IRC-Galleria

...Tiistai 01.08.2006 02:05

Näkökanta on sitten ihmeellinen asia. Niin moni asia merkitsee niin montaa asiaa just näkökannan takia. Vastuu. Ja etenkin se, miten ihmiset sen ymmärtää. En usko, että tästä maailmasta löytyy hyvin montaa ihmistä, jotka ymmärtää sen tasan just samalla tavalla.

Valtaosa tunnistaa sen osana kypsyyttä ja aikuisuutta. Vaikka mainittakoon, että aikuisuus on toinen käsite, josta ihmiset ei tunnu pääsevän yksimielisyyteen. Mutta palatakseni siihen vastuuseen. Jos multa kysytään jokaisella on vastuu itsestään ja suurimmaksi osaksi myös siitä mitä itselle tapahtuu. Selittäsin sen niin, että omat virheet pitää tunnistaa ja omistaa siinä mielessä, että muita ei syytetä asioista, jotka on lähtösin itsestään. Toisaalta se on myös sitä, että ajattelee asiat etukäteen niin, että niitä tilanteita ei tule niin paljon.

Tottakai saa tehdä virheitä ja niinhän kaikki väistämättä tekeekin, kukaan ei oo täydellinen. Virheiden käsitteleminen on se mikä tekee ihmisestä vastuullisen. Ja myös se, että jos asia ei tunnu omasta mielestä virheeltä, mutta muut ovat sitä mieltä, täytyy olla selkärankaa pitää oma mielipiteensä. Sanoo muille, että tää on musta oikein ja näin mä sen ajattelen. Ei pelkästään sen muitten omalle puolelle taivuttelun takia vaikka sekin on aina plussaa, mutta siksi, että sillon sä tiedät sen olevan oikein. Jos sä pidät mielipitees ja uskot siihen vielä senkin jälkeen kun kaikki muut on erimieltä, niin sillon sen on oltava oikein, mitä se sit ikinä onkin.

Tähän voisin ajaa omaa mielipidettäni sen verran, että on asioita, jotka on aina väärin, mutta sillä mä vaan todistaisin pitäväni kiinni tästä omasta teoriastani oman mielipiteeni suhteen. Koska sitä se vaan on: Mun mielipide ja mun teoria. Vastuu yleisellä tasolla on just sitä mitä se kullekin omassa päässään tarkottaa. On asioita, joita ei koskaan pystytä yksinkertasesti ja yksiselitteisesti määrittelemään niin, että kaikki sen määritelmän hyväksyisivät ja omaksuisivat.

Asiat riippuu aina näkökannasta. Jos kaksi ihmistä katsoo samaa maisemaa ja heitä pyytää kertomaan mitä he näkevät, toinen keskittyy maahan ja toinen taivaaseen. Näkökanta... Ja se miltä kannalta asioita katsoo riippuu siitä miten on sen opetellut tekemään. Mitä on elämässään nähnyt ja kokenut. Helpon elämän jälkeen on helpompaa ajatella asioita valosalta kannalta kun sellasen elämän, joka on ollu jatkuvaa taistelua.

On toki myös niitä ihmisiä, joilla on ollut niin vaikea elämä, että siitä ei uskois hengissä selviävän, mutta jotka silti onnistuu katsomaan maailmaa ja näkemään hyvää. Vahvoja ihmisiä. Näitä ihmisiä kunnioitan ehkä eniten tässä maailmassa varsinkin sen jälkeen kun olen niin monta lannistettua, elämään kyllästynyttä ja luovuttanutta ihmistä tavannut ja tuntenut. Toisaalta pitää ottaa huomioon myös se, että kaikki jotka näyttää vahvalta ei aina oo vahvoja. Usein ne on ne vahvan näköset, jotka tarvii eniten apua. Ja se on musta surullista. Jokaisessa pitäs olla ainakin sen verran vahvuutta, että pystyy pyytämään apua kun se on tarpeen.

Vaan vahvat selviytyy. Julmaa mutta totta. Siksi pitää auttaa kaveria mäessä.

