IRC-Galleria

...mutta nyt voi taas pistää ruksin seinään. Tää tätsy on nyt hypännyt the Hevosella, ja vielä MAASTOESTEITÄ!! (noh, lasketaan ne maahankaivetut tukit ihan maastoesteiksikin...) Tosin ponipilotti siellä varsinaisen hyppäämisen hoiti, me lähinnä uitettiin suojia -ja tätiä, vesiesteessä siis. Järjestys oli, ensin suoja, sitten täti suojan hakuun. Hyvä rasvaus pelasti saapikkaat. (uiminen oli siis vapaaehtoista, ilmalentoa ei liittynyt uimiseen.)

Ponipilottia me pikkuisen nakeltiin sitten ihan kotokentälle. Ennen ilmalentoa oli kuultavissa klassikko "se ei oo koskaan sit ennen pukitellut". Joo ei, mutta nyt on. Noh onnistumisprosentti nuorten neitien kanssa oli kuitenkin 50%. Ilmeinen salaliitto ponineitosilla kyllä oli, molemmat olivat hieman keveitä, mutta pilotti pääsääntöisesti pysyi. Toinen pisti kuitenkin paremmaksi ja pudotti pilotin. Pilotti urheasti kuitenkin kiipesi takaisin, vaikka hetki siitä väännettiin, että väsyttääkö täti ponin massalla vai tyttö vauhdilla. Tyttö voitti, niin tädin kuin poninkin. Pliisumpaa kaveria ehdittiin kuvaamaankin. Toista ei, kun piti antaa tädinkin pikkuisen sitä vauhtia...

että valmennusta on tarjolla omalla tallilla. Ja halutessaan useamman kerran viikossa. Asiat järjestyy pikkuhiljaa, mutta hiljaahan se hyvä tulee.

Tämä täti ei oikein ehdi seurailla toisten ratsastusta. Rästilista on kilometrin ja tekemään pääsee vain kun lapsille on hoitaja, priorisointi, sehän se oli se päivän trendi.

Vaan kuka pelkää mustaa miestä?

Edellinen pitkäaikainen ponipilotti tuli Siihen Ikään. Siinä Iässä puhuu usein ohi suunsa, vaan nyt riitti sano täti ja uutta arpaa peliin siis.

Ponitädin Iso Mies Joe on vailla kykenevää kuskia. Mahdollisuuksia on. Poni on hyvä ja täti joustava ja avulias. Toki tiettyyn rajaan saakka, jos puhuu ihan hölmöjä turuilla ja toreilla tai luulee, että hyväntekeväisyys on harrastus numero Uno niin erehtyy. Vaan rohkeasti juttusille, jos siltä tuntuu, että tämä voisi olla ihan oma juttu. Tädit ei pure.

...vaiko eikö?

Joskus tuntuu, että kaikki aika menee nököttäessä sohvan nurkassa vauva kainalossa. Ja sitten masentaa. Vaan onpa sitä saatu aikaankin ihan hyvin, kun summaa á la Summa Summarum. Möllitkin vaihtoi suurelle kesälaitumelle näin heinäkuun kunniaksi. Oli siinä hyvä aitasulkeinen suoditettavaksi. 1200 metriä aitaa kolmella langalla ja isoilla tolpilla... Ja ne pajupuskat. Raivaussaha on oiva apuväline. Tosin jos on budjetti tiukka niin oksasaksetkin ajaa asia. Ei mennyt kuin kolme työpäivää raivata niillä aitalinja pajuista. ;) Heh, hullulla on huvit vaan pihillä vielä paremmat. Ja köyhällä aivan omansa.

Mullien siirto. No se vei sitten yhden päivän se.

Joe, laumasielu, kopsotteli sitten omin pikku koivin sinne elämään laumaelämää. Laji laidunseuralle nyt olisi sen mielestä voinut olla joku toinen...

Joen morsiot Anky ja Ippe ovat kasvaneet aikuisiksi ja duuni on tullut heille tutuksi. Urheat Ponitytöt nappasivat pilotin pestin ylipainoiselta tädiltä hyvissä ajoin. Nuori herraElmersson sen sijaan tyytyi vain hieman uudelleen muotoilemaan kärryjä. Vika tosin oli kaksilahkeisissa ja sanottakoon ponitädin sanoneen; tämä ei jää tähän!

Yhdet kisat takana. Ei tosin suurella menestyksellä, mutta tekosyinä käytettäköön karannutta Neiti Hiehoa, joka hieman viivästytti lähtöä... Niin ja toisessa luokassahan satoi vettä ja eihän tällainen sohvannurkassa kyhjöttävä ponitäti voi sitten enää oikeasti ratsastaa. Joku sitä paitsi liimasi ne ponin kaviotkin juuri paraiksi ennen luokkaa. Ylimitoitetulla verryttelyllähän ei mitään osuutta ole asiaan... saati sitten niillä ratsastustaidoilla.

Niin ja tiedättekös Ponitäti osaa laatoittaa! Ja ajaa traktorilla, ja äestää, ja kylvää.

