IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

tiedän että teitä kiinnostaa. Maanantai 22.05.2006 00:45

14. toukokuuta 2006 klo 9.02 (sunnuntai)
Hei! Nyt olemme täällä Ruotsissa Tukholmassa, laiva saapui tänne suomalaista aikaa klo 8.
Laivalla olimme rekkojen jonossa :). Täällä paistaa aurinko ja taivaalla on muutama pilvi.
Luonto on vihreää. Olemme syömässä aamupalaa Shell huoltoaseman pihassa ja radiossa puhuu ruotsalainen. Onnea äiti.


15. tou 06 klo 10:07 (maanantai, day two)
Eilen klo 10.00 aukesi eläinpuisto ensimmäistä kertaa tänäkesänä ja menimme sinne käymään.
Parken zoo eskilstuna oli sen nimi (www.parkenzoo.se), siellä oli kaikenlaisia eläimiä,
mm. tiikereitä ja kengurui. Siellä oli myös hyvä leikkipaikka mulle ja miksulle :).
Leikkipaikka oli joku mustanaamion paikoiksi tehty eli ois iskäkin viihtynyt. Näimme siis
eläintarhassa myös mustanaamion ilmielävänä!
Sit käytiin isossa marketissa josta sitten ostettiin ruokaa ja mulle tuulitunnelitestattua hiusliimaa. :D ja miksulle ostettiin sieltä sandaalit.
Kävimme eilen vielä jossain toisella huoltoasemalla ostamassa jäätelöt ja söimme siinä
pihassa jotain tölkkitomaattikeittoa, jota äiti kattilassa lämmitti. Keitto oli hyvää. Näimme
myös ihmisiä jotka kääntyivät mekkaan päin matoillansa.
Sitten ajettiin Osloon. Matkalla oli jotain äitin mielestä suomalaismetsiä jossa
joskus on asunut suomalaisia, nyt mökit oli ränsistyneitä. Matkalla oli myös pari sadekuuroa
tai paikallisia sateita. Muuten myös aurinkoa löytyi ja pilviäkin välillä. Oli kauniita
maisemia siinä matkalla, vihreitä niittyjä ja eri sävyisiä vihreitä puissa. Ja ruotsalaisia
mökkeröitä ja niiden pihoja. Havaittiin että norjan kieli kuullostaa paremmalta kuin ruotti.
Ennen Norjan rajaa käytiin tankkaamassa Ruotsin puolella, siellä oli myös joitain norjalaisia
tankilla. Matkalla Osloon oli pari tietullia. Meidän matti navigorekin sekoili välillä.
Osloon johti se yksi iso tie ja siinä sitten oli jonoa, joten saimme hyvin katseltua maisemia.
Tie meni aivan meren vieressä, toisella puolella oli kallioseinää ja sen yläpuolella
taloja rinteessä. Merellä näkyi saari ja sitten toisia rantoja, kun se Oslo oli kait
jossain poukamassa.
Perillä Oslossa ajeltiin ympäriinsä ja ei löydetty jotain linnaa jonka äiti olisi
halunnut nähdä. Kaupunkina Oslo näytti melkein samanlaiselta kuin mikä tahansa muu pääkaupunki, samanlaisia katuja ja kerrostaloja ja välillä uutta ja sitten taas vanhaa + siellä täällä joku kirkko. Sitten ajettiin museon pihaan joka olikin kiinni, mutta siellä oli maksuttomat hyvät vessat! Joo ja sit ajettiin pois sieltä samaa tietä mitä tultiinkin, nyt vaan näimme kaupungin auringon laskun aikaan. Oli hienoa katsoa kun edessä näkyi taivas jossa oli monia oranssin sävyjä, sitten vuorten rinteet joissa näkyi valopisteitä ja sitten vielä lähellä hienoa arkkitehtuuria. Pian nuo näkymät olivatkin jo takana päin. Edessä moottoritie ja hienoja pleikkapelin tunneleita! Yövyttiin rekkaparkissa huoltoaseman/kahvilan pihassa. Joku kuorsas.
Tänään aloitin päiväni jugurtilla, leivällä ja omenatuoremehulla. Oltiin ajettu
ruotsin puolelle. Kokeilin siinä mennä jonkun toisen nettiin mutta se olikin vaan joku mainos-
höskä, kun päästi vaan valituille sivuille. Nyt taas paistaa aurinko ja ajamme kohti some city
päästäksemme göteborgiin, olikohan näin. Maisemat ovat maalaisia, maatiloja lähinnä. Ja metsiä.
Kävimme vierailulla linnassa göteborgin lähellä, Bohus festning. Se oli kiva, siellä sai
linnan pihassa vaellella melko vapaasti ja myös sisällä raunioissa, linnan vanhoja esineitä
ym krääsää ei ollutkaan. Linnasta oli pohjapiirros ja tehty pienoismalli sellaisen näköisenä
kuin linna oli joskus ollut (ja joku selostus oli myös siitä millainen linna se oli ollut, joku
tärkeä tukikohta sodissa). Sitten kävimme IKEAssa ostelemassa krääsää ja jätettiin miksu
hetkeksi hoitoon. Sitten syötiinkin siellä.
Laholm oli idylinen kylä, jossa päästiin wlanilla nettiin :). Siellä oli gamla stan
ja joku pylväs missä näkyi montako kilometriä nurmekseen oli. Siellä oli myös mummon vara-
äidin vanha asunto jossain mutta ei löydetty sitä, sitten etsittiin jotain toista asuntoa
ja löydettiin ja otettiin kuvakin. Våxtorp. Etsittiin paluuta moottoritielle, matti opasti
lyhintä reittiä metsien halki, ja se olikin aika iik juttu. Tie oli verrattavissa meidän
mökkitiehen. Löydettiin kuitenkin sitten moottoritie. Helsingborgissa etsittiin jotain ruoka-
kauppaa ja joku löydettiinkin, sieltä ostettiin ruoaksi salaatteja ja leipää ym. HH-Feries
kuljetti meidät Tanskaan. Tai jos tarkkoja ollaan niin vasta odottelemme sitä lauttaa, joka
tuolta vaappuvana mereltä tulee. :) --- joo päästiin Tanskaan. Hammaspesupysäkki on nyt klo
23:03 täällä tutulla huoltoasemalla, mistä saatiin joskus se pitkulainen cocacola-juomamuki.


