IRC-Galleria

On kerrassaan mukavaa olla sairaana – enkä nyt tarkoita miten tahansa sairaana, vaan monialasairaana – töissä. Vaihtoehtoisesti sairaana voi olla myös kotona, kaupassa tai lähibussissa, mutta se ei ole ollenkaan niin mukavaa.
Hakiessani lääkäriltä sairaslomaa, täti toteaa iloisesti, että silmäni ovat tulehtuneet, minulla on kuumetta, yskin niin että veri lentää ja tulehdusarvot saattavat olla koholla sen lisäksi että olen saanut allergisen reaktion ja pitäisi mennä keuhkokuvaan. Mutta kuvittelekin saavasi sairaslomaa. ”Jos olet ollut jo tähän asti töissä, ei sinulla ole mitään syytä jäädä lomalle nyt. Kiitos – tekee sitten viisikymppiä.”
Olisi paljon helpompaa visualisoida tilanne, jossa vain soitan töihin maanantaiaamuna kello 9.37

"No tuota, Joona tässä. Tuota, anteeksi, etten ole ollut töissä puoleen vuoteen, minä nimittäin tulin hulluksi."
"No, eihän tuo mitään. Minä vähän uumoilinkin että jostain sellaisesta on kysymys. Se ei ole täällä mitenkään epätavallista. Milloin voimme odottaa sinun ilmestyvän tänne?"
"Milloin siilit heräävät talvihorroksesta?"
"Joskus keväällä kai."
"Minä tulen heti vähän sen jälkeen."
"Sillä lailla."

Lopulta kun saa kammettua itsensä töistä tavalla tai toisella kotiin, vastassa odottaakin yllätys! Ovi ei tahtonut aueta, koska takana oli, kuten sain myöhemmin tietää, neljätoista samanlaista henkilökohtaista kehotusta hankkia luottokortti joka minulla jo oli, seitsemäntoista samanlaista maksumuistutusta luottokortista, jota minulla ei ollut, kolmekymmentäkolme samanlaista kirjettä, jossa sanottiin, että juuri minut oli erityisesti valittu, koska minulla oli hyvä maku ja minä tiesin mitä halusin ja mihin tähtäsin tämän päivän hienostuneessa maailmassa, ja juuri siksi minä varmaan haluaisin ostaa aivan hirvittävän lompakon, ja sitten siellä oli vielä juovikas kissanraato. Melkein tanssitin itseni horkkaisena jääkaapille, löysin sieltä kolme karvaista jotain, panin ne lautaselle ja tuijotin niitä kolme minuuttia. Kun ne eivät näyttäneet liikkuvan, julistin ne välipalaksi ja söin. Yhdessä ne tappoivat vaarallisen brlblrlblbr-taudin aiheuttajan, jonka minä olin muutamaa päivää aikaisemmin tietämättäni saanut vuoden 1972 – 1980 valtiopäiväasiakirjojen A-sarjan duplettien tukkuvarastosta. Tauti olisi muutoin tappanut puolet läntisen pallonpuoliskon asukkaista, tehnyt toisesta puolesta sokeita ja muista hulluja ja hedelmättömiä, niin että kylläpä Maata tässä asiassa onnisti.



R on nopeuden mitta joka tarkoittaa kohtuullista vauhtia joka ottaa huomioon kuljettajansa ja matkustajansa ruumiillisen ja henkisen hyvinvoinnin ilman että asianomaiset myöhästyvät viittä minuuttia enempää. Tästä syystä se on äärettömän vaihteleva arvo joka riippuu olosuhteista, sillä kaksi edellä mainittua tekijää vaihtelevat sekä nopeuden absoluuttisen arvon suhteen että kolmannen seikan tiedostamisen kannalta. Jos tähän yhtälöön ei suhtaudu rauhallisesti, se saattaa aiheuttaa melkoisen henkisen paineen, vatsahaavan tai jopa kuoleman.
R17 ei ole mikään tietty nopeus, mutta se on selvästikin aivan liian suuri.