IRC-Galleria

Varonenko

Varonenko

Kotona..."Shine On Me"

VuokattiMaanantai 09.02.2009 01:01

Reissu meni ihan hemmetin hyvin, oli tosi hauskaa :D "siMOOO". Perjantaina käytiin saunassa, mökkeiltiin ja käytiin katinkullassa piipahtamassa. Paikalliset on jälleen erilaista mitä kuopiossa. Lauantaina käytiin laskettelemassa, sit tehtiin sapuskaa, käytiin mökin porealtaassa (mikä oli ihan mieletön), naurettiin paljon ja hulluteltiin. Yöllä Kaitsu ja Jussi vielä soitteli kitaralla ja mä lauloin muutaman biisin.

Mahtavalla porukalla oltiin liikenteessä, kemiat osu kohdilleen kaikilla, ei ollut sellaista turhan tärkeetä ja paskanjäykkää porukkaa, vaan rentoa, mutta kuitenkin kaikilla oli järki päässä.

Tällä porukalla lähdetään uudestaankin :).

nappulaliigaKeskiviikko 04.02.2009 12:45

Eilisissä teoriatreeneissä oli sitten pelkkiä 10-13-vuotiaita muksuja :D. Jotka osas vielä paremmin kuin meikäläinen :P. Mutta otan ne nopeesti kiinni, samat asiat sitä itsekin on opiskellut aikoinaan, pitää vain kaivella muistia.

Ratsastustunti oli ärsyttävä, en taas osannut mitään :D. Menin sellaisella nuorella pikkukirpulla.

Penkistä nousee nykyään yli oma paino, vaikka ei ole pystynytkään tuohon urheiluun panostamaan NIIN paljon kuin ennen. Sitten pääsykokeiden jälkeen uudestaan uutta maksimia tavoittelemaan.

joskus näinkinTiistai 03.02.2009 15:39

Aina ei voi olla hyvä päivä. Eilen ei ollut hyvä päivä. Mutta joskus on niitäkin. Sunnuntain treenit meni kivasti, seuraavat treenit parin viikon päästä, jolloin kosketinsoittajakin on paikalla. Silloin selviää meikäläisen "kohtalo" :P. Toivotaan parasta ja nautitaan kaikesta ;).

Tänään teoriaopintoja konsiksella, sit ratsastamaan, salille ja saunaan. Illalla olen luultavasti ihan naatti. Lauluakin pitäisi treenata tänään. Mölisen varmaan salilla :P (sillä tämän viikon tehtävänä on mölistä nuita pääsykoekappaleita - kaunista :D, mutta tehokasta treeniä).

Niin ja jos tänään hankkisi sen uuden konsiksen kirjastokortin. Jazzi-kappaleiden nuotit on vielä saamatta!

Viikonloppuna Vuokattiin mölisemään. Pitänee käydä palauttamassa kirjastoon Stevie Wonderin-nuottikirjoja ja lainata joku perus-musakirja. Harjoitella sit viikonloppuna prima vistaa tuntemattomilla kappaleilla, niissä on onnekse perushelpot sointukuviot, voi jälkikäteen kitaralla tarkistaa, menikö oikein :D.

Mistäköhän minä pianoksi/syntikaksi muuttuisin?

jihaa!Sunnuntai 01.02.2009 00:21

Huomenna bänditreenit. Treenailtiin tänään petterin kanssa monta tuntia, huomenna sit mikin kanssa. Sain tänään jonkinnäköisen oman biisinkin alulle :). On aika huima ja innokas olo.

Elämä on ihanaa :).

tapahtumiaTorstai 29.01.2009 11:48

Jep jep, viikko on taas kulunut yllättävän nopeasti - äsken oli vasta maanantai! Maanantaina ruettiin treenaamaan taas yhtä pääsykoekappaletta, Carole Kingin "I Feel The Earth Move", tosi kiva biisi, tykkään laulaa sitä. Siinä on sellainen hyvä "boogie" :D.

Viime perjantaina MINULTA kysyttiin linja-autossa, että: "Otetaanko kokonainen hinta vai...?" :S eli mitä???!!! Kyllä tiedän, että toisinaan näytän nuorelta, mutta 12-v on kuitenkin jo vähän liikaa. Kuski oli vielä nuori mies...siltä jäi joko pullonpohjalasit kotiin tai sitten se opaskoira...
Mutta 30 vuoden päästä sitä on iloinen, jos luullaan 10 vuotta nuoremmaksi ;).

