IRC-Galleria

RuokatunnillaMaanantai 16.07.2007 05:40

Äsken ruokatunnilla sattui mielenkiintoinen tapaus. Olemme ottaneet tavaksi käydä maanantaisin
turinoimassa niitä näitä kavereiden kesken eräässä kahvilassa ruokatunnin aikoihin.
Olimme erään kaverini Jarmon kanssa huomanneet, että Pekka kysyy joka kerta henkilökunnalta
edellisen lauantain oikeat lottonumerot. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että Pekka on
yleensä lottoarvonnan aikoihin jo niin kännissä, ettei pysty kissaa sanomaan, saati lottoriviä
tarkastamaan. Päätimmekin tehdä pienen jäynän, jonka esivalmistelut alkoivat jo lauantaina,
jolloin pyysimme Pekan avovaimoa,

Heidiä selvittämään Pekan veikkaaman lottorivin. Tämän rivin kävimme sitten antamassa henkilökunnalle
etukäteen, jotta he voisivat toimittaa sen sitten, kun Pekka sitä pyytää.

Ehdimme jonkin aikaa istuskella ja rupatella niitä näitä, kun Pekka ilmestyikin ovesta sisään Heidi
vanavedessään. Tällä oli ilmeisesti uteliaisuus voittanut, kun olimme kertoneet, että minkälaista jäynää
puuhasimme ja oli hankkiutunut jollain tekosyyllä Pekan mukaan kahvilareissulle. Vaihdoimme tavanomaiset
tervehdykset, jonka jälkeen Pekka tilasi parit kahvit ja munkit sekä pyysi oikeaa lottoriviä. Puhelimme
niitä näitä mm. Häkkisten pojan etunimestä ja siitä, että mahtaako Etelä-Suomeen tulla valkea joulu.
Sitten tarjoilija toi Pekan tilaamat kahvit ja munkit lottonumeroiden kera. Pekka kaivoi heti taskustaan
kuluneen R-kioskista aikoinaan saamansa pahvitaskun, jossa hän kuljettaa kuponkejaan. Pekka maistoi munkkia
ja hörppäsi perään kahvia ja kävi läpi rivejä. Äkkiä hänen silmänsä pullistuivat ja hän sai kauhean yskänpuuskan,
aivan kuin meinaten tukehtua kahviinsa. Hän toipui siitä vielä nopeammin ja pomppasi ylös. Hän näytti hetken
leijuvan ilmassa, kunnes putosi jaloilleen ja karjaisi äänekkäästi:"YES!! 17 miljoonaa!!!!"

Me tietysti olimme, että "Tä? Älä helvetissä!! Näytä!!", mutta Pekka ei antanut kenenkään koskea lottokuponkiinsa.
Hetken toivuttuaan hän istui alas, haukkasi munkkia ja hörppäsi kahvia ja sanoi sitten hiljakseen:
"Nythän on niin, että sinä AJ ja sinä Jarmo, olette täysiä mulkkuja molemmat. Ja sinä Heidi.
Huonompaa suihinottajaa mä en tiedä. Siskosi Hannele ja se sun kaverisi Mervikin on paljon parempia sängyssä.
Mun puolestani voit painua saman tien kämpille keräämään tavarasi. Mä haluan, että sä olet häipynyt siihen mennessä,
kun mä tulen töistä. Siihen ei sitten mene kauan, sillä ajattelin ottaa loparit tänään,
mutta ensin käyn vähän pomon pöydällä hyppimässä."

Tämän sanottuaan Pekka jatkoi muina miehinä munkkinsa syöntiä meidän muiden tuijottaessa suu auki.
Samassa tarjoilija tuli siihen viereen hymyillen kuin hangon keksi ja kysymään, että mitenkäs se Lotto-pila onnistui.

