IRC-Galleria

Noniin, jos joku haluaa, niin vois lähtee mun kanssa johonki päin eurooppaa heti kun mun armeija on käyty!

Äkkilähdöllä, kohteen voi päättää myöhemmiinkin!

Olisi hienoa, jos kaikki menisi kuten saduissa. Vaikeuksista huolimatta luvassa olisi aina onnellinen loppu. Kestävä rakkaus, joku joka välittää. Uljas ratsu, puoli valtakuntaa asutettavana. Ihmisten kunnioitus, kun on surmannut prinsessaa uhkailleen lohikäärmeen... Mutta ei. Elämä ei ole satua. On vain päiviä, hetkiä, joihin tarttua, jos ei tartu, kaatuu. On sekunteja, aina yhtä pitkiä, jotka tuntuvat ikuisuudelta, koska tietää, ettei välttämättä elä onnellisena elämäänsä loppuun saakka.

Elämä kyllä sisältää pieniä totuuksia näistä niin kauniista saduista, ne vain ilmenevät nurinkurisina, niihin ei kiinnitetä huomiota, niitä ei osata arvostaa. Moni prinssi on löytänyt prinsessan, mutta moni heistä ei ole kohdannut lohikäärmettä. Tätä otusta kuvastaa elämässä vaikeudet, perheen ongelmat, yksinäisyys, masentuneisuus... Pidetään asioita liian yksinkertaisina. Satujen prinssit kaipaavat prinsessan rakkautta, nykypäivän urhot elävät alapäässä syntyvistä ajatuksista. Pitkän ajan jälkeen kelpaa lävistää miekka syvälle rakkaaseen. Jos prinsessalla on kilpi, etsitään uusi prinsessa.

Tämä tuntuu olevan helppoa, tässä asiassa ei epäillä... Nykypäivän sankareilla on valkoisen ratsun sijasta upouusi isän ostama Audi, niin sanottu miekan pidennys. Kun on tottunut saamaan kaiken, elää sillä tavalla, että lopulta saa haluamansa. Ei välitetä siitä, kuinka paljon satutetaan.

Saduissa prinssit suojelivat maata, ystäviään. Nykypäivänä nämä itserakkaudella täytetyt, lähes haljenneet pullamössöpojat haukkuvat kanssaihmisiä, vaikka suurin osa näistä on kohdannut lohikäärmeen. Suurella osalla näistä ei ole prinsessaa, ei puolta valtakuntaa, ei välttämättä edes omaa linnaa, kotia, jossa asua. Tai on koti, joka on täynnä lohikäärmeitä. Nämä eivät osaa puolustautua suurta ja mahtavaa prinssiä vastaan, hänellä on liikaa valtaa, liikaa palkattuja ritareita puolustamassa tämän ilkeitä tekoja.

Paha saa palkkansa, sanotaan. Milloin tavallisesta talonpojasta tulee ihminen, joka saa rakkauden, nuoren neidon, joka elää hänen kanssaan onnellisena elämän loppuun asti? Ei koskaan. jos nykypäivän urhoilta kysytään. Kyllä aika koittaa vielä, joku ymmärtää tavallisen ihmisen hienouden, tavallisen, joka on täynnä erikoista taikaa, heti, kun joku löytää itsestään tuon taian, eikä siihen tarvita hyvää haltijatarta, vain ripaus oikeudenmukaisuutta. Älkää lyökö päätä giljotiiniin. Nykypäivänä prinssi pakenee, jos kohtaa lohikäärmeen, talonpoika taistelee elämästään ja ystävistään.

