IRC-Galleria

SolAngel

SolAngel

kohtasi karhun

Pojalle nimiSunnuntai 12.03.2006 23:30

Meillä oli siis ristiäiset tänään. Kaikki meni hienosti, minusta tilaisuus oli oikein lämminhenkinen. Mitä nyt meikäläinen meinasi tukehtua ekan virren aikana - vedin keuhkot liian täyteen. Hirmu yskiminenhän siitä tuli.. sit rupes naurattamaankin. Höh.

Mutta asiaan. Pojasta tuli Otso Valo Elmeri <3. Päivänsankari nukkui koko toimituksen ajan; pappi sanoi, että harvoin näkee noin cooleja tyyppejä. Pääteltiin siinä, että kaverista varmaan tulee jonkin sortin esiintyjä isona, sen verran se tuntui nauttivan huomiosta.

Nyt väsyttää. Pitää ruveta jotakin tekemään, että saa kämpän taas arkikuntoon. Sit pitää herättää Otso syömään, ja sit taas nukkumaan. Öitä.
Juu, siis ikää on mittarissa taas vuosi lisää. Ei tunnu missään! Meni ihan ohi koko synttäripäivä, ei juhlistettu oikein mitenkään. Paitsi että Juha toi ihania kukkia ja lahjan... no, siinähän sitä olikin :). Mä odotin kyllä iltaa, mutta ei se niin mennyt kuin olin toivonut. Rontti nimittäin onnistu ponkaisemaan itsensä mun sylissä iltapäivällä jotenkin hullusti niin, että sen pää kolahti ovenkarmiin oikein kunnolla. Hirveä huutohan siitä syntyi, ja mä menin ihan paniikkiin, että nyt tuli aivotärähdys tai jotakin vielä kauheampaa. Onneksi selvittiin kuhmuntapaisella (tulee varmaan hienoja ristiäiskuvia ;)...), mutta kyllä piti tarkkailla poikaa tavallista enemmän koko illan. Ja olo oli kovin syyllinen, vaikka järki sanoi, ettei se mun vika ollut vaan onnettomuus. Yllättävän paljon voimaa kuusivikkoisella, täytyy sanoa.

Nyt odottelen, että Rontin kastava pappi soittaisi mulle. Jännittää, et olenko ymmärtänyt kaiken oikein. Äsken iski jo mieleen, että jos se sittenkin tarkoitti et se tulee tänään käymään vaikkä puhelusta oli kyllä puhe. No, kohtahan tuon näkee. Nyt pyykkien laittoon!


KOLME ASIAAMaanantai 06.03.2006 17:51


Tee tämä, ja haasta lopuksi viisi ystävääsi!


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Hanna
2. Mussukka
3. Äiti

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. SolAngel
2. karkki-melli
3. Nyyti

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. Kyky innostua asioista
2. Perusteellisuus
3. Uskallus

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. Äkkipikaisuus
2. Laiskuus
3. Huolimattomuus

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. Maailman muuttuminen raaemmaksi
2. Ötökät
3. ?

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Pojan hoitaminen
2. Juhan kanssa höpsöttäminen
3. Kotihommat ja lukeminen

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. Maripaita
2. Farkut
3. Nilkkasukat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. Egotrippi
2. Ã…ttopojat ;)
3. Aki Sirkesalo vaik ei se kyllä oo bändi...

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. Minulla on hampaassa reikä
2. Sanni nukkuu meidän sohvalla nyt
3. Minulla on kiire

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Kädet
2. Silmät
3. Se pieni ero (eli luonne...)

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Lukeminen
2. Ulkoilu
3. Nukkuminen ;)

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. Mennä nukkumaan
2. Lukea uusi Harry Potter
3. Mennä kampaajalle (noin tunnin päästä...)

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. Sihteeri (lapsuuden toiveammatti)
2. Äikänope (aluillaan jo...)
3. Kirjailija (Se Suuri Unelma)

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Suomi
2. Norja
3. Afrikka

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:

Tähän vastaan ensi viikolla :D

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:

Niin kuin Juha sanoo: tehdä jokaisesta päivästä hyvän


HAASTAN: mebu, ptsk, sokerirotta, lauraonproo ja _SAnni (miten se nicki nyt meni...)