[Ei aihetta]Lauantai 02.06.2007 21:04

SUKUPUOLI: MIÄS
SYNTYMÄAIKA: 26.10
OLIKO SE VIRHE: E

SISARUKSET: Raineri ;D
TOIVEAMMATTI: Semmone mikä ei oo tylsä ja on hyvä palkka
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: Naiset, Raha ja autot:D
SUURIN HAAVEESI: Rikkauksii
MITÄ MERKKIÄ POLTAT: punast L&M ja jos on pal rahaa ni punast malluu
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: en tietääkseni
ULKONÄKÖ: ei tällä naamalla voi ku kusta muuntajaa
PAINO: liikaa(lihasta) :D:D:D
TYÖPAIKAT: ei o
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: Saada rahaa
PARAS JUOMA: RED DEVIL :D
PARAS SARJAKUVA: aku
MUSIIKKIMAKU: hyvä
PARAS URHEILULAJI: emt varmaa lätkä
LEMPIMAA: Mikä Mikä maa
PARAS NÄYTTELIJÄ: vin diesel
PARAS VUODENAIKA: kesä

PARAS KAUPUNKI: ---
PARAS TV-OHJELMA: Criss Angel
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: TPS
IHANNEMIES: Mä :D:D
IHANNENAINEN: Mä :D:D
HARRASTUKSET: Vittuilu
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: Vittu

TYYLI: en omista
KÄNNYKKÄ: omistan
MIKÄ ELIN OLISIT?: penis
KORUT: BLING BLING
KIELITAITO: Ruotsi=4, englanti=2, saksa=ich habe en panzerwagen in menen lered hosen, Japani= Watashi wa kawaiiii
LAULATKO SUIHKUSSA: e
KEITTOTAITO: vettä osaan keittää (joskus palaa pohjaa)
HYVEET: emt
PAHEET: emt
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: emt
VIIME ITKU: voi itQ yyyyhhyhyhyhh.. nyt :D
HUONE: aina siisti ei tarvii koskaan siivoo :D
KENGÄN KOKO: Riippuu ihmisest mut mul on joku 40-45

KIROILETKO: no perkele jos se siitä on kiinni

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: joo
LEMPIJÄÄTELÖ: ... se on se...
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: paljon
MIHIN USKONTOON KUULUT: emt. rristitty mää varmaa oon
USKOTKO JUMALAAN: en (uskon itseeni)
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: mee parturii
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: Mistä sais rahaa

LEMPIVAATTEET: pokserit
LEMPIVAATEMERKKI: black horse
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: joo ISIN KAA
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: on
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: omakoti
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: onhan tuo :D
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: no "suudelma" mikskä semmosta voi nyt sanoo mut joskus ennenku kouluu menin jossai kotihoidos naapurinkaa mettäs :D
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: emt
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: tuhlannut rahaa ja paljon muuta
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: loma
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: mun synttärit
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: joulu ja uusvuos
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: pakkaset tulee :D
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: pari

SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: sarjakuvat
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: en omista
HUONOIN FIILIS: monta
PARAS FIILIS: monta
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: Oonko mä hereillä
TULETKO MERISAIRAAKSI: emt

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: HUBAA
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: lyijy
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: monta
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: emt
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: kyllä
ENSIMMÄINEN AUTOSI: kohta on
KENET HALUAISIT TAVATA: Bill gässhin

POJAT: öö
TYTÖT: tyttö bakteereja :D
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: emt
MITÄ ON SEINILLÄSI: tapetit
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: puollaan
PEPSI VAI COCA-COLA: pepsi, kokis on Liian Hapokasta
VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikee
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: näppäin kerrallaan
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: Kukka keppi
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: mörköjä
ONNENLUKU: 3 ja 7
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: niistä ei puhuta :D
LEMPIKAPPALEESI: Monta
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: en
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: kyl :S
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: ON
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: kaikkee
TOIVOTKO KUOLEVASI: en tai no ehk joskus sit ku oon jotai 345.v
OLETKO TÄYSIN HETERO: Kyl
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: bokseriiiitt
PIDÄTKÖ RUNOISTA: harvoin

VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: en .
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: ei mulla mitää ajatus maailmaa oo
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: kavereiden
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: pari
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: ei ole
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: kai joskus
OLETKO USKOLLINEN: oon.
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: en
VAI OLETKO HOMO/LESBO: hetero
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: en
HALUAISITKO: en..

