IRC-Galleria

Voitto kotiin!!!Sunnuntai 08.08.2010 19:40

Tänään olimme Porissa estekilpailuissa Bemarin kanssa :) Poni käyttäytyi todella hienosti, ei huudellut tai sählännyt, vaan keskittyi olennaiseen. Lämpömittari näytti +31, joten nesteyttämisestä oli pidettävä huoli, eikä pitkiä verkkoja voinut ratsastaa.
Aikataulut ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, joten oman luokan alkua sai odotella jonkin aikaa.
Ninja ja Bemari otti kyllä riskejä radalla, mutta puhtaalla suorituksessa ja nopeimmalla ajalla ottivat myös luokkavoiton!
Tuomari kuulutti palkintojen jaossa myös, että tämä poni teki samalla historiaa, sillä IKINÄ ennen ei ole kukaan ulkopuolinen voittanut heidän kisoissa :) No kerta se on ensimmäinenkin.
Toiseen luokkaan Ninjalle tuli kiire, sillä verryttely alkoi ja poni oli vielä satuloimatta, ehti silti onneksi hyvin.
Bemarille taisi jäädä myös tähän luokkaan fiilistely päälle, sillä se paahtoi menemään minkä jaloistaan pääsi, joka sitten kylläkin radalla kostautui ponin ottaessa yhden puomin alas, mutta super-nopealla ajalla siltikin sijalla 5 :)
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikonloppu! Niin.. ja nämä olivat kuitenkin Ninjan ja Bemarin ensimmäiset yhteiset kisat :)
Hevosauto olisi kyllä niin kätevä, niin saataisiin molemmat hevoset samoihin kisoihin mukaan..mutta toistaiseksi joudumme käymään eri kisoissa tai jos mahdollista,niin kahdella trailerilla.
Oon vissiin vähän väsynyt tai jotain, mutta nyt tuli tarve laittaa vielä Hope-eläkeläinenkin kenkään ja iskuun :)
En tiiä sitten ehditäänkö me kilpailuttaa kolmea hevosta, mutta jos ei,niin ratsastaa sitten vaikka omaksi ilokseen.
Hope on kyllä niin varma ja kiva hevonen,että voisihan sen tuossa talven aikana vaikka laitellakkin taas kuntoon jos ei työt vie kaikkea aikaa. Fanni ja Bemari kun kuitenkin näillä näkymin muuttaa talveksi ikaalisiin... kotiin jää sitten Hope ja Sippi, joka pääsee syksymmällä vielä ajo-opetukseen!

EstevalmennusPerjantai 06.08.2010 21:08

Bemari osallistui tänään estevalmennukseen, joss hypättiin 90cm rataa, rata rakennettiin tarkoituksella todella tekniseksi, mutta ei se meno siltä näyttänyt :) Kuuma ilma tosin vähän verotti voimia, mutta valmennuksesta selvittiin hyvin. (mä olin siis vain radan rakentajana ja hoitajan roolissa.
Fanni ei tänään osallistunut valmennukseen, koska se sai hypätä kotona, ensimmäisen kerran muutaman päivän rokotusloman jälkeen.
Hienoa kun nyt on kotonakin esteet, niin ei tarvitse enää joka kerta lähteä muualle hyppäämään.

Esteiden testausKeskiviikko 04.08.2010 01:55

Ninja testasi ensimmäisen valmistuneen (maalausta vaille valmiin) esteen.
Verkkaan laitoin sen n.80cm pystyks, mikä taas osottautui liian helpoksi. Ninja innostui sitten hyppäämän muutaman isomman, joten este nousi vähitellen pystystä 110cm okseriksi ja puhtaasti lensi yli :) Lopuksi ratsukko hyppäsi vielä pari 80-90cm okseria toisesta suunnasta.
Jokainen hyppy oli puhdas, puomeja ei kolissut yhtään alas (hyvä, sillä muuten olis saanut tehdä korjaus maalauksia)
Nyt on jo 10kpl puomeja saanut kauniit värit pintaan, 6kpl tolppia maalausta vaille valmiita ja huomenna jatkuu team tassut maalissa :)
Fanni piti tänään rokuli-päivän, huomenna voitais väkertää jotain kavalettiharjoitusta/kouluratsastuksen ihmeitä :)