16. tou 06 klo 22:23 (tiistai)
Aamulla nuo ylitti jonkun pitkän ja korkean sillan. Jo aamulla oli huono sää, satoi ja
tihkutti melkein koko päivän. Ajoimme Billundin Legoparkkiin, menimme sinne urheasti puoli
sadevarusteissa (miksulla myös kurahousut). Siellä oli ihan upeita legotaideteoksia eri maista,
suomestakin löytyi omansa. Siis oli leegoista kasattuja pienoiskaupunkeja. Oli siellä myös
huvipuistolaitteita, niinku esim toukkajuna :D. Ja sit jetstarin veroinen vuoristorata, ainakin
melkeen. Siellä puistossa oltiin n. 3h ja syötiin muussia ja sit lähdettiin ajamaan kohti saksaa. Saksassa käytiin kaupassa ostamassa ruokia, pääruokana salaattia :). Jälkiruuaksi oli peppernakkeleitapeppernakkeleita ja neekerinsuukkoi. Taivas oli pilvessä. Saksassa majoituttiin leirintäalueelle, ja kävin jo suihkussakin ja morjenstin kolmelle hämikselle. Kohta nukutaan.


17. tou 06 klo 23:48 (keskiviikko)
Syötiin leirintäalueella aamupala omassa autossa. Sit lähettiin ajamaan kohti Hollantia,
käytiin kuitenkin vielä saksassa marketissa pyörähtämässä. Huomasin että mun korut oli jääny
leirintäalueen suihkukoppiin :(. No, haetaan ne sit poistullessa (tosin ei kyllä haeta).
Hollannissa oli paljon lampaita ja lehmiä ja kaikkee semmoisia ja tasaista maastoa ja patoja
ja kanavia. Sit siellä oli myös kiva kylä (ehkä nimi oli hoorn) ja käytiin siel kävelemässä,
löyty myös pari suojattua langatonta yhteyttä. Sit lähettiin sieltä pois ja syötiin mäkkärissä
jotain. Mäkkärissä oli halvempaa kun suomes. Säästä sen verran, että aamulla pilvistä ja
päivällä aurinkoakin oli ja kirkasta mutta pilvistä ja lämmintä säätä. Kohta ollaan saksan
rajalla taas. Joo nyt ollaan saksassa ja kello on 23:55. Jej. Tämä yö on ajoyö, pari tuntia unta äitille ja iskälle jossain kohdassa mutta muuten ne meinaa ajaa. Okke moi.


