IRC-Galleria

ansu990

ansu990

menee lukioon. WHOT?! :D
Kotona viimein! Maanantaina aamupäivästä lähdettiin Kangasalle Apilaan (kuntoutuskeskus). Sieltä kotiuduttiin vajaat pari tuntia sitten.

Ohjelma:
klo 7.30 aamupala
klo 8.20 lapset hoitajille
klo 8.30-11.30 luento ja sit lasten nouto
klo 11.30 lounas
klo 13.30 päiväkahvi
klo 13.50 lapset hoitajille
klo 14-17 luento ja sit lasten nouto
klo 17 päivällinen
klo 19.30 iltapala

Luentoja piti kuulokeskuksen väki mm.audiologi, kuulontutkijat, puheterapeutti, sosiaalityöntekijä, leikkaava lääkäri jne. Kaikki ennestään tuttuja ihmisiä, joiden kanssa paljon ollut tekemisissä ja myös asioista suurin osa tuttua, mutta suhteellisen paljon uuttakin tosi laajasti. Meitä oli kymmenen perhettä ja oli kyl mukavaa porukkaa & ihania lapsia. Hienoo oli nähdä isompien lasten tuloksia laitteiden (perinteisten ja implanttien) kanssa. Luennoilla oli myös kaksi äitiä kertomassa omista kokemuksistaan ja kaksi perinteistä kojetta käyttävää nuorta kertomassa elämästään. Hyvin mielenkiintoista. Lastenhoitajat oli hurjan ihania nuoria ja lapset tykkäsi. Pojat teki ite omat t-paidat joilla meidät tänään yllätti, muuten askartelivat, ulkoilivat ja leikkivät. Neon paidassa on pojan jalanjälki & nimi, Wiltsu paineli omaan paitaansa auton kuvan ja nimikin toki löytyy <3 Keskiviikko-iltana oltiin rantasaunassa paistaan makkaraa ja sit käveltiin Rikun ryhmäkodille kattoon lampaita. Muutenkin ulkoiltiin ja käytiin leikkipuistossa, yks päivä lapset kävi hoitajien kanssa piknikillä ja toisena päivänä meillä vanhemmilla oli ohjattua ulkoliikuntaa. Tänään joku sai loistoidean, että kaikille miehille pitäisi leikata bilateraaliset implantit (kuten meidän Wissyllä on), kun ne mahdollistaa et voi esim.kirjottaa muistiinpanoja samalla ko kuuntelee opetusta eli toisinsanoen voi keskittyä johonkin ja kuulla silti.. Vois olla kovin käytännöllistä ihan jokaisella kaksilahkeisella ;)

Mitähän vielä.. Ruoka oli hyvää ja sitä oli tosiaankin tarpeeks, perhehuone oli mukava ja kaikenkaikkiaan oikein antoisa viikko vaikka 'muutaman' kerran meinasi luennoilla sammahtaa. Mutta nyt pikasiivoamaan ko pojat nukkuu ja sitten hakemaan Mäntti ja Aatu kotiin :) <3 Nyt vkl:na onkin Orivedellä koiranäyttelyt -> sinne!

(Lisään kuvia leiristä myöhemmin!!)

Kopsasin Deealta :DTorstai 20.05.2010 03:57

50-luku
[/] Autot ovat kivoja.
[ ] Asun maalla.
[ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[ ] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[x] Omistan poolopaidan.
[x] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[x] Rock'n roll on parasta!
TOTAL: 3,5

60-luku
[/] Mekot ovat ihania.
[/] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[ ] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[ ] Käytän hiuspantoja.
[ ] Käytän paljon ripsaria.
[/] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[ ] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[ ] Olut on hyvää.
TOTAL: 1,5

70-luku
[x] Omistan pillifarkut.
[ ] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[/] Korkeakorkoiset kengät on hot tai jotain sinnepäin..
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[ ] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[x] Minulla on ollut/ on permanentti.
[x] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 3,5

80-luku
[ ] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[x] Olen käynyt kuntosalilla.
[ ] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[x] Minulla on/on ollut permanentti.
[ ] Pidän värikkäistä vaatteista.
[ ] Neonvärit ovat hienoja.
[ ] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[ ] Olen nähnyt Hohdon.
[ ] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 3

90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[x] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[x] Olen elänyt laman aikana.
[ ] Pidän Apulannasta.
[ ] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät ovat lähellä sydäntäni
[ ] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 4

2000-luku
[x] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[x] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[/] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[ ] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[x] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[/] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[ ] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL: 4

1990-2000

4.2.2002-21.4.2010Keskiviikko 21.04.2010 23:21

Svarzekoks Diana, tutummin Iitu, nukkui tänään ikiuneen.. Takapää petti ja lopulta koira ei jaksanut enää liikahtaakaan omin avuin.. Jälleennäkemisen toivossa.. Liian hiljaista ilman Rakasta <3
"Voi kuinka koskee, kelle sen kertoisin, syvälle sydämeen sattuu.."