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: no vittu en
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: on
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: saldo 20
KUKA MAKSAA LASKUSI: IIShI

ONKO SINULLA AJOKORTTI: kevari
LEMPIKEKSI: en harrasta
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: liikaa

PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: ilta/yö
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: aamu
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: perjantai tai lauantai
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: maanantai
IKÄVIN KUUKAUSI: emt

KETÄ AJATTELET NYT: Itseeni :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 2.6.2007 18:03


hmm,,...Tiistai 29.05.2007 05:09

-Kuinka voitte?

-Kiitos hyvin.

-Mutta ihmettelen vaan...

-Mitä?

-...Että onko tässä mitään järkeä.

-Missä?

-Itsensä kanssa kirjoittamisessa. Yksinpuhelu vielä menettelee, mutta että yksinkirjoittelu...

-Onkohan meidän persoonallisuutemme jakautunut?

-Meidän ainakin on. En tiedä sinusta.

-Minulla... Siis meillä on kolme persoonallisuutta... Aha...

uskontunnustusKeskiviikko 23.05.2007 01:41

Mä uskon jumalaan,
Faijaan, joka haldaa kaiken
ja joka on luonut taivaan ja maan

ja jeesukseen kristukseen
Jumalan ainoaan poikaan,
meijän Herraan
joka sai alkunsa pyhästä hengestä
födas Neitsyt Mariasta,
joutu maksumieheks Pontius Pilatuksen aikana,
lyötiin ristille, delas, flepattiin hautaan,
dallas alas tuonelaan,
nous kolmantena päivänä kuolleista,
flygas ylös taivaisiin,
tsittaa Jumalan, Faijan kaikkivaltiaan,
oikealla laidalla
ja tulee sieltä dumaamaan
niitä, jotka on elossa ja niitä, jotka on delannu

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen tsyrkan,
pyhien yhteyden,
ja sen, et synnit saa anteeks,
ja sen, et ruumis flyttaa ylös,
ja sen, et elämä jatkuu ikuisesti.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.04.2007 19:35

1. Mitä tekisit jos heräisit aamulla vieraan miehen/naisen vierestä tietäen että oma miehesi/naisesi olisi juuri tulossa kotiin?
- mietin et mitä oikee oon juonu,, (mut paha sanoo ku ei tiä et onks se mies vai naine?)

2. Mitä tekisit jos huomaisit hukanneesi kenkäsi?
- pöllisin kaverilta

3. Mitä tekisit jos tulisit kotiin ja huomaisit sen olevan tyhjä?
- "jes.. apinat on muuttanu pois täältä"

4. Mitä tekisit jos saisit itse valita?
- mä saan itse valita ja täl hetkel oon koneel

5. Mitä tekisit jos ihastuisit?
- emt

6. Mitä tekisit jos rakastuisit?
- emt

7. Mitä tekisit jos törmäisit ensirakkauteesi lähisiwassa ja hän pyytäisi sinua kahville?
- emt lähtisin pois?

8. Mitä tekisit jos unohtaisit oman nimesi?
- Lainaisin kaverin.

9. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa päävoiton, mutta huomaisit hukanneesi lottokupongin?
- heräisin ja menisin palauttamaan kupongin

10. Mitä tekisit jos aurinko ei eräänä aamuna nousisikaan?
- se näähään sit eräänä aamuna

11. Mitä tekisit jos sinulla olisi kaksi puolen litran Leijonapulloa
- tarkistaisin onko ne täynnä

12. Mitä tekisit jos et ensin saisi ollenkaan unta ja kun lopulta nukahtaisit, heräisit siihen että miehesi / naisesi haluaisi harrastaa seksiä kanssasi?
- menisin naapuriin kiljuen ja pyörisin siellä ympyrää.

