IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.03.2008 23:37

aamulla avasin silmäsi pinkissä helvetissä. havaittuani päässäni lievää jomotusta päätin olla rasittamatta aivojani edellisillan toiminnan pohtimisella ja sen sijaan suunnata kaiken jäljellä olevan energiani pakosuunnitelman laatimiseen. parintunnin yöunien jälkeen taivaan harmaus ja sateen ropina, sekä yllättävä kesäaikaan siirtyminen eivät tehneet elämääni yhtään sen helpommaksi. halusin kotiin, omaan sänkyyn. ilmeisesti liikaa vaadittu, kohtalo halusi pistää minut kärsimään.

rämmittyäni asemalla havaitsin että seuraavan bussin lähtöön oli kolme tuntia. Näiden kolmen tunnin aikana sain huomata, että rakkaassa rauniokaupungissamme ei sunnuntaisin ole auki ainuttakaan kahvilaa tai ruokakauppaa. ilmeisesti ihmisten ei sunnuntaisin tarvitse syödä vaan voimme sen sijaan paastota ja vaikka rukoilla.

mutta jottei tämä nyt menisi minkään sortin uskonnollisen lässytyksen puolelle jatkaisin listaa minua tänään kohdanneista vastoinkäymisistä.

kuljin siis masentuneena pitkin kouvolan katuja etsien kahvilaa, minulla oli karmea nälkä hirmuinen jano, jalassani minulla oli maailman epämukavimmat kengät ja lisäksi ulkona satoi vettä. täysin masentuneena jouduin palaamaan asemalle jossa uhrautuvaisuuteni vaikeutti elämääni jälleen.

minut tuntevat ihmiset tietävät, että sana -ei ei liiemmin kuulu sanavarastooni. tänään uhrautuvaisuudestani pääsi hyötymään eräs venäläinen nainen, joka ilmestyi luokseni itku kurkussa. huolimatta olotilastani sympatiani olivat naisen puolella, vieraassa maassa eikä akkua kännykässä. muilla voi mennä siis huonommin kuin minulla.

no tietenkin lainasin oman puhelimeni hänelle ja hän ylisti minut maasta taivaaseen puhuttuaan puhelimestani ensin akun loppuun. kiitti ja tokaisi että jumala palkitsee minut. karma tai jotain. edelleen oli sunnutai ja joudun istumaan asemalla kolme tuntia, sillä kavilat eivät olleet auki ja bussit eivät kulkeneet, koska oli sunnuntai. päivä jona jumala lepäsi, päivä jonka minä kirosin nyt ohi maanatainkin.

no, pääsin uttiin bussilla, mutta koska kännykässäni ei ollut akkua en saanut soitettua kyytiä kotiin, kävin kummeilla lataamassa akun ja isä tuli hakemaan. isä päätti tehdä tästä unelmieni krapulapäivän, jouduin ajamaan auton kotiin ja tekemään jonkin mäkilähdön, johon meinasin jäädä jumiin koska oli niin liukasta. kun viimein pääsin kotiin ehdin nukkua puolituntia ja sitten karma oli jälleen kimpussani. olen ollut vissiin tosi paha ihminen viime aikoina. olin sopinut ratsastustunnin eräälle lapselle, mikä tarkoitti sitä että lähdin tunnin hölkkälenkille ponin ja pikkulikan kanssa.

sieltä selvittyäni olin jo niin nujerrettu että päätin kiusata itseäni kunnolla, jotta karma antaisi jo periksi. lähdin heittämään maastolenkin vanhalla tammalla ja lopuksi juoksutin elsin. kello oli kahdeksan kun pääsin istumaan tietokoneen ääreen ja nyt lähden kyllä nukkumaan.


Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.