Wiltsu.. <3Keskiviikko 17.03.2010 00:41

"Vielä tänään
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!"
(Kuva otettu marraskuussa leikkausiltana.)

VeljeksetTiistai 09.03.2010 16:14

Ei suinkaan samaa näköä?


SairaalavisiittiSunnuntai 07.02.2010 19:06

Torstaina sairaalassa herätin pojan 2-3h välein syömään, kuten tehtiin myös Wiltsun kanssa sillo, ko oli vauva. Sokeriarvot oli ok, vaikkei mitään parhait olleetkaan (kaks arvoa kolmesta vain 3.1 mut en tiennyt et 3 on alaraja, ko mulle sanottiin vaan, et ne on hyvät). Sit hoitajat kielsi, etten saa herätellä vauvaa vaan pitää antaa päättää oma rytminsä, kyseenalaistin sen viel, mut olivat sitä mieltä et niin on toimittava. No tein sit niin ja poika heräili 4h välein syömään, mut eilen kätilöpolilla sokeriarvo 2.4 ja jouduttiin takas osastolle - koska poika ei ollut syönyt tarpeeks usein. Hieman ketutti, ko alettiin neuvoa, et pieniviikkoisuuden vuoks täytyy herätellä 2-3 tunnin välein O.o No oltiin yö sairaalassa ja arvot oli 3, 4, 4.4 ja 3.7. Painokin lähti nousuun ja tänään päästiin kotiin. Nyt on vaan se probleema, ko syötän poikaa kokoajan ko en tie yhtään minkä verran saa maitoo ko on aina tyytyväinen, vaik saisikin sit vaan vähän (tein sairaalas syöttöpunnituksia ja söi tosi erilailla joka kerta).. Nyt sit koitan arvailla minkä verran syö ja tarvii ja paljonko pitää antaa lisää ja aaargh.. Ylihuomenna on uus käynti kätilöpolilla, onneks. Toivottavasti ei enää jouduta takas, vaan löytyis joku hyvä tapa pitää ruokailut sopivina pienelle.

Pieni poikavauva <3Perjantai 05.02.2010 18:03

Eilen aamuyöllä meille syntyi tasan rv 36 aivan ihana pieni poika klo 04.11 mitoin 2775g ja 45cm, pipo 33cm. Synntyksen kesto 2h 50min, siitä ponnistusvaihe 6min eikä siltikään yhtäkään tikkiä :) Mietin koton tunnin verran raaskinko herättää Pasin, onko supparit tarpeeks kipeit tai säännöllisii, ko ois ne voinu paljo pahempiikin olla. Sit kuitenkin herätin puol kolmelt ja kolmen jälkeen lähdettii sairaalaan, ko vietii Wiltsu ensin äidille hoitoon. Äite oli sitä mieltä etten mä sairaalaa jää, ko olin kuulemma liian rauhallinen, mut vajaa tunti sen jälkeen pieni olikin jo maailmassa. Eipä kaikesta tarvii niin numeroo tehdä.. ;) Vauva voi hienosti, on rauhallinen ja kiltti kuten veljensä - vielä ainakin :) Tänään paino reilut 2500g.

ÄitiysneuvolaTorstai 04.02.2010 00:35

Oltiinpa tänään neuvolassa (eka kertaa reiluun kolmeen kuukauteen). Painoa jo 64,4kg eli lähtöpainosta tullut 16,4kg lisää. Hurrrjasti. Hb 105 ja verenpaineet kunnossa, vaavan sydänäänet hyvät ja syke 130. Viikon päästä lääkärikäynti, saan unilääkkeitä jos en nyt saa tän viikon sisään itse ratkaisua näihin uniprobleemeihini. Huomenna rv 36 ja viikon päästä vauva täysiaikainen <3 :) Jänskättää, ko kaikki taas hieman erilaista ko vauva tän verran isompi. Esimerkiks saa sairaalassa heti viereen (ellei oo mtn ylimääräistä) ja sit heti mukaan kotiin ja kotona sit saa rauhassa tutustua, eikä siel sairaalan lastenosastolla. Nyt illalla kokkailin kaalipataa ja jälkkäriks vaniljasuklaavadelma-juttua :) Niin joo ja päivällä kävin labrassa ko pitäisi mennä viel kerran verikokeeseen, mut neuvolasta ei ollut lähete mennyt perille.. Taaskaan, vasta kolmas turha käynti ko tuo neuvola unohtaa laittaa lähetteen. No pitää soitella huomenna sinne ja sit perjantain tai huomen verikokeeseen, haluisin sinne mahd pian, enne ko tää yks syntyy, ko kattovat et onko mun veressä jtn vasta-aineita, jotka saattaa aiheuttaa lapselle keltaisuutta, kun kert Wiltsullakin oli sitä. Jos sitä ainetta verestä löytyy, niin saan jtn lääkkeitä estämään vaavan keltaisuuden.. Olis hyvä juttu, ko Wiltsulla yks epäilys kuurouden syistä on juurikin keltasuus & valohoito..