18. tou (yöllä)
Ihana parkkipaikka ja huoltoasema saksassa aamulla. ihanan vihreää ja taustalla vuoria ja niillä sadetta ja tummia pilviä. ja jotain rypsiöljypeltoja. Siellä oli semmonen vessatätikin. Ajettiin siitä sit jonnekkin eteen päin ja käytiin hannoverissa shoppailemassa kaikkea kivaa :) ja käytiin siellä myös syömässä ihanaa ruokaa. Sitte käytii mägällä ja sit ajettii ja sit shoppailtii
jossain muualla taas ja ostettiin kaikkee kivaa :). ja sit käytiin taas mägäl ja tällä kertaa
oli kivaa ku siellä oli hidas palvelu ni saatiin ylimääränen hamppa ja sit vielä iskä rapsutti
jonkun arvan ja oli yksi niistä tuhannesta jotka voitti ilmaisen hampurilaisen! ja siellä oli
pyörivät vessanrenkaat. Jep ja sit ajeltiin taas ja oli kivat maisemat ja sit käytiin hakee mulle
mun korut sieltä mihin ne unohtu! Oli viel tallella. Kysyin ihan ite että "Ist maine ring und.."
ja sit se pappa alko jo selittää että korukin ja jaajaa kylläkyllä ja sit käytii shoppaa siellä
ruokakaupassa ja sit käytii hakee mun korut ja lähettiin ajaa ja iskä möksötti ja sit mentii
laivalla tanskaan ja ostettiin karkkei (kissaa) ja meinattiin kuolla autossa matkavessan
hajuihin, YÖK. Ja kivoja maisemia oli kokoaja. ei nuo eilen ajanukkaan yötä. Hannoverissa käväsin netissä ku oli taas jollai suojaamaton yhteys :D. Lehmiäkin näkyi tien varsilla ja tuulimyllyjä.


19.
Yövyttiin tanskassa mustalaisleirissä sillan kupeessa. Hyvä vessa ja kemsan tyhjennyspaikka.
Pohjoistanskassa Gredenborgin linnan pihalla käytiin. Sitten pikkulaivalla ruotsiin. Ruotsista
ostettiin kalliita ja halpoja sämpylöitä ja miksu kävi hyppimäs trampoliinilla valjaissa.
Lähdettiin ajaa rannikkoreittiä pohjoista kohti ja illalla nähtiin kalmarin linna ja öölannin
saari ja käytii ölannin köpstadissa. Sit etsittiin cämppingiä mut löyty vaan itsepalvelupisteitä.
Jatkoimme kohti pohjoista ja yövyimme metsässä ja iskä paskoi etanoille. Yöllä äiti kuorsasi ja
niin isikin ja minä ja mikael ei saatu hyvin unta kun vesipisaroita tuli vaunun katolle.


20.
Tänään kävimme pepin ja muiden Astrid Lindgrenin satujen hahmojen tapahtumapaikkojen luona. Se oli sen puiston avajaispäivä tänään. Siellä oli kaikkea kivaa mutta ei mitään sellaista
mitä nykyisistä huvipuistosta löytää. Sieltä ostettiin itselle tuliaiseksi pepin kolikot.
Sitten ajettiin jonnekkin isoihin shoppingsentreihin (Linköpingin lähellä oleviin), siellä
käytiin lelukaupassa ja lemmikkikaupassa ja ostettiin taas vaihteeks kaikkea kivaa, sit mentii
ikealle syömään mut ei mentykään ku jono oli niin pitkä. Äiti haki sit ruokaa ICA marketista.
Sit ajettiin tukholmaan ja siellä joku ikea viel oli jossa äiti pyörähti ja nähtiin kaks sateen-
kaarta ja sit mentii laivalle ja katottii euroviisut isosta kankaasta. LOORDIII!


ps. älkää valittako kirjotusvirheistä, kyllä niitä löytyy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.