IRC-Galleria

elisant

elisant

You can wait your whole life for the sun to rise. When it finally comes up, it's gonna hurt your eyes.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.06.2012 09:54

“But the lesson of Abraham's story is that God demands the best we have to offer, that which is most precious to us.”
― Ken Follett, The Pillars of the Earth -

Isi kuoli 15.12.2011Maanantai 19.12.2011 07:44

Mie rakastan siuta.

Kunnes tapaamme taas

<3

CoveSunnuntai 30.10.2011 13:50

Japanin häpeä, vai maailman kun kollektiivisesti annamme pahan tapahtua? Eilen klo 12.05 Japani oli murhannut jo kaksi kymmenen delfiinin laumaa. Meri oli kuulema kuohunut punaisena verestä. Edes lauman vauvoja ei oltu säästetty. Tänään sama on jatkunut. Täysin turha tappaminen. Meidän pitäisi suojella elämää, jotta meidän jälkeemme jäisi jotain hyvää, jotain kaunista josta tulevat sukupolvet voisivat nauttia. Ei näin. Ei tällaista. Onko yhdellä allekirjoituksella väliä? Onko yhdellä ihmisellä väliä? On. Ajatukset synnyttävät tekoja. Pienistä teoista syntyy isoja kansanliikkeitä ja ne saavat muutoksen liikkeelle. Älä ole passiivinen. Älä vain tyydy. Tee jotain. Allekirjoita.http://www.thepetitionsite.com/takeaction/724/210/624/

Haamuja, Mörköjä ja bag of bonesKeskiviikko 26.10.2011 06:46

     
“...Monsters are real, and ghosts are real too. They live inside us, and sometimes, they win.”
-Stephen King-

Ollaan ihan hiljaa tässä...Sunnuntai 25.09.2011 07:46

Terveisiä täältä unisen peiton alta. Ennen unta ajattelin kurkkia kuitenkin
tänne, ja virallisesti myöntää, että tuli taas täytettyä vuosia, vaikka kuinka koetin unohtaa asian.. 35 vuotta... Pelottavaa. Aivan liian aikuismaista. Voi huokaus! Mihin se aika menee? Se kuka osaa vastata tuohon oikein palkitaan pusulla!

TilannekatsausTorstai 05.05.2011 14:20

Niinpä niin.

Mielenkiintoista kuinka ikää tulee lisää, mutta unelmat ei muutu. Kenties ne hiukan pyöristyvät kulmista ja aika hiljaa päättäväisen lempeästi silittää niitä, mutta ydin - se ei muutu mihinkään.

Olen huomannut itsestäni asioita. Siis muitakin kuin uusia harakanvarpaita silmäkulmissa. Sen, etten haluakaan tyytyä. Että en haluakaan osata päästää toista ihmistä liian lähelle. Että näin on ihan hyvä olla.

Ja sen, että kaipaan epäsäännöllisen säännöllisesti muutosta.

Maanantaina laitoin asuntopaperit vetämään. Jokseenkin nelisen kuukauden ajan olen unelmoinut isommasta keittiöstä, vaniljan vaaleista seinistä ja makuuhuoneesta valkoisine verhoineen. Villa Vanilja jossa mausteiset lisävärit leikkisivät omaa iloista leikkiään. Olisi niin mukavaa, jos kissoillekin olisi lisää tilaa. Ja kuinka mie vihaankaan nykyisiä naapureita. Aamusta alkavaa haitarimusiikkia ja katkuista tupakansavua, joka petollisesti hiipii seinien läpi tänne minun valtakuntaani. Sanat eivät edes riitä kuvaamaan.


Tänään laitan tuon kirjekuoren postiin. Haen koulupaikan vaihtoa. Koti on koti. Ei minusta ole junassa istumaan ja matkustamaan joka kuukausi suureen maailmaan. Ajan tuhlausta. Saman pystyy opiskelemaan täällä. Pidetään peukkuja, että menee läpi. =)

