IRC-Galleria

Meidän lehemät (lue: hiehot) ei ainakaan joka päivä, jos isännältä kysytään. Saakutti!

Eipä muuta, heippa!

Mitäs täs kevättä kytätes. Kaikki tapahtuu tai vähintäänkin tuntuu tapahtuvan vasta kesällä, tässä sitä siis kökötetään odotustilassa ja noh, odotetaan. (ei tosiaankaan siis lasta, niitä on tällä erää ihan "hyvä määrä", joskin viime yönä olis ollut jaossa muutama) Tosin tässä odotellessa voi järjestellä yhtä sun toista... Kun on riittävän monta rautaa tulessa, yksinkertaisesti aivokapasiteetti loppuu ja sattuupa yks sun toinen asia unohtumaan. Pää on täynnä tyhjää!

Onneksi tahi sitten epäonneksi aika jolkottaa tasaisen tappavasti. Kaikki tapahtuu lopulta ja sitten toisaalta liian nopeasti. Kävipä tässä päivänä eräänä niin, että ponin tukasta tuli liian lyhyt. Ei siinä mitään muuten, mutta se on THE poni. Aika mennä huiskii ja tukka ei kasva... oi ja voi, ponitätiä ahdistaa! Ja se tukan leikannut tyttö on tosi nolona. Vaan ei täti vihainen ole, vähän vaan harmissaan.

Sitä sattuu, kun tapahtuu. Eilispäivä toi taas uusia kutkuttavia ajatuksia ponitädin päähän. Jospa oiskin heppatäti... Uus Ressu olis upee, ei muuta ku tuumasta toimeen! Joskus olis paree, kun se pää vaan olis täynnä tyhjää.

(missä ne kaikki poniratsastajat oikein piileksi? mulla on pari oikein hyvää, mutta muutama lisää sopis oikke hyvin. ;))

Lapset ja lapsettomuus, molempi pahempi. Toista en ole kokenut, mutta vierestä toki seurannut. Lapset ovat elämän suola ja monen päänvaivan juuri. Kolikolla on kääntöpuoli, josta ei sopisi puhua -ainakaan julkisesti. Ihanat pienet naurunaamat ja kaatuneet mehut. Elämästä ei kolhuitta selviä ja itseppä on polkunsa valinnut, mutta on tämä vaan rankkaa! Meikäläinen on istunut kopitettuna koko päivän. Ja aina joutuu apuun hälyyttämään samat ihmiset, onneksi sentään sitä apua saa... Kuka ihme on päättänyt, että niitä vauvoja voi olla kaksi kerrallaan?

Kerrassaan upeaa -ja pikkuisen on muuten rankka juttu!

ps. Eräs hyvä ystävä ja kaksosten äiti tuumasi kerran, että hän ei toivoisi kaksosia pahimmalle viholliselleenkaan. Toisaalta ihan ymmärrettävää. Onneksi heppa näyttää kivalta ihan vaan ikkunastakin katseltuna.

Hän on muuten Eelis.

Minä olen ponitäti. Tallin kaviokaskaartista valtaosa lasketaan kategoriaan: poni. Käsittämätöntä! Miten minusta tuli ponitäti? Siinä kysymystä kerrakseen... Tulikohan se alitajunnasta? Pitää vain toivoa, että lapsikatras kiinnostuu tästä hullun miehen (naisen) harrastuksesta ja kiipii heppakyydille. "Tykkejä" on tupa täynnä.

Ponilla on kyllä mukava ratsastaa ja hyvä ratsu on hyvä, on se sitten ponikokoa tahi ei. Poneja on mukava kasvattaa, toki nekin rahaa syö, mutta josko uskallan väittää että pikkuisen vähemmän (syöhän ponitamma het vähemmän kuin hevostamma) kuin hevosvarsojen kasvatus. Onni on oma jalostusori! (tietyin reunaehdoin)

Onni on myös hyvä hevonen. Tosin hyvän hevosen "makuun" päästyään on omat kriteerit aika korkealla. Monta pikkunäppärää ja "ihan kivaa" hevosta on tullut vastaan, vaan siinäpä se sitten olikin. "Ihan kiva" ei ole enää riittävä. Pitää olla enemmän liikettä, kuin tämä ponitäti pystyy edes istumaan ja pitää olla enemmän skouppia, kuin tämä ponitäti koskaan uskaltaa hypätä. ;) Pitää vaan olla. Hölmöä!

Pitäiskö olla siis VAIN ponitäti? ...näää, kyllä haaveita on oltava ja todellinen onni on oma Ressu. (todellinen epäonni on muuten sama eläin ;))




-terveisin Todellinen Ponitäti

(ihan vaan tiedoksi kaikille: kyvykkäistä poniratsastajista on huutava pula! Jos voit sitoutua ja saat tukea kotoa, ota yhteyttä!)