...Maanantai 31.07.2006 01:02

On se vaan ihmeellistä miten monella tasolla voi ottaa päähän samaan aikaan, kun tietää, että niin moni asia on niin hyvin kun vaan voi olla... Uskomatonta...

...Sunnuntai 30.07.2006 09:06

Jaahas... Olin tänään tuttuun tapaan Helsingissä... :) Ahistaa aatella, että siitä muutostakin tulee sellanen sotku kuitenki...

No... Pitäs varmaan taas lähtee ruokaa hakemaan, ku kello alkaa olla sen verran, että absi aukee. Tai aukes 6 minuuttia sitte. Juujuu...

Sekalaista...Lauantai 29.07.2006 03:44

Huomenna sitten Helsinkiin... Piti mennä jo viime viikonloppuna, mutta tuli sit este loppuunpalamisen kanssa. Jatkuvaa paikasta paikkaan juoksemista ei jaksa kun tietyn aikaa. Toisaalta ois ollu kiva lähtee sinne heittämään vapaalle, mut sit ois taas tullu se v'tun uniongelma. Aika vaan ei riitä nukkumiseen..

JA!

Katoin tänään ensimmäisen ikinä kokonaisen jakson Oprahia ja halusin kuristaa kokonaisen joukon naisia. Siellä keskusteltiin taas tästä miten naiset ei oikeesti tee näitä päätöksiä vaikkapa vilauttaa Girls Gone Wild- videolla vaikka ne niin luuleekin. Kuulemma yhteiskunta tyrkyttää niille niitä käytösmalleja ja onhan se tottakin. Kyllä yhteiskunnalla on vaikutus, mut se, että tytöt ois niille vaikutteille täysin avuttomia, on täysin naurettavaa.

Siis kyllä mä tiedän, että on tyttöjä (ja naisia) jotka rakentaa maailmankuvaansa sen mukaan mitä ympärillä oleva maailma kaskee olla, mut silti. Jos naisella on aivot se pystyy tekemään omat päätöksensä siitä mitä tekee ja mitä ei. Mut on kasvatettu tekemään tekemään omat päätökset sen mukaan mikä on omasta mielestä oikein, vaikka se sit oliskin vaikka vastoi vanhempienkin tahtoo ja niin mä oon aina tehny.

Musta on naurettavaa sysätä syy siitä, että naiset vilauttelee rintojaan ja vähän muutakin kameralle, jollekin videoiden julkasijoille tai muille vastaaville niin kauan kun kaikki mitä ihmiset tekee on vapaaehtosta. Tähän nyt sitten joku taas nostaa provokaation yhdeksi syyksi, mut ei se oo mikään syy, korkeintaan lieventävä asianhaara. Jos tietää olevansa yllytettävää sorttia, niin niitä tilanteita pitää sit vaan välttää. Jos tuppaa tekemään tyhmiä esimerkiks kännissä, niin ei pidä juoda itteensä pöydän alle. "No v*ttu varmaan lopetan hei juomisen!" No voi voi. Turha sit tulla valittamaan.

Yhteiskunnan vikahan se on jos ite juot ittes känniin ja vilauttelet. "Yhteiskunta asettaa paineta juomiselle" No v*ttuako kuuntelet?!? Multa onnistuu ihan hyvin sanoo ei sillon kun ei huvita vetää itteensä ympäripäihin, minkä senkin oon kyllä tehny välillä. Ero siinä on, että mä kannan siitä vastuuni. Ja se on just mun vastuu, ei kenenkään muun. Pakottaminen on taas eri asia siinä mielessä, että jos vaatteet revitään väkivälloin päältä tai vastaavaa, mut siitä ei oo nyt kysymys. Jokainen päättää ite. Toisille ne valinnat on helpompia kun toisille, mutta so what? elämä ei oo reilua. Ja taas huomautan, että mä en millään lailla tuomitse niitä, jotka niillä videoilla on. Jos sen tekee omana valintana ja ilman draamaa omistaen vastuunsa ja jälkeenpäin ei kaduta, niin mikäs siinä. Tehkää ihmeessä!

