IRC-Galleria

Sairaslomaviikko. Toinen vielä tulossa. Josko tämä tästä.
Välillä tuntuu, että kaikki on jo hyvin, mutta huomaa sitten ettei olekaan. Vielä.

Kotosalla touhuillut kaikenlaista, tallilla paljon jne.
Perjantaina Raskas Joulu Ylivieskassa, mulla jengiä saunomassa. Yllättäviäkin vieraita, mutta kovin mukavia ja ystävällisiä. Mukavaa oli. Samick oikein yötä ja olipas ihanaa nukkua ystäväisen turvallisessa seurassa. Pidän hänestä niin kovasti, ihana enkeliSamickki.

Huomenna Embraze Vieskassa jee. Pitääpä laittaa saunat lämpiämään ja mäyräkoiranäyttelyt pystyyn. Ihanaista.
Ja viikon päästä End Of You, poikia ollut ihan jumalaton ikävä. Kuningasmusiikkia.

Pistäis vähän pötkölleen, väskää :)

Pikareissu - koulutusta - Tampereella.
Yöpyminen tuttuun tapaan Victoriassa, eilen limsalla Tommyn ja Tuunin kanssa, oli kivaa.
Tänään kotimaisemiin.

Lauantai.
Koiruudet kylässä.
Ihmeellisiä ovat: Tauno sai isäinpäivälahjaksi Hubert-herkkuluun, mikä on sen mielestä ihan kiva. Vilho sen sijaan ei oo luusta piitannut tuon taivaallista missään vaiheessa. Nyt sitten, kun Tauno sitä kaluaa, toinen vahraa surkeana vieressä, vaikka esimerkiksi äsken olisi sen voinut ottaa, muttai halunnut. Kateus, tuo pienien koiruuksienkin perisynti.

Illalla haastattelemaan Tarot. Siistiä. Arvostan bändiä korkealle.

Maanantaina sitten Tampereelle koulutukseen. Tai tiistaina. Riippuu nyt, miten saan Taunolle lääkäriajan. Tassu pitäis hoitaa kondikseen.

Itse alkaa voida aavistuksen paremmin, mikäli eilistä ei lasketa mukaan. Jumalaton päänsärky koko illan ja verenpaineet ihan taivaissa. Oikein hirvitti.

Lisäksi on toinen asia, mistä olen oikeasti tosi huolissani. Toivottavasti, TOIVOTTAVASTI, kaikki selviää...

Lääkekuuri
Töissä kumminkin, ainaki tänään
Minulla on ikävä
Enkä saa nukuttua
Yltiöväsymys vei mennessään unoset

Plääh.

Töissä kiire, hevonen sairaana, illalla tyhmä kokous ihan yllättäen.
Tänään haluan ottaa vähän rauhallisemmin.

Katsoin taas Päämääränä Cold Mountainin ja olen hurmaantunut elokuvan kauneudesta ja tarinasta. Jokainen seitsemästä Oscar-ehdokkuudesta on ehdottomasti ansaittu.

Kaipaus on taas saapunut. Se turruttaa rationalistisen ajattelun ja ruokkii haaveita vapisevilla käsillään. Rohkaisee herkkyyttä astumaan esiin ja paljastamaan itsensä. Paljastamaan arpiset kasvot, jotka suorastaan rukoilevat uusia orjantappuroita ja okaita pistelemään.
Unista se aina aloittaa. Salakavalasti hiipii sitä kautta sydämeen, houkuttelee sielun mukaan ja seuraavaksi hyökkää kokonaisvaltaisesti.
Sitten kehitys kulkeekin omaa tietään.
Ja minä väsyn.

Kahden viikon päästä on vuosipäivä.
Kyseenalainen, mutta samalla kiitollinen siitä, ettei kaikki mennyt kuten olisi voinut.
Toivon, ettei siihen samaan ansaan astuisi.
Kääriytyisi saman unohduksen harson sisään.

Ei hän halunnut olla kyyninen.
Hänestä vain tuli se. :)

Sinä tulit
kuin kuunsäde olisi karannut kimpustaan
ja lennähtänyt läpi taivaan
laskeutunut äitisi käsivarsille
sukeltanut syliin
joka sinua niin odotti

Isäsi iloksi ja ylpeydeksi
sinä saavuit
lahjana korkeimman voiman

Ja me muut lauloimme sinun lauluasi
Sitä, mikä kertoo sinun saapuneen
Pienen keijukaisen – lihaksi muuttuneen

Saapuneen
kuin kuunsäteen

Sinä toit valon pimeän syksyn keskelle
Ja sait meidät kaikki hymyilemään
~Nohna-täti~

Huiiii, palelee :(

Viikonloppu meni samassa tohinassa kuin aiemmatkin. Iskä metsässä, minulla koirakavereita ja hevoshelmiä. Hampulla kävin ajamassa metsässä tänään ja vidatsa, että neiti sai kyytiä. Takaisin tullessa oli järkyttävä viima ja naama & sormet ihan "konttajäässä". Kun minä joskus kuolen ja saan valita itselleni taivaan, niin toivon ettei siellä enää sormia palelisi. Ja näkisin kaikki rakkaat poistuneet siellä kans, niin eläimet kuin ihmiset.

Eilen vein kynttilöitä hautausmaille, Hietalan mummulle ja papalle, Tuomikosken mummulle ja papalle, Ilmarille & Yrjölle ja Hilmalle sekä Lempille. Minulla on heitä kaikkia niin kovasti ikävä. Samalla minusta tuntuu, että he ovat läsnä kaikessa mitä teen, kaikessa mitä olen. Että he ovat omina enkeleinäni.
Mutta ikävään se ei auta yhtään.

Kun lähdin viimeiseksi Koissuon hautausmaalta Alavieskasta ja näin sen kaiken kynttilämeren edessäni olin taas askeleen lähempänä taivasta.
Eihän kuolema ole seinä. Kuolema on vain portti. Me emme näe sen taakse, mutta sieltä nähdään meidät.


La-Su välisen yön nukuin taivaallisen hyvin. Tauno oli mulla yökylässä ja oli niin turvallinen ja hyvä olla. En tiedä, ehkä se oma koira pitänee hankkia...

Nyt taidan käydä vaikkapa kylällä.

Hih, haastista. Mellevää.

Ihana päivä.
Kotosalla, messengerissä ja touhuissa.
Raveista kävin ostamassa ohjasrenkaat ja aisaremmit, nyt kestää taas päästellä :)

Joulukuussa tapahtuu kaikkea kivaa, oispa se jo läsnä :)