Petteri ei ole vieläkään saanut treeniksien avaimia, harjoitellaan perjantaina akustisena. Yksi keikkakin on periaatteessa tiedossa, toimisto järjestää tänä vuona tili-ja veropäivät ja minua pyydettiin esiintymään siellä :). Pitää vaan haalia koko bändi kasaan jostain.

Kävin eilen vetämässä pari biisiä Gloriassa samalla kun moikkasin kavereita, kävi ilmi että mulla on jo yks fani :D. Yks tyyppi tuli juttelemaan ja sano hyvin pettyneesti, enkö minä laulakaan, hän oli kuullu minun laulavan joku aika sitten ja omien sanojensa mukaan tykkäsi hirveesti. Ja perään sanoi:"Mä oon jo sun fani!" :D. Tuntui aika hyvälle, varsinkin kun saa kiitosta asiasta, jota rakastaa NIIIIN paljon.

Se on jännä, miten koko maailma häviää silloin kun laulaa. Siinä on koko sielullaan mukana...

Tänään uimaan pomon kanssa, viikon päästä vuokattiin. Harmi vaan kun Sami Saaren keikka olis 7.2. henkassa, olisin halunnut päästä kuuntelemaan.

katoamisiaTorstai 22.01.2009 17:05

Päivä pulkassa. Jos tää nyt häipyis vaikka salille kuluttamaan ne energiat, mitkä tuli kahdesta lautasellisesta tiramisu-leivosta työpaikkaruokailussa :D. No joo, se aika kuukaudesta, että tuntuu, et vois syödä mitä vaan ja kaikki vaan haihtuu jonnekin.

Ja sitäpaitsi, salilla rankka päivä tänään, pitää syödä hyvin että jaksaa ;).

Lisätutkimuksia luvassa tiistaina, tulokset tulee loppuviikosta. Että näkee sitten, onko mitään vai ei.

Salille ja laulamaan. Huomenna on tunti. Tai kirjastoon vielä tänään, ainakin yhdet nuotit pitäis saada. Ja nukkumaan ajoissa.

Mutta jos tää nyt lähtis...?

:DTorstai 22.01.2009 10:38

Tuli muuten mieleen, kun selailin nuita thaimaan kuvia ja muistin, miten kovasti sielläkin hakeuduin kaikkien elikoiden puoleen. Olen ollut tällainen tai vieläkin vinksahtaneempi lapsena :D.

Katottiin viikonloppuna kotivideoita, kun käytiin vuosina 91-92 norjassa ja ruotsissa matkailuautolla sisarusten ja porukoitten kanssa. Mukana oli sitten videopätkiä myös kyseisten vuosien juhannuksista, sukulaisten yo-juhlista yms. kekkereistä...

Eräässä pätkässä oltiin äitipuolen veljen pojan yo-juhlissa isolla maatilalla, jossa oli paljon kaikkia elikoita. Pihalla juoksenteli kissa ja kun äkkäsin sen, menin tietysti heti luokse ja yritin silittää ja vaikka mitä (olin jotain 5-vuotias). Kissa ei tietysti tykänny siitä kun olin koko ajan paijaamassa ja yritti päästä karkuun, minä perässä. Kissa juoksi sisälle taloon, minä seurasin sitä ja pistin oven kiinni ettei kissa pääsis enää ulos karkuun minua :D. Se pääs katonrajaan piiloon, seurasin tikkaita pitkin perässä, mutta en enää tavoittanu kyseistä kissaa.

Innostuneena kiipesin tikkaat alas ja aloin hyvin vilpittömästi selittämään isälle, että: "Äsken kun te ette ollu täällä, minulla oli sylissä yks toinen kissa joka oli tosi kiltti ja mukava. Se ei tehny yhtään mitään, kun ehkä pikkusen vaan hipas silleen kynnellä. Mutta se oli tosi kiva kissa!" :D :D

Olin tietysti pitäny kissaa ikuisuuden sylissä, enkä olis halunnu päästää pois :D. Mutta joo, muistan, että olin ihan hulluna eläimiin. Olen kuulemma vieläkin Teemun mukaan :P.

mietittävääTorstai 22.01.2009 10:13

Rutiininomaisesta työhöntulotarkastuksesta onkin tullut jotain muuta. Verikokeissa ja muissa on todettu eräitä kummallisuuksia, joiden takia tänään pitää mennä käymään uudestaan paikan päällä. Ei mitään hengenvaarallista, mutta kuitenkin "vakavasta" asiasta on kyse.