99 faktaaLauantai 03.10.2009 00:22

01. Etunimi? Jonna
02. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan? Toinen nimi on muunnos Siiri-tädin toisesta nimestä
03. Luettele lempinimesi? Jonna, Jonsku, Tonttu, Nonna...
04. Syntymäpäiväsi? 23.9. (Syyspäivän tasaus, Mielikin nimipäivä)
05. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla. Bruce Springsteen
06. Asumismuotosi? Kissojen kera
07. Kengänkokosi? 37-38 Riippuu kengästä
08. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea, oikea, oikea
10. Silmien väri? Sininen =)
11. Pidätkö piilolinssejä? En
12. Onko sinulla tatuointia? Ei
13. Lävistyksiä? On, kielessä. Muut on otettu jo pois.
14. Poltatko? Poltan tupakkia
15. Juotko? En alkoholia
16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään? Olen kyllä, joskus teininä
17. Lempijuomasi? Kahvi, tee, appelsiinimehu, Cola
18. Lempiruokasi? Italialainen <3
19. Lempijälkiruokasi? Vanilja tai suklaamousse, rahkat <3
20. Lempijäätelömakusi? Vanilja, tai suklaa tai minttu
21. Lempivärisi? Punainen, oranssi ja keltainen
23. Lempikuukautesi? Syyskuu
24. Lempituoksusi? Vanilja
25. Lempiäänesi? Hiljaisuus, tai sateen ropina
26. Vuoden lempipäiväsi? Halloween ja joulu
27. Uskotko jumalaan? Uskon
28. Pidätkö presidentti Bushista? En
29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia? Ei
30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta? En!! =)
31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi? Kahta
32. Esitätkö tähdille toiveita? Jos näen tähdenlennon.
33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia? Katson, esim. piirrettyjä. Lempielokuvia ovat esim. Tuhkimo ja Ruusunen Disney-versioina.
34. Oletko sarkastinen? Joskus
35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista? ON!!! Muahahaaa... x))
36. Jos olisit värikynä, mikä olisit? Punainen puuvärikynä
37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta? En. Saastuttaa liikaa.
38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä? En kokeilisi.
39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä? Olen joskus ala-asteella.
40. Monellako keikalla olet ollut? Monella hyvällä ja muutamalla tosi huonolla.
41. Onko sinulla iPodia? Ei.
42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)? Mitä? Ei ole enää nykyisin omaa konetta.
43. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut? Kuka laskee?
44. Oletko koskaan ampunut aseella? Olen.
45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta? En. Minä olen ihan liian kiltti sellaiseen.
46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä? Olen.
47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi? En.
48. Suurin virheesi? Virheistä pitää oppia. Suuristakin.
49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste, jossa olet ollut? Lappi?
50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit? Meksikoon <3
51. Millainen on unelma-autosi? Punainen
52. Oletko sinut pituutesi kanssa? Olen. Pienenä on hyvä olla.
53. Pidätkö käsialastasi? Pidän. Minulla on kaunis käsiala.
54. Pidätkö itseäsi vahvana? Joissain tilanteissa.
55. Mistä pidät itsessäsi vähiten? Joitain luonteenpiirteitä on sellaisia, joista en itsessäni pidä ja joista koetan päästä eroon.
56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät? Silmistä. Niillä näkee.
57. Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät? Nauru.
58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä? Riippuu millainen ihminen olisin.
59. Ketä ikävöit eniten? Rakkaita.
60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan? Puolesta. Rakkaus kahden aikuisen ihmisen välillä on kaunis ja pyhä asia.
61. Oletko homofobinen? En.
62. Oletko biseksuaali? En.
63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa? Käytöstavat. Siisteys.
64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi? On toki =)
65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä? Minne vaan, paitsi kaljakuppilaan, baariin ja yökerhoon. Alkoholilla lutraaminen olisi tylsin mahdollinen asia ja tekisi tutustumisen mahdottomaksi.
66. Kuvaile täydellisiä treffejä! Esim. syysiltainen kävelyretki, kuppi höyryävää kahvia, loistavia keskusteluita, silmäpeliä ja ujoja kosketuksia. Pientä romantiikkaa.
67. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti? On =)
68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana? Ei.
69. Milloin sait ensisuudelmasi? En muista, mutta sen muistan, ettei se tehnyt minuun suurtakaan vaikutusta.
70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut? On.
71. Mikä sytyttää sinua? Hyvät käytöstavat, kohteliaisuus, toisen huomioonottaminen.
72. Mikä tappaa kiinnostuksesi? Tyhmyys.
73. Oletko ujo? En.
74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos? En.
75. Oletko varattu vai sinkku? So sinkku.
76. Oletko koskaan rakastanut ketään? Luullut rakastavani.
77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä? Eilen, Aapolle =)
78. Milloin itkit viimeksi? En muista, varmaan jotain elokuvaa katsellessa.
79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä? Olen. x)
80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt? En.
81. Koti poislukien, missä kävit viimeksi? Töissä, Tiinalla.
82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä? Vampyyrikirjaa, jonka sain synttärilahjaksi.
84. Mitä hiirimatollasi on? Töissä on musta, kotona ei mitään.
85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä? BB:tä!
86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt? En ketään.
87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen? Kissojen. Haluaa kotiin nukkumaan!!!
88. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi? Mustat housut ja punaiset sukat. Mustat kengät pöydän alla.
90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa? Tiinalle.
91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä? Peki laulelee ja viheltelee.
92. Mitä söit viimeksi? Aamulla ruisleipää, teetä ja jogurttia.
93. Viimeisin katsomasi elokuva? Hmm, viikonloppuna katsottiin kauhuelokuvia =)
94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput? Molemmat.
95. Kesä vai talvi? Kesä.
96. Halit vai suudelmat? Molemmat.
97. Rolling Stones vai Beatles? Molemmat, kappalekohtaisesti.
98. Kissat vai koirat? Kissat rulaa <3 Mutta molemmat =)
99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi! Oikeastaan olen ihan kiva ihminen....

Syyssuunnitelmia: Jouluksi uuteen kotiinLauantai 19.09.2009 03:20

Syksyn tulo on saanut räystäät jo laulamaan sadepisaroiden painosta ja ensimmäiset kynttilät on poltettu, villasukat kaivettu esiin ja jonkin asteinen syysflunssakin podettu. Hyvä niin. Nyt kun lomat on ohi, vihdoinkin..., ja arki alkanut pullan ja kanttarellien tuoksussa, voidaan aloittaa syksyn tärkein suunnitelma eli Mission Jouluksi Uuteen Kotiin. Mami ja muksut. No worries.. tulee onnistumaan. (Olenhan minä jo sentään ostanut uudet matot ja tilannut uudet verhotkin. Ihan intuitiolla mennään. Milloin se olisi minut pettänyt?)