä kuinka kauan enää kestän tätä. en voi ymmärtää miksi olen ajautunut tähän pisteeseen. on kuin olisin kulkenut pitkää synkkää käytävää odottaen valoa sen päässä. mutta se onkin umpikuva, seinä tulee vastaan. en voi tehdä mitään. en voi perääntyä ja palata menneeseen. en voi myöskään ohittaa seinää. jään siis tähän, yksin kärsimään. sitten nukahdan, unohdan tuskani hetkeksi. mutta herään, omaan huutooni. kyyneleet vierivät silmistäni kun vaikeroin lattialla. voin kumpa löytäisin jostain oven, tien valoon. tien onneen. tien autuaaseen elämään. voi kumpa joku tulisi ja hakisi minut pois, turvaan. olisi edes yksi ainoa ihminen, joka tulisi. tiedäthän... on tämä niin vaikeaa yksin.