IRC-Galleria

Sadepeura

Sadepeura

Be happy while you're living, for you're a long time dead.

Huomenna.Keskiviikko 13.01.2010 03:19

Huomenna pitää taas alkaa liikkua ja elää. Olen nyt nukkunut kolme (3) vuorokautta. Sitä tuskin lasketaan kovin hereillä olemiseksi jos olen käynyt välillä koomailemassa sohvalla esim. syömässä tai elokuvaa katsoessa.

Siis siihen nähden tosiaan, että olen ollut täällä kolme päivää en ole tehnyt mitään. Syöminenkin on ollut ihan minimissä, lähinnä koostunut muutamasta valkoisesta vaahtoleivän viipaleesta, jonka päällä on ollut vain voita. Mutta ei ole ollut suuremmin nälkäkään.

Saavutuksia nyt ovat, että olen katsonut kaksi eri elokuvaa nimeltä The Other Boleyn Girl yksikseni ja (AMERIKAN- miksi oi miksi??-)englanninkielisillä tekstityksillä Lupauksen Kirstenin kanssa. Aluksi olin aika yllättynyt siitä, että se tosiaan pysyi siinä sohvalla koko elokuvan ajan ja oli jopa hereillä elokuvan loputtua. Tai kyllä se elokuvan ainakanin välillä jotain kommentoi. Tai ei paljoa, mutta se kysyi että onko se tosiaan kuvattu Suomessa ja että miksi ihmeessä niillä lotilla oli juhlissakin ne harmaat lottapuvut. Mutta tänään se selitti Lizille katsoneensa eilen suomen kielisen elokuvan ja pyysi multa sitä koteloa, jotta se pystyi kertomaan Lizille minkä niminen se oli. Mutta ei se muistanut enää, mitä se tarkoitti. Mutta se oli tosi ilahtunut ajatuksesta, että se osasi lausua sen sanan 'lupaus'. Se myös sanoi elokuvan olleen hyvä. Sitten Liz kysyi, mistä se kertoi ja se näytti sitä kantta ja kävivät seuraavan keskustelun:
K: "There was this pretty girl."
L: "So you watched it for the pretty girl?"
K: "There were also other pretty girls."
L: "So you watched for the pretty girls?"
K: "And pretty boys."
Ja sitten se selitti että siinä oli sota ja Lotta Svärd -järjestö ja että melkein kaikki kuolivat ja että Lizin pitäisi tulla katsomaan se joskus. Musta se tuntui tosi kivalta! Etenkin kun sitten musta tuntui, että se oikeasti tykkäsi siitä elokuvasta se vieläpä painotti sitä hyvä-sanaa, kun se sanoi sen. Kun mua huolestutti silloin, että sitä vain ärsyttäisi katsoa elokuvaa suomeksi, kun se joutui lukemaan niitä (oikeasti ihan kamalan) surkeita (amerikkalaisia) tekstityksiä ja että se elokuva tuntuisi tosi tylsältä ja typerältä ja että siitä tuntuisi vain siltä, että yritän tuputtaa sille jotain Suomen historiaa, joka ei kiinnosta sitä pätkääkään. Mutta ei siitä kai sitten tuntunut siltä.

Tänään se luki kokeisiin sen jäätikkökurssia varten ja oli hämmästynyt, kun Islanti ei kuulunutkaan sille napapiiriltä alkavalle alueelle, jonka nimeä en nyt muista. Ja siis en silloinkaan ollut ihan varma, mistä se puhui ja totesin sen halkovan Suomea sitten kun tajusin, mistä se selitti. Sitten se sanoi, sen halkovan (sillä siis oli kirjan kartta nokan edessä), muttei paljoa. Sitten mä googletin sille Suomen kartan ja osoitin kolmasosan Suomea kuuluvan sille alueelle. Ja se oli sen mielestä aika mielenkiintoista ja se kyseli jotain kummallista Suomen kaupungeista ja kyseli, että mistä se kaikki tavara tulee Suomeen, että kun vain etelässä on kaupunkeja, että miten ne elättävät ne harvat ihmiset jotka asuvat Lapissa ja mä en oikein osannut vastata sen kysymyksiin. :D Sitten se kyseli vähän Suomen rajasta, että mitkä osat siinä elokuvassa oikein annettiin venäläisille ja sitten mä selitin sille Suomi-neidosta ja siitä toisesta kädestä ja helmasta ja sitten googletin sille kartan vuodelta 1939. Sitten se mietti, että onneksi Britanniasta ei voida viedä alueita sillä tavalla, koska se on saari.

Ihan kivoja nämä kolme päivää siis muuten ovat olleet, mutta jos ottaa huomioon, että kerroin nyt tässä kaiken mitä olen tehnyt (jos viimeisen Prinsessapäiväkirjan loppuun lukemista ei lasketa) niin ei ehkä ihan kolmen päivän verran ole tullut tehtyä. Huomenna olisi tavoitteena ensinnäkin saada vaatteet päälle ja käydä ulkona.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.