IRC-Galleria

vanhempia runoja katselin, muistiostani poistatin kaiken turhan mielelleni. joku toinen valittaa vaikka itse aiheuttaa, juuri niitä selasin. se itkee ja uikuttaa vaikka pitäisi olla onnellinen siitä mitä ei joudu kokemaan

uppoudun suudelmaasi,
kiihkeään, hellään,
suljet syliisi,
hukun,
hengitän sinua,
kosketuksestasi minä väräjän,
kehoasi vasten.

Sydämesi syke,
minut värjää,
väreillään rakkauden.

Asut minussa

Pieni lapsi ei ymmärrä kuinka sattuu kun lyödään tosissaan
ei tiedä miltä tuntuu kun raiskataan omassa kodissaan
lapsi ei näe pulloon hukutettua epätoivoa
kova huuto pelottaa ja pelko kasvaa sisällä
äiti hajoaa käsiin, vuotaa verta silmäkulmista ja itkee
tietääköhän äiti mitä isä tekee öisin?

musta eyelineri jätää jälkensä kohentaen itsetuntoani
lisää kajaalia silmät huutaa armoa
sama tuo ketä olet
hikisenä ihoani vasten
kuuma kosketus epämääräinen
kiimainen huokaus korvaan etoo
vieraat kädet kehollani koskettaa aivan liian lujaa
puraisu korvaan uuvuttaa

kylmä kotimatka taittuu hoiperrellen
huudan tuskaani katuojaan
kyynelet silmissä

ja koskaan tuo peili ei armahda

häilyvä minä koittaa saada sinusta selkoa
tuntematta itseänsä se rakastaa muita ja toista, sinuakin
joka toinen päivä sattuu, hetkittäen ilahduttaa
muisto, tuoksu, kuva

kosketus iholla joskus etoo joskus kiihottaa
enemmän se satuttaa
hetkinä jolloin sinua inhoan
värisee elämä
roikkuen tiellä
viimeisillä voimilla
silloin tällöin vahvistuen
rytmiin hukkuu syntiset ajatukset
askeliini sekoaa tuska
hymyllä se pyyhitään
nauruun koleaan yhdistyy
iltaisin kun sinua taas muistelen
tyhmä kun olen luon itselleni masennuksen

Kylmällä portaalla istuu Hän vieressäni
puhuttelee ja koskettaa poskea
minä vastaan kurittomalla hymylläni
ja siirrän tinasotilaani hyökkäykseen
kotimatkalla hypin jokaiseen lätäkköön
paitsi siihen veriseen
iltaisin Hän heittää kiviä ikkunaani
minä en kiinnostu
tänään maalaan taivaani mustaksi
niin mustaksi kuin punaisesta jälleen muututaan
malttamaton yö luo kuviaan
raiskaa tapetit varjoillaan

Ihminen avaa Hänelle oveaan
istuu nurkassa huojuen
huutaa nimeäsi tyhjään huoneeseen

vaikka ei sitä vielä kykene ääneen lausumaan

sinä viet minua
kädestä pitäen
kuiskaat salaisuuksia korviini
en ymmärrä lausettakaan
ja sinä vain hymyilet

istutat minut alas tuolille
hivelet poskiani
kerrot minulle mikä on kaunista
minua oksettaa

hetkessä saat minut itkemään
vain pelkällä katseella
rojahdan polvilleni anomaan

kylmä ase otsallani
kertoo paikkani
olen koira
pummi katuojassa
en sitäkään sinulle
silti sinä hymyilet

-rakas.
silmäsi huutavat murhaa



oi älkää kysykö mikä se oli.. mut olipahan kuitenki

kosketa minua
sielusta syvältä
sinua varten sitä korjasin
se vaikka sirpaleina olikin
koottua siitä sain osasen
kodiksesi luoden


nää on näitä hetkiä kun mitään järkevää ei saa ittestänsä ulos

kuin auki viilletyt ranteet
sieluni veren lailla valuu minusta
tyhjiö sisällä
paineistettuna täyttää pään
makuhermot muuttavat veden kaljaksi
kuten ennenkin
niin tänäänkin
haluan hukuttautua
turruttaa nälkäni
tuohon tuoppiin

hiljaa henkäisen
taas yksi ilta huurteisena nautittu

kaipaan viereesi

ajatukset pitävät hereillä
kooma unenomainen
silmät suljettuina näen taas
selvänä edessäni
liian kaukana tavoitettavaksi

turhaa odotan sinun koputtavan oveeni

taas näit päivii ettei pääse ylös sängystä, ja kun pääsee silmät ja pää vetää kieroon vaikka nukkunu oliski 9h.. kyl se siit lähtee jos tajuaa vaan nousta ylös, mutta ohan se vähä hankalaa nousta jos on kuollu olo... kädet ei liiku, suusta pelkkää mongerrusta ja tajunta heittää niiden pimeiden unien rajamailla sekoittaen todellisuuden itteensä... ei kiinnosta herätä

Enkä keksi mitään minkä vuoksi nousisin