13. Mitä tekisit jos pelkäisit bakteereja?
- menisin nukkumaan.

14. Mitä tekisit jos heräisit ja huomaisit olevasi vastakkaista sukupuolta?
- "voi vittu taas mä heräsin naapurin muijana"

15. Mitä tekisit jos törmäisit mieheesi/naiseesi kadulla, mutta hän ei tunnistaisi sinua?
- näyttäisin sormea ja hihittäisin loppu päivän ku ei tunnistanu

16. Mitä tekisit jos et näkisikään itseäsi peilistä?
- heräisin

17. Mitä tekisit jos löytäisit kadulta lompakon täynnä sadan euron seteleitä?
- veisin rahat ja lompakon laittaisin kaverini taskuun ja etsisin lompakon vanhan omistajan ja väittäisin kaverini varastaneen sen ja pyytäisin ilmianto palkkioo

18. Mitä tekisit jos et löytäisi autosi avaimia?
- jatkaisin nukkumista

19. Mitä tekisit jos unohtaisit pankkikorttisi tunnusluvun?
- jos siel olis rahaa ni mä jos arvaisin sen jos oikein jos

20. Mitä tekisit jos hukkaisit itsesi?
- jos en hukkais?

21. Mitä tekisit jos paras kaverisi tulisi ja löisi turpaan?
- Haha millä voimilla??

22. Mitä tekisit jos lempibändisi olisi Uniklubi?
- no en ainakaa kuuntelis sitä??

23. Mitä tekisit jos sinulla olisi sininen nenä?
- Mitä jos tän kysymys listan tekijä on vajaa??

24. Mitä tekisit jos aamulla herätessäsi huomaisit nukkuneesi viikon?
- jatkaisin nukkumista

25. Mitä tekisit jos opettajasi tulisi ja suutelisi sinua?
- riippuu opettajasta. potkisin munat pellolle

26. Mitä tekisit jos saisit neljä lapiota ja aarrekartan?
- mitä mä teen neljällä lapiolla?

27. Mitä tekisit jos kaatuisin kuralammikkoon?
- kaataisin seuraavan ohi kulkojan sinne

28. Mitä tekisit jos joutuisit järvenpohjaan ja pystyisit hengittämään siellä?
- jatkaisin nukkumista

29. Mitä tekisit jos tämä kysely loppuisi seuraavan kysymyksen jälkeen?
- jatkan nukkumista

30. Mitä tekisit jos sinun ei tarvitsisi vastata tällaiseen haasteeseen?
- heräisin


1. Kuinka pitkään kesti 100 vuoden sota?

116 vuotta
99 vuotta
100 vuotta
150 vuotta

- Blondi käyttää hyväkseen mahdollisuuden ohittaa kysymys.

2. Missä maassa Panama-hattu keksittiin?

Brasiliassa
Chilessä
Panamassa
Equadorissa

- Blondi pyytää apua yleisöltä.

3. Missä kuussa venäläiset juhlivat lokakuun vallankumousta?

Tammikuussa
Syyskuussa
Lokakuussa
Marraskuussa

- Blondi kilauttaa kaverille, toiselle blondille.

4. Mikä oli kuningas George IV:n nimi?

Albert
George
Manuell
Jonas

- Blondi etsii vastausta tietokoneelta.

5. Mistä eläimestä saivat Kanariansaaret nimensä?

Kanarialinnusta
Kengurusta
Rotasta
Hylkeestä

- Blondi putoaa kilpailusta.

***

Jos kysymyksiä lukiessasi olet naureskellut,
katsopa tästä oikeat vastaukset:

1. 100 vuoden sota kesti 116 vuotta (1337-1453).
2. Panama-hattu keksittiin Equadorissa.
3. Lokakuun vallankumousta juhlitaan marraskuussa.
4. Kuningas George IV:nnen oikea nimi oli Albert.
5. Kanariansaaret sai nimensä hylkeistä.
Canaria latinaksi tarkoittaa hylkeiden eli merikoirien saarta.

huonoin aprilli pila ikinä!Sunnuntai 01.04.2007 18:32

Pk3Maanantai 05.03.2007 00:35

Nyt ollaa bändinkaa tehty ensimmäinen kappale :D
kappaleen nimi: "Nyky maailma"
kyl täs levytys sopimus viel tulee :D kaikki innokkaat manaakerit ottakkee yhteettä

---Keskiviikko 07.02.2007 00:55

Kuulet aina "säännöistä" naisten kannalta. Tässä ovat nyt säännöt miesten kannalta. Nämä ovat meidän sääntömme! Huomaa, että ne on kaikki numeroitu 1:ksi.