Ja olla laiska ja saamaton.

Könkkö mikä könkkö. Toisaalta pitäis olla iloinen, et se ei oo hevonen, joka on kolmijalka, mutta eihän sitä koskaan iloinen oo, kun saa elukkaa roudata kiireen vilkkaan keskellä yötä päivystykseen verissä päin.

Tästä lähin meikäläinen hankkii vain suuria koiria. Pienet on aina heikompia. Hengissä se on, siitä saa olla tyytyväinen, mutta eihän se hääviä oo, että kuusivuotias Ihmisen Paras Ystävä on paitsi puoliksi sokea ja nyt myös rampa. Takajalka tikattiin kasaan. Tikkejä meni jokunen... omistaja meni tikkien määrässä jo hyvissä ajoin sekaisin. Monta on riittävän täsmällinen ilmaisu tähän. Muut vauriot olivat ilmeisesti ihan "vain" pintahaavoja. Suuren koiran purema pienessä koirassa on kuitenkin melkoisen iso. Liekö epäonni vaiko onni, ettei kotona ollut kuin tämä pieni koirakaveri...

Enpä olisi ikinä uskonut, että koiratappeluiden vuoksi saa soitella polliisisedälle, mutta niin kuin eräs tuttava tuossa taannoin sanoi "itse kukin polkunsa valitsee". Niitä kuljettava siis on ja valinnoistaan vastuu on kannettava. Ei auta ei.

tamma on ihana kaveri ja hellä äiti. Yleensä. Juuri kantautui kurjia uutisia, tamma potkaissut varsansa hengiltä ja itsekin siitä niin tolaltaan menneenä laitettiin samaan kuoppaan... varsalla palikat ja pilkut paikallaan, ilmeisesti joku vahinkolaukaus siis.

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.

Tarkasti, hellästi, huolehtien tehdään varsoista aikuisia. Kikkailut sikseen.

...se stereotyyppinen varsonta. Yöllä pimeässä ja viileässä tallissa kaikessa rauhassa. Assin vuoksi tuli vietettyä muutama yö hiljaa tallissa käyden. Oli ilmeisesti liian ressaavaa sellainen ramppaaminen. Paree varsoa keskellä päivää, keskelle laidunta ja keskelle laumaa... Niin vissiin sitten niin.

No lopputulos on komea. Ja ihan sun ulottuvilla! Jos hinnasta sovitaan...

Ihan kivaa vaihtelua punaisten ponien sarjaan tuollainen ruunikko jousiukko. Tähti on päässä joka säässä. Supersuorin pitkin koivin on varustettu tämä formula. Osta omaksi, muista näyttää ja käyttää, tee kasvattaja ylpeäksi.







Voin mä toki ton itekin pitää, on se vaan komee. Mä laitan siitä kuvan sulle.

Nämä on pakinatyylisiä kirjoituksia, joilla ei välttämättä todellisuuspohjaa!

Tosikot menkööt muualle.

Hevonen on kumma peli. Toinen kaveri nakkaa ennemmin käytävälle selälleen kuin antaa periksi, toinen seisoo koko yön riimustaan juuttuneena kiltisti aloillaan. Se sama tyyppi, joka heittäytyy käytävälle, hirttäis itsensä siihen riimuun.

Hevonen on upea kaveri, paitsi sunnuntaiaamuna valtoimenaan pitkin pihoja.

"Oota Eelis siinä hetki, äiti käy pikkusen tuolla pihalla."



Tää on niin tätä.

Mä tahdon olla ilkeä, koska mä vaan tahdon. Pehmopellet ei pärjää ja Ponitätihän ei mikään pehmopelle oo. Jokainen valitkoon omat polkunsa ja vastatkoon sitten itse täysimääräisesti omista valinnoistaan, perskutarallaa! Teoilla on seuraamukset ja oireilla syyt.

...tai no.

Oon mä välillä vähän pehmee. Ainakin ton Neiti Näsäviisaan kanssa. Neiti Näsäviisas on 1v ja 9kk ja osaa laskea kymmeneen ja heittää hulvatonta läppää. Miltäs kuulostaa: "Masu meni pois" (vetää mahan sisään) "tuli takas" (henkäsee masun takas) TAI "Älä kutita mua, Ilona kattoo heppaa" (isi häiritsee Rrrimpuloiden tuijottelua ikkunasta.) Meillä on muuten Neiti Näsäviisaan mielestä vain Ressuja ja Rimpuloita. ;)

...tai no, on meillä myös isaduuuura.

Myötätunto on heikkoutta sanotaan. Ja kateutta on tuhatta lajia, suuruudenhulluus yksi niistä. Laiskuus on kuitenkin synneistä pahin. Miksi maata elämänsä sohvalla? Tuleen Siskot tai kohta huomaatte, että Sohva on syönyt elämänne.

Elämä on tehty elettäväksi ja väsymys voitettavaksi. En mä nyt jaksa on maailman huonoin tekosyy.

Think big to be big!