IRC-Galleria

Jotenkin helpottavaa päästä Helsinkiin. Tampere laittaa minut miettimään liikaa asioita. Tänään käydessäni yliopistolla hakemassa Kuura\:n syntymäpäiväshoppailulle ja myöhemmin odottaessani bussia osittain odotin ja osittain pelkäsin törmääväni tiettyihin ihmisiin, joita en välttämättä haluaisi enää ajatella. Elämä on vaikeaa. Mutta minulla on nyt ainakin kämppä Helsingissä alkaen 1.9. Ihanaa nähdä oma nimi ja tuleva Helsingin osoite kirjoitettuna joihinkin papereihin ja sähköposteihin. :)

Päivän saldo:
- paljon randomeita tykkiläisiä (Tampereella ei vain voi kulkea törmäämättä niihin.)
- varattu inssiajo
- pankkiin laitettu rahaa
- palautettu pari kirjaa kirjastoon ja lainattu kaverilta Jumalat juhlivat öisin sekä Enkelit ja demonit
- tietokonetiedusteluasioita
- yleistä kaupunkielämää, ihmisten tarkkailua ja Tampereen näkymien ihailua
- paljon kahvia ja yksi smoothie
- ranskalaisia ja actionkomediaelokuva
- tunnin bussin odottelu Pispalassa for nothing (Nokialta tuleviin busseihin ei vaan voi luottaa.)
- väsymystä
- heinä- ja elokuun yöt <3

From the day we arrive on the planet
And blinking, step into the sun
There's more to see than can ever be seen
More to do than can ever be done
There's far too much to take in here
More to find than can ever be found
But the sun rolling high
Through the sapphire sky
Keeps great and small on the endless round

It's the circle of life
And it moves us all
Through despair and hope
Through faith and love
Till we find our place
On the path unwinding
In the circle
The circle of life

Tiedetään. Ei ole reilua kuunnella huonolla äänentoistolla varustettuja live-esityksiä YouTubesta ja nauraa, kun laulaja ei muista sanoja, jotka minä kyllä muistan (ja jotka laulaja on itse tässä tapauksessa vieläpä kirjoittanut), mutta kun se vaan on niin hauskaa. :D

Haluaisiko joku opettaa minut soittamaan pianoa? Yliannostus taas muutamista ihanista kappaleista, joissa on upeita piano-osuuksia. Tai kelpaisi minulle sekin, että oppisin edes laulamaan kauniisti ja oikein, niin voisi edes laulaa mukana.

Näenpähän taas vaihteeksi mielenkiintoisia unia. Viime yönä tappelin erään tuntemani ihmisen kanssa unessani, ja se oli mielenkiintoista, koska en useinkaan tappele ihmisten kanssa edes valveilla, koska en tappele ihmisten kanssa varsinkaan unissa ja koska en ainakaan sen ihmisen kanssa edes haluaisi tapella. Unessani minua ärsytti tyypin asenne ihan eräissä IRL tilanteissa joskus viimeisen vuoden aikana ja sanoin sitten suorat sanat niistä, ja hän vieläpä sanoi takaisin omista IRL tekosistani. Tilanne oli melkoisen absurdi, koska en myöskään osaa kuvitella häntä sanomassa suoria sanoja kenellekään ainakaan tuossa mielessä. Kyllä se unimaailma vaan on jännää, kun ei ikinä tiedä, mitä sieltä seuraavaksi tulee. :)

Vanhat suomalaiset elokuvat ovat niin mahtavia. :) Katsoin tänään yhden sellaisen mustavalkoelokuvan, joka tuli televisiosta, ja oikeastaan katsoin sen, koska äiti kehotti. Siinä niin väännettiin rautalangasta, että kuka rakastaa ketä ja puhelinkeskuksen neidit tiesivät aina kaiken ja sen myötä kaikki muutkin. Kosinta hoidettiin ilman sen kummempia muodollisuuksia hyppäämällä melkein toisen käsivarsille ja valittamalla, ettei mistään tule mitään, ellei neiti nyt heti suostu vaimokseni. Elokuvan viimeisen kuuden minuutin aikana saatiin vielä hyvin heitettyä koko kehitelty romanssi päälaelleen ja takaisin. :D Voi että, sen katsominen oli kyllä taas niin elämys.