Helmikuu lopussaKeskiviikko 01.03.2006 00:55

Niin se vaan aika kuluu... huomenna poika täyttää jo viisi viikkoa! Aika on mennyt ihan hirmu nopeasti - vaikka toisaalta on sellainen olo, että kaveri on kuulunut meidän perheeseen aina. Sitä vaan on vieläkin vaikeaa käsittää, miten tuollaisen ihmeen on saanut aikaan. Joka päivä tulee monta sellaista hetkeä, jolloin sydän menee ihan sykkyrälle onnesta - että mulle on tuollainen lahja annettu... Toivottavasti osaan olla luottamuksen arvoinen.

Käytiin viime perjantaina neuvolassa. Poika oli kasvanut ihan hurjasti. Painoa on nyt 5045g ja pituutta 57cm. Muutenkin kaikki tosi ok; terkka sanoi, että vauva on tosi tyytyväisen oloinen, ja hyvin kehittynyt myös. Kyllä se onkin muuttunut! Hirmu tarkasti on kaveri ruvennut seurailemaan kaikkea, ja sitten se on jäntevöitynyt ihan hurjan paljon. Kaukana ovat "mannaryynivelliä muovipussissa" -ajat. Ja ne hymyt! Mitään niin hurmaavaa ei olekaan <3. Nyt täällä ihmetellään kovasti, josko ukkeli olisi jo hampaita saamassa... sellaisia merkkejä pikkuisen niin kuin olisi jo ilmassa, vaikka kovasti etuajassahan sitä vielä ollaan. Hampaita tai ei, mutta pari päivää on nyt sujunut hivenen itkuisemmissa merkeissä. Onneksi yöunet pikkuinen on sentään säilyttänyt - sitä jaksaa paremmin hoitaa toista kun saa välillä levätä kunnolla. Yllättäen :).

Ristiäiset meillä on 12.3. Ihan pienet juhlat pidetään; paikalle on kutsuttu vain isovanhemmat ja kummit. Hirmu kiva olisi pitää vaikka miten isot pippalot, mutta ei meille määräänsä enempää mahdu väkeä. Tuossa on jo ihan riittävästi. Ja toki mä onnistun jo nytkin stressin kehittämään... onneksi Juha on vielä ainakin onnistunut pysymään tapansa mukaan rauhallisena. Se se jaksaa olla kultainen ja ymmärtäväinen järjen ääni meidän talossa.

Nyt pitää mennä katsomaan poikia - isä ja poika ovat syöpöttelemässä (isä syöttää ja poika juo).

Niin se on vaan vauvaperheen arki lähtenyt meilläkin rullaamaan. Juhalla alkoi työt torstaina, joten meidän on Rontin kanssa viihtyminen kaksin kotona. Ja mikäs on viihtyessä: aamusella nukutaan pitkään, sit syöpötellään ja otetaan päikkäreitä ja käydään ulkoilemassa ja pikkuisen jo leikitäänkin. Oma olo helpottuu päivä päivältä kun vauvan hoitamiseen tulee rutiinia enemmän - enää sitä ei ole ihan joka napsauksesta NIIN paniikissa...

Hyvin on kaikki mennyt pojan kanssa; ukko syö ja nukkuu hyvin. Etenkin yöt on menneet mahtavasti - viime yönäkin kaveri nukkui 7 tuntia putkeen. Melkein en voi uskoa tuuriani, että tuollaisen unelmavauvan olen saanut. Voihan tosin olla, että jo ensi yö menee valvoessa - muistan siis olla kiitollinen jokaisesta hyvin nukutusta yöstä. Tosin päivisin se nukkuu musta "liikaakin"; oikeasti mä vaan haluaisin, että pojasta olis jo seuraa... vaikka sehän sen työtä vieläkin on, syödä ja nukkua. Ensi torstaina mennään neuvolaan, sitten saadaan taas faktaa siitä, miten ahkerasti niitä töitä on tullut tehtyä :).

Viime viikolla käytiin lastenvalvojalla, Juha tunnusti pojan omakseen. On sekin kumma käytäntö, vaikka toisaalta tietty ymmärränkin sitä. Asian pitäisi olla virallinen muutaman viikon kuluttua; sitten kun maistraatista on tullut vahvistus poika voidaan kastaa isänsä sukunimelle. Ristiäiset onkin jo varattu, juhlat pidetään 12.3. Harmittaa, kun ei meille mahdu ihmisiä just mitään - olisi niin kiva pitää kunnon pippalot Rontin kunniaksi. Nyt on tyydyttävä juhlimaan ihan pienimuotoisesti. Paikalle kutsutaan vain isovanhemmat ja kummit. Pitäisikin huomenissa pesaista se kastemekko... hirvittää vaan ruveta tekemään sille mitään, kun se on niin kamalan vanha. Kangaskin ties miten haperoa, eikä tietty mikään ihme, onhan se viimeiset melkein 28 vuotta maannut kaapissa koskemattomana.