Ympärillä oleva pimeys. Se väistyy vain toivosta, onnesta ja lujasta tahdosta. Välillä tunnen, ettei minulla olisi näistä mitään. Tunnen, vaikka tiedän olevani väärässä. Välillä huomaan olevani vain pieni varjo. Kuljen mukana, muttei minuun kiinnitetä huomiota. Olen takana. Olen edellä. Olen vierellä. Vain äärimmäinen tarve saa ihmiset pysähtymään, tulemaan luokseni. Katsomaan minua silmiin. He katsovat hetken, hakevat tukea ja turvaa, suojaa. Lopulta he kuitenkin aina lähtevät. Puhuvat minusta kauniisti, kuuntelevat mitä minulla on sanottavaa. Unohtavat sanansa, unohtavat minun sanani. Pettävät ja hylkäävät. Kuitenkin, sillä pienellä hetkellä ehdin tuntemaan itseni tärkeäksi. Kaikki katoaa, tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Minä yritin. Yritän ja haluan. Haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus. Olisin osa tarkoitusta. Mutta en tiedä, uskallanko uskoa. Ihmisyys tekee minusta katkeran. Katkeruus tekee minusta ihmisen. Kerran, kun uskoo johonkin ja pettyy, ei enää uskalla. Joutuu elämään pimeydessä. Vaikken pelkää pimeää, pelkään sitä, mikä tulee pimeyden jälkeen. Pelkään elämää. Elämä vie valon. Elämä tuo valon. Lopulta kuitenkin pelko sokaisee ja jäljelle jää vain pimeys.

Katsokaa. Hän on taas yksin. Kun te puhutte, hän vain kuuntelee. Heitätte herjaa. Vilkaisee teitä, kysytte mitä hän katsoo. Ette haluaisi nähdä häntä. Ettekö näe, kuinka hänen silmistään paistaa suru ja viha. Silti hän haluaa yrittää näyttää teille pienen hymyn. Haluaisi, että te näkisitte hänet. Hän tahtoisi olla osa joukkoanne, kuulua mukaan. Mutta te ette huoli häntä. Miksi? Koska hän on erilainen. Liian erilainen. On, vaikkei tahtoisikaan olla. Hän ihailee teitä, hän vihaa teitä. Olette liian samanlaisia, mutta silti hän haluaisi olla kuin te. Miksi ette siis näe häntä? Miksi ette huomaa, kuinka häneen sattuu, kuinka sanat viiltävät hänen sieluaan. Puhutte vain keskenänne. Te nauratte. Ja kun hän nauraa, kysytte, että miksi hän nauraa. Kukaan teistä ei puhunut hänelle. Haluaisitte hänen olevan hiljaa. Ei saa nauraa. Aina, kun saatte hänen hymynsä loppumaan, hänen äänensä vaikenemaan. Saatte hänet sulkemaan itkuiset silmänsä, jatkatte, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Taas nauratte hänen kustannuksellaan, hänen sielulleen, hänen kasvoilleen, ettekä huomaa, että hän on aivan yksin...

Nyt on neljä viikkoa takana Suomen valtion kusisinta koulua, niin kutsuttua käytöskoulua. Hommat kusee pahemmin ku mouruava kolli takapihalla pahimpaan kiima-aikaan, aikataulut pitää kuin siivilä ja välillä hajottaa niin että voisi hypätä katuojaan ja leikkiä banaania.

Jalkaani tuli rakko, rakosta tuli tulehdus ja tulehdus on paha. Jollei parane, saattaa transformoitua transformerin tavoin tappavaksi ruusuksi. Se iskee vereen pahemmin kuin Pikatchun salamaisku Rakettiryhmään. No, toivottavasti se ampaisee matkoihinsa ja aika kliseisesti parantaa haavat.

Vemppasin koko viikon, koko vapautusta, ulkoilmavapautusta, kaikkea muuta vapautusta paitsi oppimista koskevaa vapautusta ja marssitaisteluliikunta vapautusta. Aika kävi pitkäksi kuin Ron Jeremyn nahkahaulikko, joka varmasti on tehokkaampi kuin valtion rahoittama rynkky. Piti kiillottaa käytävää kiiltävämmäksi kuin juutalaisen penis, luin kirjoja silmät kierossa, vaikutin aivan kuin olisin taas syönyt sieniä. Nukuin sängyllä transsissa kun alikessu kysyi vapautusta. Koomailin kuin silsainen muumio noustessani sängystä.

Tästä loistavan huteralla ja kallellaan olevasta aasinsillasta siirryn sängystä unissakävelyyn. Harrastan sitä useammin kuin camirunkkari masturbointia. Viime yönä olin nähnyt taas järisyttävää unta patterissa herätys. Tämä näky saapuu useammin uniini kuin naishenkilöt, joka saattaa lyödä monet sillä maankuululla ällikäkkä. No, olin noussut sängystäni noin kolmelta, zombiwalkannut valokatkaisijalle ja herättänyt kaikki muut paitsi itseni. Ihmiset olivat vihaisia kuin mehiläiset Nalle Puhille tämän taas läskeiltyä hunajapurkilla. Rauhallisesti kuin hippi menin takaisin sängylle ja jatkoin uniani. Mielenkiintoista.

