IRC-Galleria

Sarahnam

Sarahnam

You were sorta punk rock, I grew up on hip hop, but you fit me better than my favourite sweater.

Blogimerkintä

« Uudempi -
Luultavasti tämä on viimeinen avautuminen tänne mitä teen *koputtaa puuta* mutta oikeasti, säälittää te, varsinkin mua ikäistäni vanhemmat jotka olette täällä edelleen aktiivisina, lisäilette kuvia jotta teille tuntemattomat voi antaa kehuja. Siis edelleen jaksatte ylläpitää profiilianne täällä aktiivisena, kuvatkin on muutamalla ressukalla ihan samoja heruttelukuvia (niin miehillä ku naisilla) kuin silloin pari vuotta sitten. Kannattaisiko siirtyä eteenpäin, miksi tuhlaatte tähän kuolleeseen paikkaan aikaanne? Mutta toisaalta ihan jännä pysähtyä parin nimeltämainitsemattoman profiilissa ja tuntea kuin aika olisi pysähtynyt.

Pientä muistelua tätä mestaa kohtaan kun tämä oli vielä in. Ikävä ihan älytön kun täällä oli silloin aikoinaan pari sanaseppoa aktiivisena (mm. pantsuman ja... ok ei tule tähän hätään muuta mieleen positiivisessa valossa), antoivat ihan uusia ajatusmalleja elämään ja pitivät etusivulla mielenkiintoa yllä erinäisissä provomielellä kirjoitetuissa blogeissa kun jaksoivat kiistellä hieman yksinkertaisempien ihmisten kanssa. Mutta kuka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään. Itse nautin elämästäni suunnattomasti pienen tyttäreni kanssa <3 En olisi uskonut pari vuotta sitten kun lisäilin ahkerasti herukuvia tänne ja skitsoilin niihin tulleista läähätyskommenteista, että mun vieressäni tuhisee vielä joku päivä kaunis pieni rinsessa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.