Huomauttasin vaan vielä, että kun puhutaan naiskuvan vääristymisestä? JULKINEN naiskuva on vääristynyt. Tikkulaiha ilmapallotissinen nainen on se "yleisesti seksikäs" mutta eihän sitä voi ottaa oletusarvoksi kaikkien naisihanteeksi. Kaunis nainen on tietysti aina kaunis nainen, myös ne tikkulaihat, mut niitä miehiä on kyllä maailmassa sen verran, että sieltä varmasti löytyy myös niitä, jotka tykkää naisen näkösistä naisista. Voin sen teille luvata. Siinä se mun pointti nyt on, että itsetuntoa rakentaessa pitää käyttää omaa päätään, ei juorulehtiä. Kaikkien pitäs tuntee ittensä jollainlailla kauniiksi, enkä nyt puhu vaan naisista. Ja en tosiaan tarkota tällä sitä, että kaikkien pitäs näyttää samalta, hell no.. Kaikkien vaan pitäs tiedostaa omat hyvät ja huonot puolensa ja oppia hyväksymään ne.

Tästä nyt tiivistelmänä se, että Oprahia en katso, koska sen ohjelman mielipiteet pyrkii vahvistamaan naisten(ja feminismin) asemaa tekemällä ensin naisesta uhrin, jotta muita voisi syyttää tapahtuneista "virheistä". Naisilla on itsestään päätösvalta ainakin länsimaissa ja muuallakin asian eteen tehdään töitä. Ei siis oteta askelta taaksepäin uhrin asemaan vaan siksi, että saataisiin sälytettyä syy miesten niskaan. Niitäkin on hyviä ja huonoja ja vaikka tämä yhteiskunta vielä tässä vaiheessa hieman patriarkaalinen onkin, niin kyllä täällä päätösvalta naisten käyttäytymisen suhteen kuuluu naisille, vaikutteita vaan pitää oppia suodattamaan.

Perinteisistä feministeistä en sen takia pidä, että he ajavat naisten oikeuksia ja heitä ei välttämättä haittaa, vaikka nainen lopullisessa asemassa asetettaisiinkin miehen yläpuolelle. Se taas ei enää ole tasa-arvoa vaan siinä pelkästään käännetään asetelma ylösalaisin. Naisen asemaa pitäis kohottaa nykyisestään, mutta ei sillä seurauksella, että miehiä alettas alentaa nykyseen naisen asemaan.

Vastuu kullekin teoistaan.
1. Töihin palautettavat avaimet kannattaa ottaa viimesenä työpäivänä mukaan.

2. Jos on seisomatyössä, niin aamulla kannattaa pukukopilla vaihtaa korkokengät työkenkiin.

3. Jos korjaa vaaleanpunaisia pyjamia, niin vihreä lanka ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto.

4. Ompelukoneeseen kannattaa laittaa öljyä vaan niin paljon kun tarvitsee. Etenkin käsipyörän läheisyyteen, koska liika öljy lentää siitä kuin linkoamalla kun alat ommella.

5. Valmishampurilaisten pussit kannattaa avata saksilla, sillä repimällä pussin, hampurilaise saa lentämään mukavasti ympäri keittiötä.

6. Jos meinaat nukkua ruokatunnilla kannattaa herätä ennen sen loppua.

7. Se menee kahvitauko, ruokatauko, kahvitauko, kotiin. Ei suinkaan kahvitauko, ruokatauko, kotiin.

8. 47cm + 96cm = 143cm, ei suinkaan 133cm. Ja kankaiden kahteen kertaan leikkaaminen ei ole hauskaa.

9. Mikäli meinaa ostaa opiskelijahintaisen junalipun, kannattaa opiskelijakortti ottaa mukaan.

10. Kolmantena yönä KANNATTAA NUKKUA!!!
Vinkkejä siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon kahden ja puolen tunnin yöunien jälkeen. Aloitetaan alusta...

1. Kun lähdet aamulla töihin, niin kannattaa tarkistaa, että paita on päällä. (Oli mulla takki, onneks töissä on työasut... )

2. On yllättävän helppoa nukahtaa kesken ompelun niin, että heräät siihen, että isket pääsi ompelukoneeseen.

3. Toinen mukava tapa herätä on puolillaan porukkaa olevan kahvion sohvalta omaan kuorsaukseen.
- Taitaa joku olla vähän väsyny...?
- Eeei, ku huvikseen korisen...