Jee jee :D kaks viikkoo oltii gines, sunnuntaina takas! Cooperin testi meni päin pyllyä, lihaskuntotesti meni ihan jees. Tupakaverit on mukavia ja kaikilla on suomen armeijassa kivaa! No ei todellakaan ole! En osaa arvostaa ihmisiä joita en tunne, en muista aina tervehtiä, en osaa kulkea aina paita housuissa enkä pidä siitä kun muut ryssii ni kaikki kärsii! Esimerkkinä keskiviikko, eka ampumaratapäivä, jotku oli hukannu 7 harjoituskäsikranaattia lumihankeen eikä ollu puhunu mitään ja kun ois pitäny lähtee takas kassuu ni koko patteri pistettii kyntää lumipenkkaa! Hieman vitutti. Ja eilen jotku pässit oli lähteny ilman lupaa sotkuu eikä muut sitte illalla päässy... No, ei se mitään :D

Huomenna sitten on lähtö, nuorten miesten lepokotiin. Kotoa ois tarkotus lähteä noin 9.30 ja paikan päällä Niinisalossa noin puolilta päivin. Pitää olla ennen neljää iltapäivällä kaikkien ilmoittautuneina. Mukaan mahdollisimman paljon boxereita ja sukkia, kaippa niillä sitten pärjää.

Kaikki laittaa mulle sitten mahdollisimman paljon kommenttia seuraavan kahden viikon aikana, joka luultavasti ollaan kiinni. Saa laittaa viestiä ja soittaa, mielellään vaan ehtoolla koska ei pysty päivällä yllättäen puhumaan. En vielä tiiä tarkkaan miten systeemit menee, mutta siksihän sinne mennään että asiat selviää. Näillä kahdella viikolla tuskin pääsee koneelle, myöhemmin sitten, ehkä.

Ärsyttää vaan ku porukat tuntuu ottavan mun lähdön raskaammin, kauhee huuto mitä mun pitää ottaa mukaan ja mitä mun ei pidä ottaa. Nyt siis, kohti uusia seikkailuja, pitäkää yhteyttä! Kiitos. Palaan seuraavaksi suolakurkkuna.

Kuka oikeesti tulee mun kanssa tonne Lukon pelin? En viittis trokaa tota toista lippua...

Kaikkihan tietää, kun sanotaan jostain henkilöstä sen olevan perheen musta lammas. Yleisesti ottaen musta lammas saa osakseen myötähäpeää, sitä ei arvosteta, koska se on erilainen. Katsotaan vaikka suomen valtiota. Kuinka monta mustaa lammasta kohdellaan oikein? Aivan, hyvin harvaa. Kouluampujat ovat olleet mustia lampaita ympäristössään, heitä ei ole arvostettu. En tietenkään sano, että ampumalla muita saa ratkaisua mihinkään, mutta myös aivan liian usein mustat lampaat hyppäävät sillalta, tai laittavat itsensä narun päähän.

Valkoiset lampaat ovat massaa. Valkoiset lampaat ovat niitä, jotka tahtovat olla samanlaisia, heillä on vain yksi, yhteinen mielipide. Ne ajattelevat samalla tavalla, ne näyttävät aivan samalta. Valkoiset lampaat pitävät mustia lampaita turhina, niistä ei ole maailmalle hyötyä, ne haittaavat elämän kehitystä. Valkoiset lampaat ajattelevat vain ja ainoastaan niiden olevan tarpeellisia. Ne menevät, kun niitä käsketään, ne tekevät kun niitä käsketään. Niille riittää, että yksi laumasta ajattelee. Yksi valkoinen lammas, joka on iso, ruma, haiseva ja erittäin lihava.