1. Opettele toimimaan vessan istuinrenkaan kanssa. Olet jo iso tyttö. Jos se on ylhäällä, laske se alas. Me tarvitsemme sitä ylhäällä, sinä alhaalla. Et kuule meidän valittavan, että olet jättänyt sen alas.

1. Lauantai=urheilua. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi. Anna sen olla.

1. Shoppailu EI ole urheilua. Ja ei, me emme ikinä tule ajattelemaan niin.

1. Itkeminen on kiristämistä.

1. Pyydä, mitä haluat. Selvennetäänpä tätä: Hienovaraiset vihjeet eivät toimi! Voimakkaat vihjeet eivät toimi! Ilmiselvät vihjeet eivät toimi! Sano se suoraan!

1. Kyllä ja Ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.

1. Tule luoksemme ongelman kanssa, jos haluat apua sen ratkaisemisessa.Sitä me teemme. Sympatiaa varten ovat tyttökaverit.

1. 17 kuukauden päänsärky on ongelma. Mene lääkäriin.

1. Mikä tahansa, mitä sanoimme puoli vuotta sitten on kelpaamaton argumentti. Itse asiassa kaikki kommenttimme mitätöityvät viikossa.

1. Jos et pukeudu kuin Charlien Enkeli, älä odota meidän reagoivan saippuaoopperoiden kavereiden tapaan.

1. Jos olet mielestäsi lihava, niin todennäköisesti olet. Älä kysy meiltä.

1. Jos jokin, mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen niistä saa sinut surulliseksi tai vihaiseksi, me tarkoitimme sitä toista.

1. Voit pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa, miten haluat sen tehtävän. Et molempia. Jos kerran jo parhaiten tiedät, miten tehdä se, tee se itse.

1. Milloin suinkin mahdollista, sano sanottavasi mainosten aikana.

1. Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ohjeita emmekä mekään tarvitse.

1. KAIKKI miehet näkevät vain 16 väriä, kuten Windowsin oletusasetukset.Persikka esimerkiksi on hedelmä, ei väri. Kurpitsa on myös hedelmä. Eikä meillä ole aavistustakaan, mikä malvanvärinen on.

1. Jos se kutiaa, sitä rapsutetaan. Me teemme sitä.

1. Jos kysymme, mikä on vialla ja vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme sinun valehtelevan, mutta se ei vainole kaiken sen hässäkän arvoista.

1. Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, odota vastausta, jota et halua kuulla.

1. Kun menemme jonnekin, ehdottomasti kaikki, mitä päällesi pistät on hienoa. Oikeasti.

1. Älä kysy, mitä ajattelemme, ellet ole valmis keskustelemaan aiheista,kuten jalkapallo, juominen, tai autot ja moottoripyörät.

1. Sinulla on riittävästi vaatteita.

1. Sinulla on liikaa kenkiä.

1. Olen hyvämuotoinen. Pyöreä on muoto.

1. Kiitos, että luit tämän. Kyllä, tiedän, joudun nukkumaan sohvalla tänä yönä, mutta tiesitkö, etteivät miehet todella piittaa siitä. Se on kuin retkeilyä.

kokis testiSunnuntai 28.01.2007 23:29

Kaadoin 1,5L kokista seitsemään lasiin ja otan aikaa kauan menee juoda kaikki..

lasi1. kyl tää ny aika hyvi menee

lasi2. tääki menee

lasi3. menee just "ei tää ravistettuna ollu näin hapokasta"

lasi4. Ei kertakaikkiaan pysty on liian hapokasta (lasi jäi täyteen)

testi epä onnistui mut kyl mä oon siinä ennen onnistunu 10:ssä minuutissa.
Nyt oli yllättävän hapokasta ei pystyny