IRC-Galleria

Sinulla oli ruskea nahkasalkkusi ja minä tiesin heti sinusta kaiken. Kysyit tietä, et ollut ollut täällä aikaisemmin ja kevät oli kaunis. Neuvoin sinulle sekavasti, osittain tahattomasti, sillä sinä sekoitit pääni ja osittain tahallisesti ja sinä vain hymyilin. Sanoin tulevani oikeastaan samaa suuntaan, tiesin oikotienkin, vain kahdet liikennevalot kolmen sijasta. Kuljimme katua pitkin, katseesi harhaili, käännyimme varjoisalle kujalle ja juoksimme sen läpi. Vihreät valot, puraisit huultasi ja minä hymyilin ja sinäkin hymyilit ja käännyit ja minä kuulin miten askeleesi kaikuivat kiviportailla, ne eivät kopisseet, sinulla oli kumipohjaiset vihreät kangaskengät, mutta en nähnyt edessäni muuta kuin uuden auringon pilvisellä taivaalla ja sitten sinä olit jo kadonnut tammiovista sisään. Seisoin keskellä katua ja tuijotin ovenkahvaa, johon sinä olit koskenut ja tajusin unohtaneeni sateenvarjoni siihen penkille jossa istuessani ja piirtäessäni sitä ruohonleikkuria, joka oli unohtunut siihen puistotyöntekijöiltä, sinä koputit minua olalle ja hämmentyneenä kysyit neuvoa, mutta vaikka satoi en huomannut pisaroita ja tuijotin ovenkahvaa, se oli suuri ja painava ja messinkinen ja sinä olit koskenut siihen ja kaikki tämä oli minulle uutta.

Sinulla oli ruskea nahkasalkkusi ja kahviloissa sinikuvioiset kupit. Minä katselin kuinka sinä kirjoitit niitä kummallisia runojasi punaisista koiranpennuista ja umpeen muuratuista porteista ja minä ymmärsin vain koska minä halusin ymmärtää ja sinä katselit miten mitä piirsin postilaatikoita ja hattuja ja roskakoreja ja tunsin, että sinä ymmärsit koska halusit ymmärtää. Satoi vettä ja paistoi aurinko ja kesä oli sitä mitä pitikin, väitin että vesi oli lämmintä vaikka oikeasti se olikin kylmää ja sinä et halunnut uida vaan istuit rannalla ja kirjoitit minusta, niin sinä sanoit ja hautasit jalkani hiekkaan ja minä hymyilin ja silti erilainen, koska kaikki tämä oli minulle uutta.

Sinulla oli ruskea nahkasalkkusi ja joki virtasi hitaasti. Satoi vettä ja paistoi aurinko ja sinä väitit, että kävit maalaamassa puiden lehdet punaisella ja minä nauroin. Pysähdyimme kahvilaan ja kirjastoon ja lehdet putoilivat maahan ja sinä heittelit niitä ilmaan. Katselin kuinka kirjoitit niitä kummallisia runojasi ja minä melkein ymmärsin junaratojen aaltoja ja tuuliparvia ja sinä katselit kuinka minä piirsin sateenvarjoja ja kävelykeppejä. Aika kului ja melkein kaikki oli minulle uutta.

Sinulla oli ruskea nahkasalkkusi ja kirjaston ikkunasta näin ensimmäiset valkoiset hiutaleet, jotka putoilivat hiljalleen nurmikolle. Sinä kirjoitit niitä kummallisia runojasi ja minä yritin ymmärtää niitä ja minä luonnostelin mustakantiseen kirjaani kirjaston tuolin ja sinä jatkoit kirjoittamista. Aika kului ja joskus joku asia oli minulle uutta.

Sinulla oli ruskea nahkasalkkusi ja portailla oli lunta ja sinä kirjoitit edelleen ja minä en ymmärtänyt mitään eikä minulla ollut enää mitään piirrettävää. Aika kului ja mikään ei enää ollut minulle uutta.

Sinulla oli ruskea nahkasalkku ja aika kului ja revin luonnoskirjani ja kirjaston ikkunasta näin miten ruoho tuli lumen alta ja kuinka sinä kysyit neuvoa puistonpenkillä istuvalta.