IRC-Galleria

OooTee

OooTee

Pienen pojan äiti <3

ADHD vai ITTVH?Maanantai 16.04.2007 15:57



Jos olet ihmetellyt, miksi pyörin usein kuin väkkärä, vastaus tulee
tässä: Vähän aikaa sitten havaittiin , että minua nuorena vaivannut
ADHD on muuttunut ilmiöksi nimeltä ITTVH - Iän Tuoma Tarkkaavaisuuden
Vajaus Häiriö.

Näin se ilmenee: Päätän pestä autoni.
Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä.
Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa.

Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsu-
kortit.

Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin,
joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä.

Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä
tyhjentämässä roskakorin. Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran
olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä
postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin
postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon.

Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan,että jäljellä on vain
yksi postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa
työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan
kokistölkin, jota olin ollut juomassa.

Jotta en merkkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää,
siirrän sitä hieman syrjään. Huomaan, että kokis on alkanut hieman
lämmetä ja päätän viedä sen jääkaappiin.

Matkalla jääkapille huomaan ikkunalla kukan, joka kaipaa pikaista
kastelua.

Lasken kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini, joita olen
etsinyt koko aamun.

Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpöydälleni heti sen
jälkeen kun olen kastellut kukan.

Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään kastelukannua
kun siinä samassa huomaan TVn kaukosäätimen. Joku on jättänyt sen
keittiön pöydälle.

Tajuan, että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen
kaukosäädintä, mutta todennäköisesti en muista, että se on keittiön
pöydällä, joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin
kastelen kukat.

Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurin osa läiskyy lattialle.

Joten, laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen
pyyhkeitä, joilla kuivaan läikyttämäni veden.
Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.

Päivän lopuksi: autoa ei ole pesty, kutsuja ei ole postitettu,
roskista ei ole tyhjennetty, lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,
kukkia ei ole kasteltu, postimerkkejä on edelleen vain yksi, en löydä
television kaukosäädintä saatikka lasejani, enkä muista minne olen
laittanut autonavaimet.

Miettiessäni, miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään, olen
todella hämmentynyt, sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen
todella väsynyt.

Ymmärrän, että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua, mutta
ensin tarkastan sähköpostini.....


ÄLÄ NAURA!
Jos et vielä tunnistanut tästä itseäsi niin voit olla varma, että
sekin päivä tulee... ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.