IRC-Galleria

Joskus on päiviä, jolloin asiat eivät vain tahdo mennä niin kuin pitäisi, vaan ne menevät tavalla tai toisella hieman hassusti. Itse onnistuin aamulla tunaroimaan oikein urakalla näin maanantaiaamun ja alkavan viikon kunniaksi, joten sopii vissiin toivoa, että loppuviikko meneekin sitten hieman vähemmän hassusti. Lieneekö syynä toilailuilleni se, että aivoni jäivät festariviikonlopun kunniaksi Turkuun vai jatkoivatko ne sittenkin matkaa inttipoikien kanssa junalla Kajaaniin. Taisipa lentää minun päästäni töissä aamulla lattialle se ruostunut naula/ruuvi, jonka kilahdusta ja tulopaikkaa työkaverini kanssa ihmettelimme.

Kahvitaukoon asti päivä vaikutti normaalilta, kunnes eräs työkaverini kertoi olleensa aiemmin töissä mäkkärillä ja tehneensä siellä pääasiassa pitkiä yövuoroja. Olikohan kyseessä jonkinasteinen järkytys, sillä meinasin tukehtua kahviini asian kuultuani. Onnistuinpa ainakin saamaan koko kahvipöytämme repeämään nauruun itseni mukaan lukien, mitä nyt yskimiseltäni pystyin mukana nauramaan.
Kahvitauon jälkeen oli aika siirtää lavaa toisen hyllyn väliin. Sattuipa kumminkin niin, että joku oli jättänyt roskiksen tielleni, johon ajatuksissani ajoin lavan pahki. Ei siinä mitään, mutta roskiksen vieressä olivat kaupan korkeat ostoskoripinot, joista kaksi heilui uhkaavasti, mutta onneksi vain toinen kaatui rysähtäen lattialle. Hetken taisteltuani lavaa irti roskiksesta jatkoin kumminkin tyynesti matkaani lavan kanssa sinne minne olin sitä viemässä. Vilkaistessani ympärilleni ainakin viereinen kassaneiti ja karkkeja hyllyyn laittava nainen katselivat touhujani kummissaan. Kun en taaskaan muistanut keskittyä tekemisiini, onnistuin ajamaan lavan kiinni hyllyn reunaan. Yritin aikani saada lavaa käännettyä irti, kunnes vilkaisu kassaneitiin paljasti tämän tuijottavan minua kummissaan, joten päätin tyynen rauhallisesti mennä nostamaan korit takaisin pinoon lattialta lojumasta. Kun korit olivat taas nätisti pinossa, palasin hommiini ja avasin muoviin pakatun purnukkapakkauksen. Kuinkas ollakaan eiväthän purkit muovissa pysyneet vaan levisivät käsistäni lavan päälle ja osaksi lattialle. Pieni vilkaisu ympärilleni paljasti, että kassaneiti oli huomannut myös tämän episodin ja katsoi minua vieläkin kummissaan. Tällä kertaa repesin ihan kympillä tunaroinnilleni ja kesti hetken, kunnes sain selitettyä paikalle palanneelle työparilleni, mitä äsken oli tapahtunut.
Lisäksi normaaliin tapaan onnistuin heittelemään työpäivän aikana muitakin tuotteita lattialle ja veitsenkin useamman kerran. Ihme ja kumma yhtään pakettia en sentään viillellyt rikki.
Tunaroinpa sitten vielä syömään mennessäni yliopiston ruokalassa, kun jostain kummallisesta syystä porkkanaraaste ei halunnut mennä lautaselle vaan levähti lautasen viereen tarjottimelle. Sain onneksi hillittyä itseni, etten revennyt tälle tapahtumalle ja yritin tyynesti siirtää raastetta lautaselle melko huonoin tuloksin. Sivusilmällä huomasin takana tulijan seuraavan touhujani, joten jatkoin matkaani yrittäen ajatella kaikkea muuta kuin mokailujani, jotten purskahtaisi nauruun.
Taitaa olla hyvä pysyä loppupäivä neljän seinän sisällä, etten onnistu enempää nolaamaan itseäni. :D