4. Korolliset sandaletit on hyvä laittaa jalkaan sen JÄLKEEN kun on ottanu valkeet työsukat pois. (huomasin kyllä toisen kengän kohalla...)

5. Entistä huonommat jutut tuntuu tosi hauskalta

6. Kirjastossa ne kirjat on aakkosjärjestyksessä, eli K tulee ennen R:ää.

7. Kun pussi kyljessä lukee, että italianpataa pitää keittää 15 minuuttia se ei tarkota, että sitä pitäis keittää 25 minuuttia.

8. Kuuman kattilan laittamista tiskipöydälle kannattaa miettiä. Voi nimittäin käydä niin (Siis mullehan tää ei missään nimessä sattunu... :P ) että tiskipöytä ei kestä niin korkeeta kuumuutta ja painuu sentin verran lommolle.

9. Puhelimeen vastataan siitä vihreestä luurista, ei punasesta.

Puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä. Uskokaa mestaria...

Toistan taas itseäni...Keskiviikko 26.07.2006 03:21

Eli valitan taas epäolennaisesta, mut menköön kun on mennäkseen...

Kirjotin jo aikasemmin siitä, että mun aikeet aina ymmärretään väärin. No, nyt taas sain tässä asiassa turpiini. Ja vaikka se ei mun maailmaa kaadakkaan, niin pitää myöntää, että kyllä vituttaa... Oli tosi kiva jutella tyypin kanssa. Naisia en ymmärrä ja miehet ei ymmärrä mua. Tai ymmärtää, mutta väärin... :D

Ja sekin on ihmeellinen asia miten näitten väärinymmärrysten määrä on lähteny jyrkkään kasvuun sen jälkeen kun aloin seurustella. Näillä asioilla on pakko olla joku mystinen yhteys...

Jos vaan tekisin kuten aina ennenki eli kohautan olkapäitä ja unohan koko jutun. Onhan mulla nykyset kaverit, muitten mielenvioilla en ala päätäni enää vaivaamaan. Etenki, kun nykysillä kavereilla tuntuu olevan noita mielenvikoja vaikka muille jakaa, itestäni puhumattakaan... :D

Aaaargh! Lupaan lopettaa tähän...Maanantai 24.07.2006 01:42

1. Mikä minun nimeni on?
-Susanna.

2. Missä asun?
- Kaupassa, juuri silloin kun olet kaatanut päällesi tusinan kananmunia...

3. Mikä olen?
-Olet se joka olet.

4. Millainen olen?
- Sun takii tähän työhön on vaikea keskittyä, ajattele vain meitä yhdessä!

5. Kuka olen?
- Joku joka on todella epätoivoinen kun kysyy tuota.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
- Rumuus.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Päämäärättömyys.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
- Suolalta.

10. Miltä tunnun?
- Pahalta.

11. Miltä maistun?
- Ruusuilta.

12. Miltä tuoksun?
- Järveltä.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Mummolassa navetan takana.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
-Duuni.

15. Mistä minut löytää?
- Hikisestä saunasta.

16. Miten minut löytää?
- Uhkailulla.

17. Kuinka vanha olen?
- Viisi vuotta vanhempi kuin sinä

18. Sukupuoleni?
- Onneksi tämä ei ole äikän aine - tuosta ei nimittäin saa oikein tolkkua.

19. Paljonko maksaa euron makkara?
- Aivan liikaa

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
- Ainakin 25, ellei enemmänkin.

Mutta kuten ennenkin, tehkää jos jaksatte... Ja nyt mä lopetan näitten tekemisen vähintään viikoksi ettei tää homma karkaa täysin käsistä... :D
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Laiskanlainen olo...Maanantai 24.07.2006 00:58

Eli tämän päivän saldo: Tietokoneella istumista, nukkumista ja musiikin kuunttelua. Akkujenlatauspäivä... Oon viimeset 2-3 viikkoo painanu töitä kaheksan tuntia päivässä ja loppuajan tehny tilaustöitä ja nukkuminen on ollu kolmen-neljän, tuurilla viiden tunnin luokkaa, eli tuli ehdottomasti tarpeeseen. Toisaalta ois ollu kivempi mennä Helsinkiin ja olla nukkumatta taas... Mut kai sitä pitää kerran kolmeen viikkoon aatella terveyttäänki... :( Ei tässä oo hyvää ratkasua, niin lopetan miettimisen...

