IRC-Galleria

Qualia

Qualia

You may not be flawless, but you are perfect.

Selaa blogimerkintöjä

MITÄ HELVETTIÄ!Maanantai 01.06.2009 09:21

Keittiön pöydällä on ollut kaksi asiaa (muistaakseni), joilla on ollut jonkinlainen arvo. Ensimmäinen, tietysti, passini. Ainoa henkilöllisyystodistukseni. Poissa. Kadonnut. Kaputt. Ei ole vaatteitten taskuissa, ei ole muissa huoneissa, ei ole kaapeissa, pöytien alla, lokeroissa, ei missään.

Toinen, provinssin lippu. Sama kuin edellä, ei löydy mistään.

En ole vielä hoksannut, puuttuuko tuosta jotain muuta, mutta voi helvetti. Ulko-ovi on suoraan vastapäätä keittiönpöydästä. Tänne kävellessä ei ole tarvinnut muualle katsoakaan aluksi. Nyt mennee kyllä syyniin kaikki täällä viime aikoina käyneet. Täytynee laskea tuohon listaan myöskin palohälyttimen asentaja, sillä aika täsmää ja tämä sai olla itsekseen keittiössä 5-10min ollessani viereisessä huoneessa, oven takana.

KIESII. KIESII NIIN JULUMETUSTI.

Ainoa toimiva yhtälöKeskiviikko 27.05.2009 00:57

Pingviini on häkkilintuTiistai 26.05.2009 22:42

Välttääkseni tekemästä kauheasti julkisia faux pas-eleitä, taidan pitäytyä kämpillä itsekseni. Pitkälti.
Elän vain toivosta, ja se toivo on kuvitteellinen.
Raitapaitasmokki päällä, jäätikön reuna kaltereina.
Toivottavasti herään pian.

8)Torstai 21.05.2009 21:42

RapeX aka Rape-aXe (I'm not kidding :--D)Keskiviikko 20.05.2009 07:07

"Initially called RapeX, the name was changed in 2006 upon discovering that RAPEX is also an EU warning system against dangerous goods on the market.

The device, known as Rape-aXe, is a latex sheath embedded with shafts of sharp, inward-facing barbs that would be worn by a woman in her vagina like a tampon. If an attacker were to attempt vaginal rape, his penis would enter the latex sheath and be snagged by the barbs, causing the attacker excruciating pain during withdrawal and (ideally) giving the victim time to escape. The condom would remain attached to the attacker's body when he withdrew and could only be removed surgically, which would alert hospital staff and police. This device could assist in the identification and prosecution of rapists. Like most condoms, Rape-aXe also usually prevents pregnancy and the transmission of HIV and sexually transmitted diseases."

LeffajuttujaKeskiviikko 20.05.2009 06:26

Olipa Felon hyvä.

Jatkakaa.

Department of PsychoactivityKeskiviikko 20.05.2009 00:59

Ennää tarvii maalata! Kämppä ois sitten valmiimmanpuoleinen. Eli meleko todennäkösesti kaikki, johon tarvii vielä rahaa, on hoidettu tän kuun loppuun mennessä. Sweet. Sitte tuparihommia.

DelayTiistai 19.05.2009 02:19

Nauhoitukset hidastuneet jo viikon kestäneen flunssan sekä kitaran hajoamisen takia. :< Ei oikein voi tehdä mitään ennenkuin kitara korjataan. Aka -ttu.

egaRSunnuntai 17.05.2009 17:50

Jahas, kämpillä on netti sanonut itsensä irti melkoisen effectively, saapi nähä kuinka kauan mennee ennenko meikäläistä nähdään seuraavan kerran esimerkiksi viestimien tahoilta.
Tästä syystä puhelin astuu taas käyttöön. Ja ulukosalla hilluminen. OLLAAN PÄISSÄÄN, NYT ON KESÄ!

Kuulkaas, apinat!Lauantai 16.05.2009 01:03

Nytte o aika ottaa vähän kontaktia evoluutioon. MySpacesta löytys. Maaliskuun alussa nauhoitetut kaks biisiä ovat paikoillaan ja nätteinä kuin kaksikasvoiset siat.
http://www.mikseri.net/esom
Let the sin begin!
Haukkua saa. :D