Tämä lihava lammas antaa käskyt valkoisille lampaille, istuu pöydän ääressä lihottaen palkkapussiaan. Käy katsomassa mitä mustat ja valkoiset lampaat tekevät. Valkoiset lampaat usein nuolevat lihavan lampaan persettä korottaen omaa asemaansa. Mustat lampaat eivät näin tee, koska ne eivät pidä sitä oikeana, ne uskaltavat erottua, ne tahtovat näyttää oikeat kykynsä. Valkoiset lampaat lihavan johdolla ilkkuvat ja halveksuvat mustaa lammasta, joka tahtoo olla erilainen, määrittää oman reittinsä.

Useimmiten mustat lampaat ovat kouluissa, töissä ja muissa yhteisöissä niitä hiljaisia puurtajia, jotka tekevät asiat oikein, mutta eri tavalla. Mutta silti, massaan kuuluvat valkoiset lampaat ottavat mustan silmätikukseen ja yrittävät murtaa tämän henkisesti, aivan liian usein onnistuen.

Kehotan kaikkia mustia lampaita haistattamaan vitut valkoisille, kehotan heitä raivaamaan oman polkunsa, erottumaan laumasta ja lähdettävä etsimään muita mustia lampaita, jotka tuntevat samoin. Arvostamaan toisten mielipiteitä ja jakamaan omat mielipiteensä. Olkaa ylpeitä itsestänne, älkää hypätkö valkoiseen maaliämpäriin, koska se ei ole oikein. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Maailma olis ihan helvetin tylsä paikka, jos se olis täytetty pelkästään valkoisilla lampailla.

On jouluaatto. Mikään ei ole vielä täysin varmaa. Joulupukki ja Muori ovat suuren taiston alkamisen kynnyksellä kuitenkin erittäin levollisia, sillä molemmat näyttävät oikein saaneilta, jakelivat lahjoja toisilleen, hyvää harjoitusta jos Pukki pääsee sittenkin illalla kiertueelle. Matti oli lähettänyt kuriirin, joka kertoi Jorman ja Marcon saaneen potkut hänen joukoistaan, syynä on se, että Matti haluaisi olla jollain asteella kuin Hjallis Harkimo ja sanoa että "shä shaat fudut". Joukkio oli levännyt paikallisessa majatalossa, joka vaikutti aivan rotanloukulta, paikan viemärit haisivat ja oli pimeää, kuin afrikkalaisessa homopornoluolassa. Kirjeessään Matti sanoi myös taiston alkavan kahdelta, kehä oli katettu suureen juhlasaliin. Muori hakkasi nurkassa lautalevyä piinaavan tappavaan tahtiin, kunnes oli aika lähteä. Hän otti käsilaukustaan kylpytakin, puki päälleen taisteluasusteen, punaiset tiukat trikoot, jotka peittivät haaruksen juuri ja juuri, takaa kangas meni vakoa pitkin ja rinnat pursuivat etupuolelta ulos.
Horatio ja Jack astuivat ulos rakennuksesta ja starttasivat hippipakun, ajoivat slummialueella sijaitsevan majatalon oven eteen, johon porukan muut jäsenet astuivat Joulupukki etunenässä. Kaikki olisi kiinni tästä päivästä, paineet olivat suuret, kuin impotentilla ilotalossa, mutta kukaan ei näyttänyt sitä.
He saapuivat linnan pihalle. Taivaalta satoi lunta, kaduilla ei näkynyt ketään, joulurauhaa ei oltu julistettu, mutta paikka näytti rauhallisemmalta, kuin eilen.
-Te muut jäätte pihalle, Pukki. Ohjeistin sua sitte eilen miten salaluukku aukeaa. Muista, että sun pitää välttää aikajatkumo, siirtämällä sun kello kaks päivää taaksepäin, ja ajatella että on vasta 22 päivä, muuten ei tuu mitään, sanoi Muori miehelleen ja lähti taisteluareenalle. Hän asteli loppujen miesten seuratessa linnan käytäviä ja saapui suureen saliin.
-Tulettehan te viimein. Palkkasin joukkoihini Helsingin Jokerit. Saat painia heitä vastaan. Mukana on myös Virmanen, Jortikka, sekä itse Hjallis, joka auttoi minua potkujen antamisessa, hän on siinä ammattilainen. Ilman suurempia mukinoita Muori nousi kehään nauravan narrilauman ilkkuessa hänen painiasuaan. Horatio ja Jack toivottivat onnea. Taistelun säännöt ovat selvät, kehässä on valmiina Muori, sekä ensimmäisenä aloittava Juha Lind. Pikkuhiljaa väki lisääntyy ja viimeisenä kehässä oleva voittaa kilvan. Kongi kilahti ja ottelu lähti käyntiin, kiivas iskujen jako oli alkanut.

