IRC-Galleria

Lauantai-ilta, yksin valvon himassa. Mikään tekeminen ei nappaa tarpeeks, ja angstikohtaus uhkaa, mitä tehdä? Vetää pikakännit - ei ole viinaa. Mennä nukkumaan - ei väsytä just nyt. Purkaa ajatuksiaan tänne - mikä ettei...

Tuli tänään oltua jo toisissa 80-vuotisjuhlissa lyhyen ajan sisään. Siellä tunsi taas vaihteeks olevansa muka joku, kun wanhat ihmiset tuli morjenstelemaan ja puhumaan siitä, mitä ovat musta kuulleet. Mm. soittamisista, ilmavoimista, Sveitsin reissuista, koulujutuista sun muista tuli puhuttua. Heti vieraiden mentyä olinkin sitten mukavan nuoren miehen sijasta se sama vanha laiska, kiittämätön paska. Ei siinä mitään, mukavahan sitä on puolituttujen kanssa jutella niitä näitä semmosissa merkeissä. Ainoa vaan, että miten yo-juhlissa saan sen tehtyä, kun vieraita tulee niin paljon...

Wanhoja ihmisiä kun näkee juhlissa, niin jää semmonen mielikuva, että eläähän nuokin vielä tuossa iässä ihan hyvin, ehkä yli kolmekymppisellä tai *gosh* viisikymppiselläkin on elämää. Tai sitten ne vaan onnistuu juhlissa näyttämään siltä, ehkä haluan vaan uskotella itselleni niin. Ei siinä mitään kun puheeksi tulee sitten nekin että kuka on kuollut milloinkin tai kuka on halvaantunut, sairaalassa tai muuten huonossa kunnossa. Noinkohan itseltänikin voisi piakkoin mennä terveys, näkö tai liikuntakyky jonkun taudin seurauksena? Se pitää vaan tavalla tai toisella niellä. Niinkuin pitää sekin että ennen pitkää noita tänään nähtyjä ihmisiä ei enää ole. Sitä vaan en tasan niele, että oon jo toinen jalka haudassa (pian 19), hyvä lapsuus ja teini-ikä jo hukattuna. Joitakin noista ihmisistä olin nähnyt viimeksi joskus pienenä, ja mitäs ihmeellistä meikäläiselle on sillä välillä tapahtunut? Ei niin mitään... vaikka suvun wanhukset kuinka jaarittelis siitä, mitä oon tehny ja missä ollut milloinkin. Hyvä kai, että joku pitää sitä jossain arvossa, itse kun en oikein pidä.

Pienet tapahtumat voi muuttaa elämän, ehkä muuallakin kun romanttisissa tarinoissa. Itse toitotan nykyään aina, kuinka sellaisiin juttuihin pitää pyrkiä, jotka voi joskus myöhemmin muistaa. Tylsyyttä pitää vastustaa, kun se on mahdollista. Sitten pistää ärsyttämään sellaiset ihmiset, jotka ei siitä innostu, joillakin kun on muutenkin niin tapahtumarikas elämä. Tuota ajattelua sovelletaan esim. niin, että känni-iltoina ei lähdetä kotiin nukkumaan, ja abiristeilylle lähdetään sillä asenteella, että siitä vois tulla hienokin reissu... ehkä todennäkösempää on, että sieltä tulee vaan krapula ja pataan. Viimeinen hutera bottom line olkoon, ettei mitään merkittävää tapahdu, ainakaan mulle, jos en siihen pyri ja tällanen kotona istuminen on pahinta mitä voin asian eteen tehdä... mut se on tilanne nyt...

Kevättä kohti, Kerho voitti ja olis hieno keli hiihtää, mutkun en osaa... miksen lähtis opettelemaan?