Wanted dead or alive.

A voice missing since 17.7.

Menetin ääneni tuossa maanantaina, mikä voi tietysti olla mukava asia sellaisille ihmisille, jotka muuten joutuisivat puhumaan kanssani, mutta omasta mielestäni se ei ole kovin miellyttävää. Kommunikoin tällä hetkellä ihmisten kanssa vain kirjallisessa muodossa, koska en halua rasittaa sitä jäljellä olevaa pihinääni enempää. Ainakin minulla on siis hyvä tekosyy olla olematta IRL-sosiaalinen tällä hetkellä.

Kaipaan kovasti jotain piristystä tai hauskuutusta tällä hetkellä, mutta minulla ei ole mitään hajua, mitä se voisi olla.

Olinpa Tuskassa. Olipa kivaa.

Liityin yhteen uuteen erityisen kivaan yhteisöön. Nimittäin ollessani perjantaina Tuskassa sain mukavan puhelun kotoa äidiltäni. Olin edelleen hiukan hauskassa mielentilassa Sonatan keikan jäljiltä. (En ole muuten ikinä kuullut niin... miten tämän kauniisti muotoilisi... hassua versiota FullMoonista. Älkää ymmärtäkö väärin, palvon Tonya laulajana, mutta joko hän oli kipeä, humalassa tai sitten laulu- tai muu tekniikka petti sen kappaleen kohdalla pahasti. ;D) Olin kuitenkin iloinen, tyytyväinen keikkaan ja hyräilin Brokenia päässäni. Jos olette ikinä yrittäneet puhua festarialueella kännykkään niin ymmärrätte, miksi en aikonut heti vastata puheluun. No, päätin sitten kuitenkin vastata, ja äiti kertoi, että minulle on tullut Helsingin yliopistosta kirje ja kysyi saako sen avata. Totta kai saa! Kirjeessä oli tieto, että pääsin Helsingin yliopistoon lukemaan fysikaalisia tieteitä ja arvatkaa
tuplaantuiko iloinen mielentilani heti siinä paikassa. Voi jee! Minä olen filosofian yo! Vähänkö hei kova saavutus minun kyseenalaisilla fysiikantaidoillani!

About kolme päivää seuraavaan kertaan, kun näen Sonatan livenä. Jes.

Alle viikko siihen, että saan tietää pääsenkö ensi vuodeksi mihinkään. Help!

Vanhojen rojujen penkominen on epäterveellistä paitsi pölyn myös esiinkaivautuvien muistojen takia. Voi että kaipaan muutamia esineitä ja asioita lapsuudesta ihan hirveästi.

Jaa että juhannus?

Tiedoksi, että kello on kahdeksan aamulla, enkä minä ole nukkunut vielä silmällistäkään koko yönä. Ensin katsoin äidin kanssa maailmankaikkeuden parhaan tv-sarjan koskaan kokonaisuudessaan DVD:ltä (Pride and prejudice eli Ylpeys ja ennakkoluulo, jos joku ihmettelee) ja siitä eteenpäin kestin koko yön enemmän ja enemmän humaloituvaa perhettäni ja sukulaisiani ulkona juhannuskokon ääressä itse kuitenkin pysyen koko ajan limsalinjalla. Ja ei, perheen pyynnöistä huolimatta en suostunut laulamaan Tallulahia tai FullMoonia heille kello kolmelta aamulla enkä oikeastaan yhtään mitään muutakaan. Ei vain oikein yleisölle esiintyminen inspiroinut sillä hetkellä. Nyt mietiskelen, että menisinkö nukkumaan, koska ajatustyö voi olla tähän aikaan aamusta hiukan heikkoa, vai laittaisinko vain levyn soimaan ja fiilistelisin yksinäni jonkun muumikirjan kanssa vai menisinkö ulos ottamaan aurinkoa, kun se nyt jo niin nätisti tuntuisi siellä paistavan. Ensimmäinen ja toinen vaihtoehto ovat kovasti voitolla. Pitääpä vielä pohtia asiaa.

Hyvää juhannusta jokaiselle, joka tämän sattuu lukemaan! :)