Tänään tosiaan saan tietää vähän enemmän. Hiemanhan asia pelottaa, mutta toisaalta voin saada syyn siihen, miksi välistä olen aivan kuoleman väsynyt. Aikaisemmin luulin, että se johtuisi univeloista, mutta nykyään saan jo nukuttua paremmin.

Muutaman tunnin päästä viisastun toivottavasti lisää :).

Kieli"muuri"Keskiviikko 21.01.2009 10:57

Sattuisiko kukaan osaamaan portugalia? Yksi pääsykoekipaleista on nimittäin brasilialaisen Antonio Carlos Jobimin ja vaikuttaa tosi kivalta kappaleelta. Ainut vaan, ettei meikäläinen osaa pätkääkään portugalia :D.

Kitaristi on opetellu antamiani kappaleita, jossain vaiheessa pitäisi päästä treenikämpille harjoittelemaan :). Odotan aika innolla. Sitten pitäisi uskaltautua Henkan jameihin lavalle.

Pääsykokeissa on ilmeisesti konsiksen BÄNDI säestämässä, eli se ei olekaan niin paskanjäykkä tilaisuus. Olin aika innoissani, kun eilen lukaisin nuita ohjeita jälleen läpi ja bongasin tämän tiedon.

Hartiat ja yläselkä jumissa, pitäis saada auki, kun jumit vaikuttaa ääneen. Ei saa rentoutettua niskaa ja leukaa niin hyvin kuin pitäisi.

muutoksiaTiistai 20.01.2009 11:48

Vuoden vaihteessa joutui tekemään vaikeita päätöksiä. Jätin koulun hautumaan ainakin puoleksi vuodeksi ja menin töihin, katsoo keväällä uudestaan miten tekee, kun tietää, olenko päässyt konsikseen vai en. Pääsykoe-kappaleet on jo tullu ja nyt ruetaan harjoittelemaan niitä laulunopettajan kanssa - löytyy jazzia, soulia ja suomirokkia :P. Pistän kohta soimaan Ella Fitzeraldia ja yritän uppoutua jazzin maailmaan töiden lomassa. Stevie Wonderilta löytyy muuten aivan mahtavia kappaleita, harmi ettei yhtään ollu pääsykoekipaleissa. Yksi on vapaavalintainen ja jos en valitse maija vilkkumaata, otan varmaan jonkun stevien rallatuksen :P.

Eilen kävin hakemassa thaimaalaisesta sapuskaa ja taas iski mieletön ikävä. Yritän elää nyt mahdollisimman säästeliäästi, säästän palkasta niin paljon kuin mahdollista - suunnitellaan nimittäin tämän vuoden reissua :P. Yksi vaihtoehto olisi lähteä thaimaaseen uudestaan, tai sitten italiaan teemun ystävien kanssa. Ja muutenkin haluan saada rahaa säästöön pahan päivän varalle.

Eilen kävin fysioterapeutilla selän takia, jotain häikkää siinä kuulemma on rakenteellisesti, alhaalta joku nikama on ihan omituisesti. Seuraavan kerran kun selkä kipeytyy, pitää kuulemma mennä kuvauttamaan se. Lisäksi minulla on kuulemma aivan yli liikkuvat nivelet - olisin fysioterapeutin mukaan aika pulassa, jos en urheilisi näin aktiivisesti. Lihakset pitää tällä hetkellä niveliä paremmin paikallaan, mitä ne muuten olisi.

Unirytmi alkaa pikkuhiljaa tasaantua, ei ole enää niin pahoja ongelmia sen suhteen. Muutenkin olo ja mieli on ollut paljon iloisempi, reippaampi ja positiivisempi. Vihaan aikaisia herätyksiä :D.

Ihana oli nähdä erästä ystävää pitkästä aikaa, on ollut ikävä :).