:)Maanantai 02.08.2010 03:10

Aikaa on kulunut tuolla hallin puolella useita tunteja kun Markun ja Ninjan kanssa ollaan esteitä väkerretty. Yksi kokonainen este on jo valmis ja lisää valmistuu koko ajan. Päätettiin tehdä kaikki tolpat itse,eikä jäädä odottelemaan staffansbergiltä niitä ollenkaan. Nuo omat on vähintääkin yhtä kestävät ja asiansa ajavat. Mutta puomit onkin sitten vielä hienompia kun kaikkiin saadaan vielä maalit päälle :)
Eikä ideat lopu kesken kun mielikuvitusta käyttää :D
Etsintä talkoot oli myös täällä huushollin puolella, sillä jotenkin tuli mieleeni vuosi 2004, jolloin osallistuimme Hopen kanssa Hämeenkyrön kunnan mestaruuksiin esteratsastukessa, niistä kisoista tuli pronssia ja se mitali oli nyt hukkunut johonkin :/
Joku muistikuva oli siitä,että vintillä oli laatikko, jossa oli valokuvien lisäksi myös jotain muuta, ja oikeinhan muistinkin, siellä se mitali myös oli. Onneksi löysin, sillä sen paikka on satula-huoneessa eikä missään vintillä :)
Fanni ei onneksi ole kuumeillut rokotuksesta, joten ensiviikon alkupuolella saadaan jo aloitella kevyttä liikuntaa.
Olen tehnyt myös "Elokuun lupauksen" ja aion maalata tallin sisältä uudelleen, vieläkun osaisi päättää, tekeekö sen samanlaiseksi vai vaihdetaanko sävyä.... Karsinan ovet ja seinät olisi tarkoitus paneloida siistimmän näköiseksi ennen talven tuloa... katotaan ehtiikö millään kun tehtävänä olisi tuhat ja yksi muutakin asiaa :)

Sudit heilumaan! :)Perjantai 30.07.2010 23:37

Maalisudit....
Pihassa on kasa puomeja, jotka täytyisi maalata tässä hevosten rokotusloman aikana.
Ell. tosiaan kävi rokottamassa bemun ja Fannin, sekä raspasi Fannin. Eläinlääkrin mielestä Fanni oli yksi helpoimpia "hammas-potilaita", jota ei tarvinnut rauhoittaa :) Mun enkelini <3
Ei siellä suussa kovasti ollut raspattavaa,mutta ompahan nyt vuosihuollot tehty molemmille.
Ninjan kanssa aloitettiin illalla puomien maalaus, huomenna maalataan vielä toiseen kertaan. Ekat 10 puomia on jo maalattu ekaan kertaan... vielä odottais toiset saman verran :D

Puomeja!Torstai 29.07.2010 14:10

Tänään tuli se odotettu Transpointin rekka pihaan ja toi meille 20kpl puomeja! Nyt vaan ostamaan maalia ja sudit heilumaan :)
Eilen otettiin kaikki hevoset yöksi sisälle kun alkoi ukkostamaan ja satamaan niin rankasti,ettei sit raaskittu jättää hevosia laitumelle.
Iltapäivällä tulee eläinlääkäri rokottamaan Fannin ja Bemarin, joka tietää niille muutaman päivän lomaa tai ainakin kävelypäiviä.
Sunnuntaina olisi Sallan valmennus, mutta me ei varmastikkaan olla menossa, juurikin tuon rokotuksen vuoksi. Katotaan sitten ens viikolla, jos Salla tulisi joku pvä vaikka tähän kotiin meitä hypyttään :)

Sallan estevalmennuksessaKeskiviikko 28.07.2010 13:29

Illaksi olin järjestänyt Sallan pitämään mulle ja Ninjalle estevalmennusta Ikaalisiin.
Hevoset tuntuivat alkuverryttelyssä jo hyvin eteenpäin pyrkiviltä ja innokkailta :)
(Oli muutettu kengitystä molemmille hieman edellisenä päivänä)
Ja ilmeisesti hyvään suuntaan muutosta tapahtui.
Valmennus alkoi laukkapuomeilla, tehtävä ehkä kuulostaa, ihan simppeliltä,mutta voin kertoa,että muutaman kerran laukattuaan puomit, oli myös teräskunnossa olevat hevosemme ihan hikisiä, tehtävä ei ollut fyysisesti raskas,mutta hevoset joutuivat oikeasti miettimään, miten jalat sijoitetaan puomien väleihin ja mikä jalka nousee seuraavaksi :D Kumpikaan kun ei ehdoin tahdoin halua puomeihin kolistella,siispä alkuun meno olikin epämääräistä pomppimista kun ratsastajatkaan eivät olleet ihan ajantasalla touhussa, mentiin vaan puomien sekaan ajatuksella "no yhet laukkapuomit ympyrällä, helppo homma", mutta eihän se ihan niin mennytkään,vaan ratsastaakin täytyi :)
Kun puomitehtävä sujui molemmilla hyvin, Salla nosti tehtävän suhteutetuksi sarjaksi... Ajatuksella joko 6 laukkaa tai 5,mutta ei mitään siltä väliltä, eli askeleet piti olla ehjiä.
Tässäkään tehtävässä ei riittänyt,että "kunhan mä nyt matkustan täällä mukana,niin kyl toi heppa menee"
Molemmat kyllä suoriutui todella hienosti esteistä,vaikka kuskit ei aina ihan pysynytkään laskuissa mukana.
Fannin kanssa kokeiltiin lopuksi vielä hypäten suhteutettu ohjaten ainoastaan pohkeella, eli käytännössä ohja laskettiin kokonaan pois. Tyttö tiesi täsmälleen mihin suuntaan ekalta esteeltä mennään, se ikäänkuin kertoi ilmeellään, että "ahaa ja seuraavaksi me hyppäämme tuon okserin" ja niihän se menikin, kuin suoraan oppikirjasta <3 On mulla ihanan viisas nuori!
Bemarille ja Ninjalle korotettiin viimeiselle hypylle okseria ja levitettiin se n.120cm leveäksi, johon täytyi laittaa vielä yksi puomi poikittain päälle,ettei Poni kuvittele esteen olevan innari ;D
No eihän se mitään kuvitellut,eikä katsellut. Tuli linjan ihan nappiin ja hyppäsi kauniisti yli molemmista esteistä. Okserin jälkeen poni paahtoi kenttää ympäri niinkuin heikkopäinen ja valmentaja nauroi kaksinkerroin kuinka ori-poika innostui kun eteen laitettiin jotain normaalista hieman poikkeavaa. Mutta kaikki uus on aina jännää ja kivaa! Ja jälleen voimme todeta: Hyvät hevoset - parempi mieli!
Tänään saadaan osa tolpista jo kentälle, puomit tulevat torstaina ja sitten maalataan!!!
Hevosille tulee samaan aikaan sopivasti muutaman päivän rokotus-loma.