En... Voi... Lopettaa!!!Maanantai 24.07.2006 00:51

1. Nukutko pedatussa vai petaamattomassa sängyssä?
Millon mitenki... Jos väsyttää, nii ei pedattua jaksa avata, mut en mä kyllä petaamatonta ala nukkumiseen pedata... :D

2. Mitä on rakkaus?
Tarve toisesta ihmisestä...

4. Kauanko olet yleensä suihkussa?
2-30min... :D

5. Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
Paljon. Uskon että tiiätte kuinka...

6. Seurasitko Euroviisuja?
Khyl... (vajoaa pöydän alle... )

7. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Tyhyl- sähää... Siis mähän vastailen näihin kysymyksiin, päättele siitä...

8. Oletko pitkä vai lyhyt?
Keskipituinen

9. Lihava vai laiha?
Keskipainoinen

10. Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
Tanssin piikkisillä ruusuilla... Päätelkää siitä... :D

11. Kuunteletko nyt jotain kappaletta, mitä?
Obie Trice - Oh!

12. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
Kyllä

13. Minkäväriset hiukset edellisellä ihastuksellasi oli?
Sänkipä oli, mutta kai se sellanen vaalee oli...

14. Ikävöitko koskaan entisiä tyttö/-poikaystäviäsi
Ei oo hirveesti kaivattavaa

15. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
Kyllä, mutta en romanttisessa mielessä...

16. Jos, niin oliko hän sinulle läheinen?
Alkuun kyllä, loppua kohti ei

17. Miten reagoit flirttiin?
Huomaan yleensä vasta seuraavana päivänä jos sillonkaan... :D

18. Flirttailetko itse?
Vapaana kyllä, mut olen siinä ääärimmäisen huono...

19. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
Ei romanttisessa mielessä...

20. Osaatko laulaa?
Eheen... :D

21. Missä olet tällä hetkellä?
Kotona.

22. Missä haluaisit olla?
Helsingissä...

23. Kenen kanssa?
:)

24. Pisin suhteesi?
Nykyinen...

25. Oletko edelleen samassa suhteessa?
Siis nykyisessäkö? :D

26. Haluaisitko olla?
No ei kai sitä muutenkaan...

27. Kaunein kuulemasi kappale?
... O__o

28. Mikä kappale soi nyt?
-Wu-Tang Clan - Triumph (ft. Cappadonna)

29. Katsotko paljon televisiota?
Sillo ku ei oo muuta... Kymmenen-yhentoista jälkeen yleensä...

30. Paistaako ulkona aurinko?
Jossain määrin...

31. Tärkeintä elämässäsi?
Sithän sen tietäs kun menettäs...

32. Oletko snobi vai tyhjätasku?
Lähempänä tyhjätaskua yleensä... :D

33. Onko sinulla mitään merkkivaatteita?
... O__o En oo ainakaan merkin takia mitään ostanu... Tosin en mä niitä kato ostaessa, että on se mahollista...

34. Jos, niin mitä?
...

35. Entä asusteita, mitä?
Siis merkkiasusteita? Enpä usko...

36. Entä kosmetiikkatuotteita, mitä?
... Taisin ehkä mahollisesti saada Laura Biagiotti- hajuveden jostain, mutta en mene vannomaan... En ainakaan käytä...

37. Jos vastasit edelliseen neljään kysymykseen myöntävästi niin sehän tarkoittaa, että olet rikas?
Ei välttämättä... Omistaminen ei oo sama, kun ostaminen...

38. Lempikarkkisi?
... emmätiiä...

39. Lempijäätelösi?
Mansikka... Tai suklaaHIPPU... Ei suklaa...

40. Lempileivoksesi?
padappadaa... Empä tiiä...

41. Lempisipsisi?
Manhattan

42. Lempisyntisi?
Synti mun vai jonkun muun mielestä?

43. Juotko kahvia?
En

44. Teetä?
Khyl.

45. Kaakaota?
joskus.

46. Alkoholipitoisia juomia?
Joskus.

47. Oletko musikaalinen?
... Määrittele musikaalinen... Tanssin ja kuuntelen kokoajan, mutta tehdä en osaa... Paitsi että soitin ennen kitaraa... :D

48. Osaatko soittaa mitään instrumenttia?
Aiheen käsittelin yllä...

49. Pidätkö kitaran soittamisesta?
Pidin sillon kun soitin...

50. Entä rumpujen?
Juu vaikka onki hieman harjotuksen puutetta... :D

51. Oletko matkustellut koskaan?
Joo

52. Jos, niin missä maissa olet käynyt?
Ruotsissa (puoli tuntia), Norjassa ja Venäjällä... Sitte kotimaassa...

53. Oletko käynyt missään maassa enemmän kuin kerran?
Norjassa...?

54. Olitko internetissä ulkomaanmatkoillasi?
En

55. Shoppailetko usein?
Kun on rahaa, eli en... :D

56. Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
riippuu paljo on rahaa...

57. Koska viimeksi sinua yritettiin iskeä?
Sillälailla että ite huomasin, niin eilen kai...

58. Oletko hyvässä kunnossa?
En nii hyvässä kun voisin...

59. Onko sinulla kaljamaha?
Ei

60. Käytkö salilla?
Periaatteessa... :D

61. Oletko koskaan meinannut kuolla?
En

62. Pelottiko?
-

63. Mikä / kuka sinut pelasti?
-

64. Teetkö omaa musiikkia?
Aiheen käsittelin yllä...

65. Oletko kielitaitoinen?
Khyl.

66. Oletko suomalainen?
Khyl.

67. Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä?
Yksi seksitohtori ja sukulaisilla on lehti... :,D

68. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan?
4 kun yhellä ajettiin ja kolmee kunnostettiin myyntiin... Isällä on harrastus...

69. Mitkä?
Citroén XM, Citroén XM Turbo, Citroén BX ja... Haluaisin sanoo toinen Citroén BX...?

70. Onko sinulla finnejä?
Khyl.

71. Käytätkö itseruskettavia aineita?
En. Olen rehellisesti lakananvalkoinen... Olen siihen jo alistunut... :D

72. Oletko ollut tyytyväinen tuloksiin?
-

73. Entä rusketutko kesällä helposti?
Mä menen suoraan sinivalkosesta punaseksi... :D

74. Kenelle soitit viimeksi, koska?
Ehkä... Nikolle?

75. Kuka soitti sinulle viimeksi, koska?
... O__o Niko tai Tiina...

76. Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi, koska?
...Tähänki haluaisin sanoo Niko... :D

77. Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi, koska?
Niko? :D :D :D

78. Oletko koskaan saanut turpaan?
Juu

79. Oletko koskaan antanut turpaan?
Periaatteesta en. Selättänyt kyllä, mutta en ikinä lyöny...

80. Onko sinulla vaikutusvaltaa?
Siis mähän johdan mafiaa. -_- :D

81. Haluaisitko olla joku muu?
Eeempä tiiä... Oisko sitä sen onnellisempi...

82. Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä?
Toivottavasti ei... :D

83. Onko sinulla kaunis hymy?
En oo paljo katellu...

91. Oletko luotettava?
Khyl.

92. Rehellinen?
Nykyään.

93. Pelottava?
Tietyille ihmisille...

94. Ystävällinen?
Tietyille ihmisille...

95. Oletko koskaan kokeillut huumeita?
en

96. Tupakkaa?
Khyl.

97. Nuuskaa?
En

98. Oletko tyylikkäämpi kuin kaverisi joiden kanssa enimmäkseen liikut?
En... Fashionistaa on vaikee päihittää... :D

99. Paljon kello on?
21.50

100. Se siitä. Mitä tämän jälkeen?
Ei voi tietää...