IRC-Galleria

Samovarius

Samovarius

Verbaalinen Ulostushäiriö

Kasvamisesta.Tiistai 30.03.2010 20:08

Ostin tänään ensimmäistä kertaa omalla luvalla patruunoita. Fiilis oli samanlainen kuin ensimmäistä kertaa luvallisesti keskikaljaa ostaessa. Ei tosin yhtä voitonriemuinen, omahyväinen kyllä.

Kävin samalla reissulla kaupassa ja ostin myös sitä kaljaa. Myyjätäti innostui vielä tivaamaan henkkarit. Hän tokaisi jotain "arvasinki että oot yli 18..". Vastaukseni oli, että perhana, enhän mä enää kelpaa työvoimatoimistossakaan nuorten palveluihin. Jonkin aasinsillan kautta pääsin siihen, että kasvatan tukkaani nyt kun se vielä kasvaa, kalju ehdin olla eläkkeelläkin.

Hitto, olen vanha. Ja nynny.

Annan kissalle mönjää.

Namusetä.Sunnuntai 28.03.2010 18:06

Jatkoa edelliseen: Oveni takainen liikenne ei hiljene. Nyt siellä oli jotain pikkutyttöjä virpomassa.

Annoin niille karkkia. Olen siis virallisesti namusetä. Hehkeää.

Ja tämäkin oli nynnyä.

Ovi.Lauantai 27.03.2010 02:08

Ovellani on tänään pörrännyt outoa porukkaa. Puolilta päivin siellä olivat jehovat, ja melko lailla tasan 12 tuntia myöhemmin joku random äijä joka vaikutti vähän eksyneeltä ja tovin tivattuani sain selville että hän oli tupakkia vailla.

Aina ennen oven avaamista vilkaisen ovisilmästä.

Castle Law. Milloin?

Ja että tämä oli nynnyä.

White RoomLauantai 27.03.2010 00:20

Minulla on maailman noloin syy pitää jostain biisistä.

Cream - In the White Room

In the white room with black curtains near the station.
Black-roof country, no gold pavements, tired starlings.
Silver horses run down moonbeams in your dark eyes.
Dawn-light smiles on you leaving, my contentment.

I'll wait in this place where the sun never shines;
Wait in this place where the shadows run from themselves.

You said no strings could secure you at the station.
Platform ticket, restless diesels, goodbye windows.
I walked into such a sad time at the station.
As I walked out, felt my own need just beginning.

I'll wait in the queue when the trains come back;
Lie with you where the shadows run from themselves.

At the party she was kindness in the hard crowd.
Consolation for the old wound now forgotten.
Yellow tigers crouched in jungles in her dark eyes.
She's just dressing, goodbye windows, tired starlings.

I'll sleep in this place with the lonely crowd;
Lie in the dark where the shadows run from themselves.



Kyllä.

No on siinä kiehtova biisi muutenkin. Perusolettama silti on, että mä olen sellainen nynny.

Jollain on jotain minua vastaan.Perjantai 19.03.2010 23:24

Tämä väittämä intin pällitestistä on pyörinyt mielessäni siitä asti kun tein kyseisen varttihullutentin. Kokeilen poistuuko asia mielestä listaamalla ne tahot, jotka uhkailevat tai vakoilevat minua, tai muuten osoittavat vastaansanomisen potentiaalia.

-Ruotsalaiset
-Paavi
-Kaikki ne yläasteen "isot & kovat" pojat, joiden kanssa jouduin tai olin joutua tappeluun.
-Kaikki tuntemani naiset
-Ne tyypit, joille olen pikku päissäni aukonut päätä. Oikeastaan, olisi sama sanoa, että Oulu.
-Cthulhu
-Ne, jotka ovat tunteneet minut yli viikon
-Rapmuusikot. Tai no, eihän muusikoiksi voi sanoa kuin sellaisia, jotka tekevät musiikkia.
-Yleisradio
-Kajaani
-Chicomecoatl
-Kassaneidit. Mitähän nekin minusta ajattelevat?
-Ilmatieteen laitos
-Kansainvälinen juutalaisuus

Ja kyllä. Minua vituttaa lukea blogeistanne niitä iänikuisia kysymyslistoja. Ne eivät olleet hauskoja edes kiertäessään 90-luvulla sähköposteissa, ne olivat sen ajan yleisin roskapostin muoto. Ne vain paljastavat, että teillä ei ole mitään sanottaavaa, mutta haluatte sanoa juuri sen.

Nigerian suojeluspyhimys.Keskiviikko 17.03.2010 02:28

Aion tänään juhlistaa Irlannin, insinöörien ja Nigerian suojeluspyhimystä saattamalla itseni julkisella paikalla sopimattomaan tilaan. Tilaisuudessa on tapana pukeutua vihreään, joten likvidoin Bundeswehrin kauluspaidasta liput. Älkää kertoko kanslerille älkääkä paaville.

Ärvistys n:o 37

Riistäjä.Tiistai 16.03.2010 23:22

FMS:n harjoitustyössä suunniteltiin eilen tehdas, jossa kaikki ovat paskaduunissa ja joutuvat ylitöihin.

Tänään suunniteltiin tehtaalle ensin FMS- ja sitten FMF-parannusohjelma. Lopputulos: FMF-mallissa 80 % porukasta saa kenkää ja tehtaan tuottavuus nousee kolmanneksen. Mukana ei ole edes keskeneräisen tuotannon syömää pääomaa.

Vähänkö on hienoa leikkiä riistäjää.

Tämän esimerkin valossa ei paljoa kannata suunnitella tehdasuraa...

Kissan kurituksesta.Perjantai 12.03.2010 19:46

Hän raapi taas verhoja, joten tartuin suihkepulloon ja ruiskutin päin näköä.

Mitä tekee Hän?

Alkoi juomaan sitä lennosta. Tämä ei taas mene kuten suunnittelin...

Reality check.Tiistai 09.03.2010 20:06

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.03.2010 23:49

Kissasta löytyi takku. Miksi ne aina tulevat kaulaan?

Ja kyllä. Minä join eilen. Toivon nyt, etten olisi. Maksani yrittää kuristaa aivoni jotka ovat kolme kokoa liian pienissä kiveksissä.