KengittäjäTiistai 27.07.2010 14:11

Eilen kävi sitten kengittäjä laittamassa Fannin ja Bemarin uuteen kenkään. Fannilta jätettiin välipohjat pois, koska ei niitä kuulemma oikeasti tarvitse ja etujalkoihin laitettiin rolleri-kengät.
Bemarilla ihan normi kenkäys, tavoitehan on se 148cm vuonna 2012 ;D
Kengityksen jälkeen ratsastin Fannin vielä kevyesti, koska tänään olisi tarkoitus olla estevalmennus....
Mutta Ikaalisiin Marjon tallille on myös tulossa Englannista Kiropraktikko (hoitaa mm. Kyran hevosia), sen olisi tarkoitus tulla joko tänään tai torstaina, riippuen lennoista.
Ajattelimme, että hän saa "hoitaa" myös Fannin ja Bemarinkin kun tänne asti kerran hänet saadaan!
Hoidon jälkeen on aina kaksi päivää vain lepoa tai kävelyä, joten toisaalta toivoisin kuitenkin sen tulevan vasta torstaina, mutta tietysti valmennustakin saa siirrettyä loppuviikkoon... :)0

voihan esteponi!Maanantai 26.07.2010 01:13

Fannilla ollut nyt jokseenkin koulupainotteinen viikko takana. Tänään tehtiin kentällä ravissa paljon kokoavia ja avaavia liikkeitä, avoa, sulkua ja väistöjä. Sen verran energinen tyttö oli jo heti alkukävelyissä. Kaikki sujui oikein mallikkaasti, toiseen suuntaan oli ehkä vähän jäykempi,mutta ei huono. Keskiravit irtosi iloisesti ja Fanni olisi jatkanut liitelyä mielellään koko kentän ympäri. Vaihdoissa tapansa mukaisesti kuumeni, kun kuvitteli pääsevänsä myös hyppäämään. Noh, ehkä huomenna sitten kun on saatu uudet kengät jalkaan :)
Bemari vietiin tänään Ikaalisiin, jossa sitä odotti hauska jumppa-tunti.
Ponikin kävi oikein kuumana jo kun näki mun kantavan esteitä.
Ninja sanoikin,et mennään sit ihan jotain pientä, juu, niin mentiinkin, mutta kun Henna on niin hyvä tekeen tehtäviä, jotka Bemarille osottautui liiankin helpoiksi, päätimme kohottaa rimaa ylemmäs. Eipä näyttänyt edelleenkään tuottavan ponille,eikä ratsastajalle paineita, vaikka edessä oli jumppasarja,jonka viimeinen okseri oli 110cm leveä ja 100cm korkea, helppoa edelleen.
Poni taituroi tehtävästä itsensä hienosti yli, kavensin okseria hieman ja viimeiselle sarjalle nostin sen 120cm. Ninja hieman epäröi,että meneekö Bemari yli (onneksi sanoi sen ääneen vasta tunnin jälkeen)
Hyvä lähestyminen sarjan 1 ja 2 esteille, sen jälkeen ponin pää nousi, sen ryhti nousi ja todella katsoi mitä edessä on, sivusta katsottuna se oli kuin jostain hidastetusta filmistä. Ninja vaan ohjasi ja Bemari teki valtavan voimakkaan,pyöreän ja ennenkaikkea tyylikkään hypyn okserin toiselle puolelle,koskematta ollenkaan puomeihin. Ei mitään korjattavaa, ei lisättävää, kaikki oli siinä. Aivan järjettömän hieno suoritus molemmilta.
Hyvään suoritukseenhan pitää aina osta jättää, kuten taas näimme.
Laskin okserin 80cm, ja ratsukko sai pistää vielä pisteen i:n päälle, viimeinenkin hyppy oli niin sujuva,että korkeus oli siinäkin ihan toissijainen seikka. :)
Se on helppoa kun sen osaa ;)