IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Musiikkia korvilleniMaanantai 27.07.2009 14:01

Kyllä Savonlinna on ihana kesäkaupunki. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki Suomen kaupungit ovat kesäkaupunkeja, mutta Savonlinnassa on jotakin aivan Erityistä.

Paikkakunta herää henkiin kesä-heinäkuun vaihteessa oopperajuhlien saattelemana, kuin prinsessa Ruusunen unestaan. Satama ja tori täyttyvät ihmisistä ja terassit janoisista kulkijoista. Silloin tällöin kuulee myös elävää musiikkia, kun terasseilla on bändejä esiintymässä. Ruokakojut tuoksuvat houkuttelevasti kesäisen illan hämärtyessä.

Puistot ja kalliot täyttyvät ryyppäävistä teineistä, jotka jättävät roskia ja tupakantumppeja ympäriinsä. Höyrylaivat huutavat päivällä ja lokit pitävät äänekkäällä kirkumisellaan huolen siitä, ettei yölläkään saa nukuttua.

Voitteko kuvitella, viime yönä joku valopää viritteli torveaan (tai trumpettia, pahoittelen vajaavaista sivistystäni myös puhallinsoittimien osalta) puolenyön tietämillä. Minulla ei varsinaisesti ole mitään pientä torvisooloa vastaan, mutta ajankohta tälle kulttuurinautinnolle oli varsin erikoinen.

Tätä kirjoittaessani ulkoa kuuluu dramaattinen oopperahoilotus. Kysessä täytyy olla harjoitus, sillä en usko minkään oopperan alkavan aamupäivällä. Vaikka kuulunkin enemmän raskaan musiikin ystäviin, yritän ottaa ilon irti myös tästä esityksestä.

Asunnossa on tietenkin liian kuuma, jotta ikkunan voisi pitää kiinni.

Kesä on ihanaa aikaa, mutta ensimmäisten syystuulien kutitellessa niskavillojani voin sanoa tuntevani jopa pientä helpotusta. Onhan minulla taas koko pitkä talvi aikaa valmistautua seuraavaan kesään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.