Ei maar, pitänee hilata itsensä taas telkkarin ääreen. Sieltä alkaa Suomi-Tsekki jääkiekko-ottelu, jännää. On vaan tullut tuijotettua noita kisoja ihan silmät kipeinä, ei kyllä pitäis...

KIITOSPerjantai 03.02.2006 13:42

Kaikkiin vauvaonnitteluihin on mahdotonta ehtiä vastaamaan henkilökohtaisesti. Siksi teille kaikille (erityisesti entiset oppilaani :)!) LÄMMIN KIITOS onnitteluista - ihanaa, että muistatte minua ja perhettäni.

Lisää kuvia pikkuisesta tulee, kunhan ehdin (hirmuinen kiire olevinaan, vaikka jätkä vetelee 3-4 tunnin unia...) - ja varmasti kommentoin täälläkin elomme sujumista. Nyt vain sen verran, että melkoinen Rontti herra on, nimensä mukaisesti. Kärsimätön on kuin mikä (minuun lienee tullut), ruokaa pitää saada HETI kun nälkä iskee. Viis siitä vaikka vaipassa olisi millainen jööti tahansa ;). Ja ne sormet! Tassu vilahtaa pienellä suuhun alta aikayksikön, kätilöt sairaalassakin meinasivat, että pieni on harjoitellut nyrkin syöntiä jo masussa. Joka tapauksessa välillä on mahdoton ehtiä laittamaan ruokaa suuhun - avuksi tarvitaan isää pitämään käsistä kiinni, jotta syöminen onnistuu. Kovasti olen yrittänyt pojalle vakuuttaa, että äidin rinnasta tulee varmemmin ruokaa kuin omista sormista, mutta ei näytä toinen uskovan. Eli siinä mielessä vaikutteita koulumaailmasta on jo saatu ;).

Kaiken kaikkiaan lapsonen syö hyvin ja nukkuu hyvin - kahden päivvän kotielon syvällä rintaäänellä sanoo hän. Viime yönä nukuttiin oikein mukavasti, ja just nyt on suuri kiusaus mennä vielä pikkuisille unosille itsekin, kun kerran vauvakin nukkuu. Kohta varmaan herää taas - ihana tuhisija <3.

Meille syntyi poika <3!Torstai 02.02.2006 19:20

Pikaisesti kertaan tapahtumia: 25.1. 2006 klo 04.03 meille syntyi ankaran punnertamisen jälkeen keisareiden tapaan pikkuinen poikavauva. Pienokaisen mitat olivat 3620g ja 51cm, pipo 37cm. Alku oli dramaattinen, sillä pieni joutui tulehduksen takia vastasyntyneiden teholle viideksi vuorokaudeksi saamaan antibioottihoitoa ja äidilläkin (toki myös isällä) oli kova toipuminen piiitkästä synnytyksestä, kohtutulehduksesta sekä leikkauksesta. Onneksi kaikki on nyt jo hyvin - kotiuduimme sairaalasta eilen ja pääsimme opettelemaan vauvantuoksuisen arjen elämistä, kokonaisena perheenä.

On ihmeellistä saada olla äiti... tunne on niin iso, ettei sitä uskalla kerralla ajatella. Pikku hiljaa palastellen taidan alkaa tajuta mitä oikein onkaan tapahtunut... oikeastaan juuri nyt en osaa sanoa kuin että elämälle kiitos!

Tippa linssissä, taas---

Odottelua edelleen...Perjantai 20.01.2006 23:36

Eipä mitään uutta auringon alla. Ei minkäänlaisia merkkejä siitä, et synnytys lähestyisi. Vauva ei kuulemma ole vielä edes laskeutunut saati kiinnittynyt lantioon. Painoarvio on nyt 3,6kg. Jos menee paljonkin yli lasketun ajan, masukaveri on varmasti yli nelikiloinen syntyessään.