Nyt sänkyyn, josko saisi tänä yönä nukuttua, ko jo kolme vuorokautta valvonut. Tai nukuinhan mä aamulla pari tuntia O.o
Maanantaina äitiypolikäynti, vauvalla kaikki hyvin ja painoarvio 2200g. Saman päivän iltana teinkin ennätyksen, en oo ennen ollut näin kauaa raskaana ja tästä matka vain eteenpäin :) Tiistaina oli Fannin lääkäri, sai tikit ja kaulurin pois ja nyt silmään laitetaan kortisonitippa kahdesti päivässä, kunnes seuraava kontrolli kolmen viikon päästä. Vielä ei tiedetä, tuleeko silmällä näkemään, mut täl hetkel ei ainakaan sillä näe mtn, kun on niin paha verenpurkauma siel silmän sisällä. Ens viikolla on pitkästä aikaa äitiysneuvola keskiviikkona ja perjantaina Will saa toisen osan rokotteestaan (pneumakokki) ja sit saman päivän on kuulokeskuskäynti ja kojeet saa taas uusia voimakkuuksia. Jännittää jo nyt ihan pimeesti, ko poika ei nyt yhtään tykkää äänistä ko ne oikeesti kuulee tän toisen säädön kolmannella tasolla.. On tosi itkuinen ja säikähtää vähän väliä jotakin, pahin on, kun laskee lavuaariin vettä. Mut ehkä tää nyt tästä, kun vaan odotellaan ja totutellaan.. :) Sit saatiin aika perinnöllisyyspoliklinikalle, jonne mennään 16.2., enkä tajua mitä varten siihen pitää käyttää se kaks tuntii, ko saatiin jo tulokset ettei oo mtn perinnöllistä eikä enempää tutkimuksiakaan asiasta voi tehdä O.o No, mennään nyt kattoo mitä siel on asioita. Sit me muutetaan 12.pv ens kuuta! Tuohon saman rapun ja saman kerroksen tismalleen saman kokoiseen & näköiseen asuntoon kuin tämä on, kert äite muuttaa siit pois. Se asunto ko hirveesti nätimpi, siistimpi ja lämpimämpi :) Ei jaksais odottaa sitäkään..

Tänään rv 35 täynnä, vähänkö on hyvä mieli. Oisi hienoo, ko pysyis viel pari vk ainakin masus, niin oisi täysiaikainen eikä mua haittais kyl yhtään vaik pitäis käynnistää 42 viikolla, ko sit oisi maaliskuu jo niin pitkällä, et oisi melkein kevät ja saataisiin kevätvauva :) <3

SynttäritTiistai 19.01.2010 02:45

Aada täyttää tänään 2 vuotta, onnea pienelleni <3 Miten aika voikin mennä näin nopeasti, vastahan tuo oli ihan pikkupentu ja niiiin lutuinen ko olla ja voi..

Voisi pistää tulevan vuoden tavoitteiksi bh-kokeen ja ko se on suoritettu hyväksytysti, niin voisi kokeilla jtn uusia harrastuksia. En tie pitäisikö tänäkin vuonna käydä vaikkapa yksissä näyttelyissä, ei se
niin meidän juttu oo, mut nyt voisi mennä paremmin ko viime kesänä, ko sillon mä niin kovasti jännitin vaik koira olikin hemmetin hienosti. Sit mun pitäisi saada tuo lihomaan ihan pysyvästi, ettei tuo paino kokoajan heittelis niin paljoa, se on ärsyttävää.. Vaan joskohan nyt alkaisi hiljalleen fyysisesti aikuistua sen verran, et vois käyttää ravintoo lihomiseen eikä muuten kasvamiseen + lihaksiin, joita on aivan hemmetisti...

Aadan 2v kuva: