IRC-Galleria

Taas yksi uniTiistai 27.04.2010 12:57

Olin tervakoskella ja siellä oli vaihteeksi kaikki maailman ihmiset. Oli tapahtumassa jotain sen verran mullistavaa et kaikkien ihmisten piti muuttaa kohti päiväntasaajaa. Kaikki lähtivät pois päin, mutta aattelin että jos kerran kaikki lähtee tonne suuntaan, niin ekologian opintojen perusteella mun on parempi lähteä toiseen suuntaan, koska löytäisin todennäköisemmin paremmin ruokaa. Kysyin muutaman kaverin sillä verukkeella mukaan ja lähdettiin matkaan. Jonkin ajan kuluttua taivaalla lensi tosi suuria joutsenia, taivas oli jatkuvasti tummanharmaiden pilvien peittämänä. Sit jossain vaiheessa kävi vielä sellainen "viimeinen auringon vilahdus", joka valaisi niitä joutsenia. JOssain vaiheessa joutsenet lensivät yli siitä, mistä käveltiin ja huomasinkin että ne olivatkin flamingoja. Suurin piirtein samoihin aikoihin taivaalla välähti salama ja edessä rupes kasautumaan pilviä todella nopeesti ja sitten alkoi järjetön ukkonen. Ei satanut eikä tuullut, mutta niistä pilvistä löi samaan kohtaan noin 100-200 m päähän meistä pohjalta sata salamaa sekunnissa. Pellolla vieressä oli salamojen jättämiä hiiltyneitä uomia, jotka vielä vähän hehkui tai paloi. Tuli vähän kiire kipittää jonnekin talteen. siihen katkee muisti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.