IRC-Galleria

Naranek

Naranek

oon syöny hyvin, ja aion edelleen

Blogi

« Uudemmat -

Vesiksen avausSunnuntai 18.05.2008 02:10

Vesiksellä oli Vesivehmaa Open, eli 25 purkkaria kentällä. Ne omi ilmatilaa aika huolella, joten sain vaan neljä liukumäkeä iltasella. Ihan hyvää perustreeniä oli. 07 startti siirrettiin 07 ja 18 risteyskohtaan, mikä teki laskeutumisesta tosi mukavaa. Pituutta lennoilla yhteensä joku 20 min. Vaikea sanoa tarkkaan.
Uusi vuosi vanhat kujeet. Sain vihdoin lentotauon poikki Aurinkovuorella. Lensin yhden lennon, joka oli taattua rinnnekamaa. Rinne toimi 160 - 200 m korkeudella vaihtelevasti. Lennolle tuli pituutta varmaan vajaan tunnin verran. Jouduin tulemaan pois kun rupesi satamaan vettä. Laskukuvio ja lasku onnistuivat nätisti.

Kaikenkaikkiaan oli mukava huomata, että 6 kk tauosta huolimatta siipi tuntui heti tutulta harteilla ja lentäminen yhtä luonnolliselta kuin aina.

Hetken kuluttuaSunnuntai 09.09.2007 14:21

Noniin, eli hieno syyspäivä oli. Heikkoa itätuulta, eli hinaukset 07-baanalla. Eka lento oli aika mitäänsanomaton. Laskukierroksen aloitin vaihteeksi liian matalalta ja jouduin tekemään viimeisen kaarroksen turhan alhaalla.

Toisella lennolla osuin kuplaan suoraan hinauksesta ja ruuvasin ylöspäin siinä. Vasemmalla puolella oli kaksi riipparia ja varjo (Ville, Jarkka & Kari) keossa pyörimässä. Ne nousi mua nopeammin, joten menin sinne alimmaiseksi. Noustiin 800m:iin ja sen jälkeen sykli loppui. Hajaannuttiin eri puolille, mutta mitään ei löytynyt. Muut paitsi Jarkka tuli alas.

Kolmannella lennolla siirsin ripustusta eteenpäin. Se teki hinauksesta levottomamman ja pystyasentoon siirtyminen ja loppuliuku vaatii uutta totuttautumista, mutta lopputyöntö on paljon selkeämpi ja helpompi tehdä. Termossa pyöriminen on myös kevyempää. Niin ja se lento - lähdin hinauksesta vasemmalle ampumaradalle päin. Aluksi tuli pelkkää laskevaa vastaan, mutta sitten jysähti kunnolla. Liidin pokalle ja kiinteää 4m/s termoa ylöspäin. 300-500m se oli vielä turbulenttista, eli viskoi välillä kunnolla, mutta vei silti ylös. Siitä ylöspäin se oli vaan tasaista hissikyytiä. 800-900m:ssä lähdin lännessä näkyvän varjon perään, ja silti nosti koko ajan. Yläpuolella oli kunnon musta mörkö joka imi ihan huolella. Kattelin pohjia ja yritin pysyä niistä "selvästi erossa" :) Jarkan bongasin pilvien välistä pyörimästä. Oli kivaa lentää pitkästä aikaa porukalla.

Kun pohjat tuntui olevan liian lähellä ja ensimmäisiä haituvia tuli vastaan, vedin taljan täysille ja lähdin ylittämään aukkoa. Siellä oli laskevaa, joten käännyin takaisin ja lähdin kiertämään aukkoa reunan kautta. Talja täysillä ja tanko lähes vedettynä siipi kulki kuin unelma. Pilvi-imu piti huolen siitä ettei korkeutta mennyt juuri ollenkaan. Välillä piippasi 1-2m/s ylöspäin vaikka nopeutta oli varmaan jotain 80-100km/h. Eka kerta kun oon oikeasti lentänyt noin kovaa pitkään - ja - se - oli - upeaa! Pilvi sinänsä oli jo kunnioitusta herättävä näky. Sen pohja oli todella tumma ja imua ei tarvinut arvailla. Paahdoin noin 4km vastatuuleen ja ajatuksena oli lähteä Vierumäen suuntaan seuraamaan tietä, mutta sykli loppui enkä viitsinyt lähteä sittenkään eteenpäin. Lähdin lahden suuntaan koska siellä oli lupaavan näköistä pilveä, mutta kun näin alempana Tenhon tulossa takaisinpäin, niin tulin siihen tulokseen ettei sieltä ole nostoja luvassa. Yritin pariin muuhunkin suuntaan, mutta aina tuli vastaan liidin joka oli matalalla, joten itsekin jouduin laskeutumaan. Ei sillä että se olisi harmittanut, koska lento oli aivan sanoinkuvaamattoman mahtava. Jos tuollainen keli pysyisi päällä, niin matkalentäminen olisi pelkkää juhlaa! Lentoaikaa on vaikea arvioida, mutta arviolta tunnin siellä varmaan viihdyin. Kamera ei tietenkään ollut päällä, mutta tuskin se materiaali olisi tehnyt mitenkään oikeutta tuon lennon mahtavuudelle.

Otin vielä neljännen lennon testatakseni lisää uutta ripustuspaikkaa. Termoa ei juurikaan ollut, mutta kitkuttelin nollanostoissa ja pienissä kuplissa arviolta kymmenisen minuuttia. Lasku ei mennyt ihan nappiin väsymyksen takia, mutta sain vahvistuksen ripustuksen siirron vaikutuksista:
-selkeämpi lopputyöntö
-vaikeampi (tai erilainen?) hinaus
-erilainen loppuliuku
oli hyvä päivä... lisää hetken kuluttua....

Muljuttajien paluuPerjantai 24.08.2007 04:12

Pitkä päivä Vesiksellä takana. Tuli vedettyä 5 lentoa, joista kaksi ilman lähettäjää - lähetin itseni headsetilla ja Kim oli hinaamassa. Yksi sivutuulistartti joka onnistui hyvin.

Pari ekaa lentoa meni mystisessä labiilissa ilmassa. Pientä nousevaa ja laskevaa joka puolella, mutta koko kierrosta ei saanu termoon missään. Tuntui siltä niinkun siiven säädöt olis pielessä, mutta se oli vaan kelin outoutta.

Sen jälkeen keli rauhoittui, ja illalla oli jo ihan tasaista. Testailin viimeisellä lennolla wingovereita sillä asenteella, että pitäisi leikata vauhdilla läpi koko wingoverin eikä työntää vauhteja pois kesken liikkeen. Se onnistui yllättävän hyvin! Vauhti säilyi kauniisti muutaman haparoinnin jälkeen ja liikkeet tuntui rauhallisemmilta. En yhtään tiedä kuinka vinossa sitä on oltu, mutta veikkaisin että 90 astetta vähintään. Viimeisen wingoverin jälkeen joutui vetämään huolella ettei siipi lähtenyt looppiin, ja G-voimia oli riittävästi. Siitä tulin vielä laskuun kiitotien 12 päätyyn ja viistäessäni puurajaa näin jotain tyyppejä kattelemassa touhuja. Ilmeet oli aika ihailevia - tai niin ainakin uskottelen itselleni ;) Lähestyminen meni nätisti, mutta tietysti lopputyönnössä tuli jotain häikkää ja siipi meni vähän nokalleen... ei mitään vakavaa, mutta whack kuitenkin :p

Kevyttä keliäKeskiviikko 08.08.2007 03:23

Näköjään on jäänyt yksi päivä merkitsemättä. Joku aika sitten kuvasin ekat lentovideot kölikameralla. Ylhäällä ei oikein pysynyt kun oli pohjoistuuli, joten tuli räimittyä ja muuten urheiltua. Kolme lentoa siinä muistaakseni tuli.

Tänään tuli neljä lentoa itätuulella. Termot oli aika heikkoja. Eka lento meni pelkästään laskevien parissa, paitsi laskukierros jonka aikana kantoi niin paljon että päädyin melkein isolle pussille vaikka ajatus oli laskea 07 päätyyn. Toisella lennolla sain Pekalta vinkin että ampumaradalta löytyy vakiotermo joka soi ja laulaa... ja sen se teki! Alku oli vaikeaa, mutta ruuvailin siinä itseni 800 metriin, kunnes nostot taas hävisivät ja tuli pelkkää laskevaa. Kolmas lento oli taas aika pikainen. Kävin pyörimässä 07-kiitotien myötätuulen alkuosassa, mutta ei siitä ylös päässyt vaikka jotain pientä löytyikin. Neljäs lento piti olla enää laskutreeniä, mutta suoraan hinauksesta löytyikin ihan muheva termo jonka avulla nousin reilun 100m. Paljon yli 500m ei tässä vaiheessa iltaa enää menty, joten metsästin pieniä termonkikkareita. Ei niissä paljon pyöritty, mutta pitkittivät lentoa mukavasti. Lasku tuli keskelle kenttää koska en halunnut häiritä samaan aikaan laskevaa ultraa. Siiven kasaaminen ison pussin vieressä oli aika tunnelmallista. Nyt nukkumaan ---->

:)
Piti olla nollatuulinen päivä ja kovaa pilvikeliä. Sen sijaan oli pohjoistuuli.

Ekalla lennolla pääsin suoraan hinauksesta nostoon kiinni, mistä ruuvailin hajanaisten termojen seassa 700-800m korkeuteen. Sitten aivan yllättäen kesken hyvän vahvan noston kaikki katosi ja oli pelkkää laskevaa. Korkeudet katosi hetkessä ja jouduin laskuun. Aikaisemmin oli ollut tyynempää, mutta ilmeisesti järven päältä tuli kylmä ilmamassa kentän päälle ja teki siihen valtavan imurin. Olis voinu lähteä etelään karkuun, mutta se olis tarkoittanut luultavasti laskua peltoon, enkä ollut siihen ihan valmis :) Lento kesti kuitenkin reilun puoli tuntia ja lasku osui kiitettävän lähelle starttipaikkaa.

Toisessa startissa naru katkesi kaksarin kohdalla. Olin sen verran korkealla että sain tehtyä 360 ja laskun vastatuuleen. Vähän jännitystä pitää olla välillä ;)

Toinen lento meni sitten taistellessa 200m-300m korkeudessa 25:n päädyssä. Aikani tapeltua kyllästyin ja tulin laskuun. Myöhemmin katselin trackia koneelta, ja huomasin että olin noussut koko ajan vaikka varkkari ei ihan jatkuvasti piipittänytkään. Olis pitäny siis vaan jaksaa kitkuttaa niin se olis ehkä palkinnut. Luulin että siitä ei tuu mitään tulosta.

Kolmas lento olikin sitten lähinnä naatiskelua ja maisemien katselua. Pitää muistaa välillä nauttiakin, kaiken suorittamisen välillä.

Kuvasin paljon videoita, ja Kim kuvasi mun lentämistä. Ilmeisesti ajan laskukierroksen aika paljon kovempaa kun muut. Toistaiseksi olen sitä mieltä että se on hyvä niin, koska silloin on enemmän auktoriteettia möykkyihin ja reserviä yllättävissä tilanteissa.

Keli palailee pätkittäinTiistai 10.04.2007 15:51

EFLA on taas korkattu. Keliä oli, mutta se toimi sykleittäin. Jos starttasi syklin alkuun, niin pääsi hyvin ylös, mutta sitten ei löytynyt enää oikein mitään. Nostot oli aika hajanaisia, mutta joukossa oli ihan hyviäkin.

Eka lento jäi tyngäksi. Hinaus oli aika kesy ja valjaat ei istunu päälle.

Toiselta lennolta en odottanut juuri mitään, mutta hyvän hinauksen perään sain melkein heti vahvasta termosta hajun. Pari kierrosta ja lähdettiin ylöspäin. Parhaat nostot oli jotain 4m/s. Paikallislentoa siis tuli kentän päällä ja huippukorkeus 1303m. GPS-loggeri oli päällä, ja lennon kestoksi tuli 1h 20min. Nyt on takki tyhjä ja paikat kipeinä. Tarttis lentää enemmän niin jaksais.

Laskut meni miten meni... laskukierroksessa on vielä parantamista. Testasin ekaa kertaa tuulen suunnan määrittämistä pyörimällä ympyrää, ja jarruvarjoakin tuli käytettyä. 25:n pääty röykytti aika kiitettävästi. Ei ollu hauskaa siellä.

Termossa pyörin molempiin suuntiin. En enää edes muista kumpaan suuntaan sen piti olla vaikeaa. Suunnan vaihtaminen vaan aina tuottaa vähän hämminkiä. Termot vaati myös jonkin verran high sidingiä. Jatkossa näin kevyenä päivänä voi hyvin termota 2/3 taljallakin. Ainakin pitäis muistaa käyttää sitä termojen välissä.

600m aidatSunnuntai 25.02.2007 14:01

Tulipa taas lennettyä Aurinkovuoressa pitkästä aikaa. Ekalla lennolla himmailin kaikessa rauhassa rinteen toiseen reunaan. Siellä totesin että ei prkl, tuuli tuleekin melkein rinteen suuntaisesti eikä kohtisuoraan eikä se kanna juuri nimeksikään. Siinä sitten tultiin varovasti pieniä nostoja etsien järven reunaa takaisin suhteellisen kovaan vastatuuleen vieläpä. Yksikankaisella tai varjolla ei olis ollu taas mitään asiaa, mutta topless kulkee :) Pääsin kuin pääsinkin takaisin starttipaikalle. Laskukierrosta ei ollut, mutta tein kaksi 90 asteen käännöstä (L&R) korkeuden tiputtamiseksi ja muutenkin olin liian kaukana järvellä. Ne oli suht matalalla, mutta onnistui hyvin! Eka lasku meni juoksemiseksi, mutta onnistui muuten hyvin.

Tokalla hinauksella tuli se 600m korkeutta, ja varkkari oli taas tapissa 10.0m/s. Ensimmäinen 100m tuli ihan hetkessä. Pyörittelin kaikenlaista pientä akrontynkää ja treenasin kovaa lentämistä. Nyt siipi ei enää oskilloi vaikka olis tanko munissa, ja käännöksetkin onnistuu vauhdilla. Tää on erittäin tärkeetä matalla kovaa tullessa.

Kolmas lento meni melko samaan tyyliin, mutta päästin narun jo 550m:ssä kun ei jaksanut kituutta 600m:iin asti. Se oli jo korkattu anyways. Kaksi jälkimmäistä laskua meni nappiin lopputyöntöjen kanssa!

Päivän sana on Ilmanopeus! Sitä pitää olla kun tulee laskuun! Aurinkovuoressa on jostain syystä erityisen kova tuuligradientti. Kymmenestä metristä liidin suorastaan imaistaan maaefektiin. Jos ei oo nopeutta niin kuvittelisin että mastottomalla on sakkaus lähellä. Ainakin käännökset matalalla on ihan myrkkyä tommoisessa gradientissa ilman vauhtia. Ja vauhtihan vaatii sitä hallintaa ettei se lähde lapasesta.

Siipi ei enää puolla, mutta pitää alkutsekkauksessa aina muistaa varmistaa sen symmetrisyys. Jos kierto näyttää oudolta, niin taljaa renklaamalla sen voi saada normalisoitumaan.

Tykkään mun siivestä <3

Niinkun pyörällä ajais...Sunnuntai 18.02.2007 23:06

Eka lento viiteen kuukauteen. Yllättäen ei edes juuri jännittänyt. Startti onnistui nätisti, ilmassa oli vähän tunnustelemisen makua, ja lasku nousi vähän hyllylle. Kaikenkaikkiaan helppo ja onnistunut veto.

Toka lento meni vielä tuntuman hakemisessa ja lasku oli balettimaisen kaunis.

Kolmannella lennolla menin rinteeseen, joka kantoi 150-160m:ssä hyvin. SG:n videoiden innoittamana pidin enemmän vauhtia ja siitä saikin paljon enemmän irti. Raekuuro tosin hääti mut pois reilun 20min lennon jälkeen.

Siipi puoltaa edelleen vasemmalle. Nyt myös 1/3 taljalla. Se kyllä haittaa lentämistä.

Tuuli oli ihan rajalla, onko liian kova varjoille. Riipparilla ei ollut vielä mitään ongelmaa. Se on lajinvalintakysymys ;)
« Uudemmat -