IRC-Galleria

Ja se poika...Tiistai 10.10.2006 14:35

Se ei kirjoita mulle runoja enää. Vaikka ehkä tahtoisi.

Se kirjoittaa niitä jollekkin muulle sitten joskus kun voi. Ja mä hajoan siihen että tiedän. Ja siihen että elämässä ei koskaan taida käydä hyvin.

Täytyyhän sen olla niin, että meille jokaiselle on tässä maailmassa useampi täydellinen kumppani. Eihän loppuelämä voi mennä surressa sitä yhden menetystä. Mutta jotkut tunteet vaan on niin suuria, jotkut ihmiset niin oikeita. Yksi poika siellä jossain, niin täydellinen mulle, ja minä sille. Jos vaan maailmassa olisi vain me kaksi, niin silloin saisin elämäni.

Miksi täytyy olla tällainen tunne-eläin. Miksei vain voisi järkeillä asioita. Olla rakastumatta. Hankkia kumppani sillä perusteella mikä on käytännöllisintä. Siksi, koska rakastaminen on maailman ihanin asia, silloinkin kun se sattuu aivan saatanasti.

Rakastun itseeni. Omaan peilikuvaani ja täydelliseen sisimpääni sekä oikeaan käteeni. Tämä kumppani ei jätä. Tämän kanssa minun on elämäni elättävä. Kohdattava ylä ja alamäet ja selvittävä vaikeuksista. Tästä suhteesta ei voi paeta. Kunnes kuolema meidät erottaa. Kirjaimellisesti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.