IRC-Galleria

Hitsi rupesin miettii sunnuntaina ku näin laivalla sellasen barbapapa penaalin et ei hitto, pakko saada tollane. Sit seuraavaks tuli et hei, kasvomaalaus !! JOO! Ei mut siis rupes lapsettaa iha sikapaljo, muistan ku pienenä vanhemmat oli aina nii ylpeit ku oppisin jotai uutta, ei jaksanu kantaa kaunaa mistää asioist tai tapella mun kanssa ja aina ne jakso silitellä hiuksii ja halailla ja kaikkee. Mitä kaikkee sitä oikeesti onkaan menettäny ku on saanu lisää vuosii.

Muistan ku pienenä olin viis vuotiaaks asti ainut lapsi ja tottakai toimisin sen mukaisesti. Sitten tuli Anna. Se vei koko suvulta kaiken huomion. Muistan kuinka katkera olin siit ku Anna sai kahet kummit, pienestä mäkin "loukkaannuin"... Mut sillo kaikki pienetki asiat sukulaisilta ja vanhemmilta kyllä piristi ja oli ilona pitkää. Sit viel ku tuli Mari niin vielki menee kaikkien huomio vaa siihe et "oooooooi MARI on taas kasvanu" "oooi MARI on taas oppinu sitä ja tätä". Minkä takia vanhin lapsi jää sitten sinne taka-alalle?

Kuin siistiii ois olla pikkune lapsi viel, viaton lapsi, juosta mis tykkä ja leikkii eikä tarttis kantaa mitää surui ja huolehtii muitten tai saatika sitten omista asioistaan. Kuin kivaa ois vaa puhaltaa saippuakuplii parvekkeelt ilma et pikkuset tulee inisee et neki haluu ja sitten kaikki kielletään kokonaan. Tai kuin kivaa ois ku vois mennä keinuu istuu ja huutaa isälle et se tulis antaa vauhtii. Tai sit kiltisti juonitella äitil et kui kivaa ois saada jotain pientä kivaa. Ja kui kivaa ku vois aina vaa nukkuu päiväunii jos haluis. EIKÄ, tä on niin tuskallist miettii kaikkee tälläst, koska oikeesti kaipaan tälläst nii pal.