Joulupukki asteli parvekkeen luokse ja näki roikkuvat woodoonuket. Hän etsi nallen, jonka löysi helpommin kuin Muori aikanaan. Hän painoi Matti Vanhasen kuvaa, odotti hetken ja astui hissiin. Pukki siirsi rannekellonsa päivämäärän edellispäivään ja ajatteli hetkeä, jolloin vitutus oli suuri ja puute valtava. Hissi valui hitaasti alaspäin. Pukkia jännitti ja hän laski jälleen pillihousuilleen, sulki silmänsä ja avatessaan huomasi ilokseen onnistuneensa. Isot numerot pimeässä näyttivät päivämäärää 24.12.

Muori oli tiputtanut Lindin, koko ykköskentällisen puolustajineen, tehnyt monta näyttävää chokeslamia ja oli yksin kehässä. Hän katsoi sisääntuloaukkoa ja huomasi kuinka sisään astui Hjallis Harkimo. Mies juoksi kohti Muoria, mutta ei ehtinyt tekemään mitään, kun löysi itsensä keräilemästä itseään hurjan päähän potkun jälkeen. Taisto oli hyvässä mallissa ja Muori elämänsä kunnossa. Matti järsi vierellä hermostuneena kynsiään. Rakennus alkoi vavahtelemaan.
-PUKKI ONNISTU! PUKKI ONNISTU!
-Onnistui missä?
-Painamaan top secret nappia, Matti hyvä, huusi Muori innoissaan. Presidentinlinna vavahteli ja tärisi. Kehä halkesi keskeltä kahtia. Näkyi kärki, pitkänmallinen epäilyttävän oloinen suuri pitkula tunki ylös reijästä.
-Y-y-ydintuhoraketti, änkytti Matti hermostuneena.
-Ydintuhoraketti?
-VITUN BARRACK OBAMA!
-Onko Obama tämän takana? Mistä se tiesi että oon palkannu irakilaisia sotilashelikopteriin!
-HYVÄ OBAMA WOOOOU! huusi sisään juokseva Joulupukki ja katsoi kun raketti ampaisi rakettiryhmän tavoin ilmaan. Meni monta pitkää sekuntia. Kuului räjähdys kun taivaalla oleviin koptereihin osui. Matto paloi ilmassa ja kappaleet sinkoilivat maahan. Ulkoa kuului ihmisten hurraahuutoja ja osa riemuitsi löytäessään palaneet karvansa.
-Pukki miten onnistuit? kysyi Horatio riemuissaan.
Helposti. Barrack oli paikalla, keitettiin kahvia ja katsottiin salaisista asiakirjoista missä salainen luukku on. Älä kysy mistä löysimme salaiset asiakirjat.
-Parempi että en kysy.
-VITTU MÄ PELASTIN MAAILMAN!
-Saatanan äijä. Et sä yksin pelastanu sitä! kirosi Muori miehelleen, nappasi kiinni tämän kädestä ja he lähtivät ulos linnasta Matin jäädessä itkemään kohtaloaan.
-Mua kusetettiin. Mua niin kusetettiin. Saatanan salainen tiedustelupalvelu. Tässä kuussa ei ollut nyt mitään järkeä. Ihan pimeää.
Pukki vihelsi pihalla pilliinsä ja porot lensivät paikalle.
-Ootte hieno pari. Mä ja Jack lähdetään nyt amerikkaan, muistakaa poiketa. Viedään Jorma ja Marco kauas pois teistä, koska muuten Pukilta palaa käpy.
-Kiitos teille. Nyt me mennää jakaa lapsille vähän pil... paketteja! Hyvää joulua, sanoivat Muori ja Pukki yhteen ääneen lentäessä porojen selässä kohti tunturia.
-Jaahas, ihmisten karvat kasvaa takas ja Norjakin vaan uhos. Saas nähdä mitä ens vuos tuo tullessaan, nyt mennään syömään kinkkua, sanoi Horatio Jackille ja kaksikko nousi autoonsa Jorma ja Marco kyydissään.