Sitten iski tulipalopakkaset vielä, eli neljän seinän sisällä ollaan jumissa. Kivaa olis ulkoilla, jos "lenkkeilemällä" sais jotakin edistystä aikaiseksi tuolla alakerrassa. Tosin lainausmerkit on tarpeen, kun melkein mummotkin menee kadulla ohi - sellaista vaappumistaaperrusta tää meikäläisen meno nykyisin on. Odotan hulluna kauniita kevätsäitä, voidaan Rontin kanssa lenkkeillä sitten oikein olan takaa :).

Joku kyseli, että eikö masua tule ikävä. Varmasti vielä joskus tuleekin, mutta just nyt oon erittäin kypsä pääsemään tästä eroon. Haluan nyytin syliin!!!Haluan pukea päälle oman talvitakin Juhan takin sijaan, haluan omat farkut jalkaan! Eikä tää virtahepoelefanttivalasolo oo mitenkään mukava muutenkaan... Juu, tiedetään - kiloja on tullut sen verran monta, että todennäköisesti mä hiihdän vielä keväälläkin näissä samoissa mammakuteissa... mut ainakin voi taas ruveta yrittämään normaalikokoiseksi. Vaikka oikeasti, vauvan potkut tuntuu kyllä niin ihanilta, että niitä tulen ihan saletisti kaipaamaan <3.

Juha katsoo Terminator 2:ta Pojun kanssa. Mun pitäis koittaa ymmärtää lisää tosta meidän uudesta kamerasta. Kiva, kun saatiin viimein hommattua se. Tuntuu ihan pätevältä yksilöltä, kun vaan oppii käyttämään sitä kunnolla. No, tässähän lienee vielä paaaaljon aikaa ennen vaavin syntymää - hyvin ehtii opetella vaikka mitä.

OdotteluaKeskiviikko 11.01.2006 20:12

Eihän sitä ihminen enää muuta voi kuin odottaa. Koko elämä on suunniteltava sitä silmällä pitäen, että lähtö voi tulla koska vain - seuraavan kuukauden aikana. Toivottavasti tietysti mahdollisimman pian, olo on nimittäin aika tukala. Kaikki alkaa olla valmiina tulokasta varten, muutama vaate on pesemättä. Sitten ei voi oikeastaan kuin leipoa pakkaseen, että on sitten mitä tarjota vieraille.

Elo on vaihtelevasti tylsää. Paljon mitään ei edes jaksa tehdä kun selkä väsyy ja jalat turpoaa, mutta silti aika tulee toisinaan pitkäksi, etenkin, kun Juha on töissä. Kaipaan NIIN kovin seuraa, ihmistä, jolle puhua näistä kaikista tuntemuksista. Joskus iskee melkein paniikki muutenkin: nyt jos en tapaa kavereitani ja vaikkapa käy kaupungilla, niin yhtään en voi tietää, koska siihen seuraavan kerran on tilaisuus... vaikka luultavasti pikkuisen syliin saatuani koko muu maailma on se jonka haluankin kadottaa - minullahan on jo kaikki.

Joulu meniTiistai 27.12.2005 18:31

Niin se vain meni, joulu. Ihanaa, kun sai luvan kanssa vaan olla, ja Juhakin oli seurana. Jotenkin ihan höpöä olla vaan itseksensä kotosalla... vaikka vielä ei oo aika varsinaisesti pitkäks käynyt. Ilmeisesti oli tuo kyläileminen ja syöminen ja laiskottelu hirmu rankkaa, kun koko päivän on väsyttänyt ihan hulluna. Otin tossa vaatimattomasti 2,5 tunnin torkut! No, meneepähän tää äippäloma ainakin toteen ;). Ehkä sitä kumminkin pitäis pestä vauvan vaatteita valmiiksi jne. Tuntuu, että kaikki on vielä ihan vaiheessa, vaikka synnytyshän voi alkaa ihan milloin vaan.

Mutta jouluun vielä- Kiltti lienen ollut menneen vuoden aikana, kun sain ihania lahjoja :). Suklaata (paljon!), Poju-kalenterin, pyyhkeen, lahjakortin, sukat, Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan jne. Ja Juhan kanssa saatiin monta kivaa yhteistä lahjaa. Kiitos kaikille!

Nyt menen laittamaan pyykkiä kuivamaan, että tulee edes jotakin tolkullista tehtyä tänäänkin...