IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 09.02.2010 21:56

Kilpikonna sanoi kerran
jumalauta haluan jonkin verran
tasa-arvoa tänne minne aurinko
ei kuuna päivänä paista

mikropunkki tarjosi hörpyn
maistui konnalle ja lopulta
se näki tulevaisuuteen ja huomasi
ihmiskunnan menevän
päin vittua.

paitsi pari maata on kai ihan okei

Hyvää huomenta :)Maanantai 23.11.2009 12:48

Kuisketta nurmikolla
korvieni juuressa
pilvessä...
jep, siellähän minä.

Tai ainakin pääni
mutta ruoho kutittaa varpaitani
vähän hassua
tämä paikallinen liikenne

koska pilvet liikkuvat
mutta minä en
vaikutan kahdessa paikassa
mutta toinen niistä

on ikioma salaisuuteni

kurkut ja makkarat sekaisinLauantai 03.10.2009 00:46

Maalit jäivät pöydälle
silmälasitkin putosivat
siinä rytäkässä kun yritin
junailla itseäni laiturille

koko joukko niitä kuolikin
mustapäät putoilivat mereen
osa jäätyi, osa kuoli muutoin
yksi kuoli kun lokit luulivat
pientä neekeripoikaa jätteeksi

se sai monet liikekannalle
antirasistit torjuivat rasistin
ja kaatoivat melkoisen rasiallisen
kaksihaaraisia karamellejäni

ja edelleen olen sitä mieltä
ettei kaupoissa pitäisi
käydä tällaisia keskusteluja

arkipäiväKeskiviikko 30.09.2009 11:00

Ruskat levisivät pohjoiseen
vesi tanssii taivaalta niskaani
ja mietin ilman sateenvarjoani
missä voisin olla tuhlaamassa aikaani

onneksi en ole

Neljä pyörää kulkee
kovaa vauhtia samaan suuntaan
eikä kura voi olla saamatta voimaa
tulla halaamaan minua tänään

enkä vieläkään kyllästy tähän

Näin ihmisen kravattiin tukehtumassa
ehkä töissä virastossa tai sitten hän vain myy
seison katsomassa häntä ja ajattelen
ehkä hivenen limainen tukka

onneksi ei minun
Olin jättimäisen salin sisällä, jonne oli kerääntynyt koko maapallon ihmiset. Kaikkialla kohistiin hirveästi. Sitten väen keskelle ilmestyi valtava, pahaa tahtova jättiläinen. Kaikki ihmiset kävivät yhteistuumin sen kimppuun ja lopulta se saatiin kaadettua. Riemunhuudot raikuivat ja ihmiset muodostivat vieriviä palloja ja kuutioita. Toivoin unessa, että tällainen yhteinen kokemus ehkä nitoisi maailman ihmiset yhteen, eikä maiden rajoja enää tarvittaisi ikinä.

HulluMaanantai 08.06.2009 19:58

Lumpputunturin köyhä nainen
tämän yhteiskunnan pakolainen
joka ei koskaan tahtonut mukaan
tähän saastuneeseen oravanpyörään

Päivästä toiseen söi vain villaa
ei koskaan halunnut rahaa
ja saamansa almut maahan löi
eikä pois lähtiessään koskaan
katsonut niiden perään

Joku nimesi hänen elämänsä turhaksi
silti nainen sisällään viisaana tiesi
ettei kannata uskoa näihin solvauksiin
koska joka ilta muisti nukahtaneensa
onnen kyyneliin

Nyt käytetyissä vaatteissaan ja hyvin hiljaa
peittää lumppunainen ojan pohjaa
kuraiseen veteen haudattuna hän
on päättänyt tämän onnellisen elämän

Suut lukitut, rahalla tukitut
eivät kestäneet rehellisyyden taakkaa
suuret seteleillä rakennetut linnat
jäävät seiniensä harmaaseen pimentoon

ja huominenkin vielä saapuu

vedenpinnalle pudonnut muurahainenSunnuntai 07.06.2009 14:01

Kellunpa tässä pinnalla
oman planeettani pinnalla
lisäksi kellun itseni pinnalla
kiristämässä kirjoittajani pinnaa

en poikkea itseni alle
en sukella minnekään muualle
kuin kaikkein turvallisimpaan
vällyn välykseen

missä voin ummistaa silmäni
ja uinua rauhallisesti
turvassa kaikelta sellaiselta
tiedäthän... vahingolliselta

Ja aika kuluu
ja minä kasvan kokoa
mutta minun ajatukseni
kelluvat hyvin mukanani

kunhan vain saan lapsia
ja ruokaa
niin kaikki on niin kovin
hyvin

Aikaseireenien kiirivä hiipuminenLauantai 06.06.2009 02:08

Syty!
Elä!
pala!
aloita!

Kaikki mikä on kudottava
ja mitä on ensin kehrättävä
jotta kykenet leikkaamaan
ja näin synnyt enemmäksi

uudempaa!
parempaa!
kauneinta!
niin minunlaistani...

on uhota muiden silmien edessä
kun edessäni ovat pian taas
ne kaksi päivää kolmesta kuukaudesta
joiden aikana voin kuudessa tunnissa

tehdä unohtuvan kappaleen
ja taikuri lausuu taikasanan

mutta unohtaa
tuoda takaisin

KäsitysTorstai 04.06.2009 10:22

Hajonnut rukkanen
aika likainenkin...
ja pesun jäljiltä nukkainen
mutta se oli kuitenkin
lähtenyt kävelemään

Ei jäänyt keräämään kuoppaa
kuoriaiset joutuivat sen sisältä
muuttamaan taivaanrannan taa
Tämä lähtikin taksilla
New Yorkin huomaan

Se oli jo syntymässään hukannut
sille valmistetun kumppanin
ja se keksi
ettei kauan sitten kadonnutta
kannata turhaan jäädä nyyhkimään

Koska koko maailmahan
on täynnä meitä rukkasia

hernekeittoKeskiviikko 27.05.2009 23:35

Montako minuuttia hernekeittoa
pitää lämmittää mikrossa
jotta siitä vihdoin tulisi
syötävän lämmintä