IRC-Galleria

Niin,

mä luulin aina että mutta oli maailman paras äiti. Maailman paras, onnellinen perhe.

Viime kesän jälkeen mun perhe on iskä. Kiitos helvetisti äiti siitä, että esitit mulle aina kaiken olevan hyvin, enhän mä koskaan oppinut näkemään asioiden todellista puolta ja sitä, mikä sä oikeesti olit ja oot. Olihan se kiva kasvaa pumpulissa, uskoa aina maailman hyvyyteen, mutta ei ehkä oo vaikea uskoa, että kun se lapsen viaton maailmankuva kerran romuttuu niin se sitten jättää jäljet. Unohdan varmaan joskus sen kuvan susta, mikä mulla oli pienenä, -se turvallinen äiti jolle saattoi kiukutella ja joka otti syliin kun itketti. Ja mitä on jäljellä? Ajatukset siitä, kuinka vitun paljon sä oot loukannu ja satuttanu meitä kaikkia. Kyllä mä jaksan, aina, mutta turha selittää ettet koskaan ois halunnut mulle mitään pahaa ja että mä oon sulle rakkainta ja tärkeintä maailmassa, ei mua kiinnosta, koska niinkun moni muukin tässä vaiheessa, en mä pysty uskomaan suhun ihmisenä, siihen kaikkeen, mitä sä oot aina ollut tai ainakin esittänyt olevasi. Kasvatit mut olemaan rehellinen, mutta olitko sitä oikeesti koskaan itse? Äitikuva romuttui aika totaalisesti. Vaikka kuka tahansa tulis kertomaan mitä tahansa mulle susta, en hätkähtäis enää mistään. Ja sä tiedät, että mä en enää halua kuulua sun elämään. Mulla on edelleenkin maailman paras iskä, jota sä oot loukannu ihan tarpeeks jo. Mä en ikinä vois antaa sulle noin paljon anteeksi. Kiva ku jatkat vaan tätä vielä, pitäis sun tajuta että kulissit kaatuu kyllä. Yllättävän moni näkee sut nyt toisessa valossa, enkä mä todellakaan ikinä rupea salailemaan mitään. Kyllä mä voin julistaa vaikka koko maailmalle että mulla on paska äiti, jota en enää pahemmin edes koe äidiksi. Äiti on vaan sana, nimi sille henkilölle, joka mut sattui synnyttämään, kasvatti 16 vuotta ja sen jälkeen toimii rahoittajana. Kaipaan vaan lapsuudessa jouluja, kaikkia yhteisiä reissuja ja turvallista arkea, mutta ne on mennyttä niinkun meidän "äiti-tytär-suhdeki" jos sellanen on joskus ollu.



Heippa.