IRC-Galleria

En mä tiedä. Siitä ei koskaan saa selvää. Se vaan on. Siis ON. Siinä ja kokonaan. Mun. Ja ku se nukkuu se tuoksuu unelle, mun prinssi ruusunen.

Se alko ihan pienistä asioista. Se tuli viereen istumaan ja katteli mua, silleen ovelasti, ihan ku se ois haastanu riitaa, tai sille musta tuntu, et se arvioi ja miettii, punnitsee näkemäänsä. Ja mulla nous karvat pystyyn, niskaa myöten, ja se vaan katteli. Taisteluhaaste, tai niin mä luulin, ja se vaan sanokii et se tykkää näkemästään, ja sai mut hymyilemään. Vitun AD/HD.

Kerran me tehtiin ruokaa, jotain omituista keittoa, eikä se taaskaan suostunu kuorimaan sipuleita, se ei koskaan kuori niitä ja se tiskaa astiatkin ihan hassusti, ja nostaa ne piruuttaan mulle liian korkealle, mut kuitenki, ja se nuuskutteli sitä soppaa ja sirotti suolaa kämmenelle ja mausto sitä niin vitun tarkasti et mä repeileilin omiani, aika hyvää siitä tuli. Miksei ois tullu. Vaiks pääasia oli, et ei tuossa tilanteessa mitään omituista ollu, se vaan jäi mieleen. Se ja sen narkomania teehen, ei koskaan tupakkaan, mut tee.. Sellasta omituista hedelmälitkua jota se mullekin tyrkyttää.

Sil on nätit silmät, ne nauraa. Ja se uikuttaa oudosti ku näkee mut. Silleen hassusti. Omituinen vipeltäjä se on. Just sopiva.

Hei, kaikki ei oo sopivia. Mut toiset on, ne on niiku palikoita. Ne sopii erilaisiin paikkoihin, niitä tajuaa vaikkei oikeestaan toista koskaan voi tajuta, mut toiset vaan on siinä ihon alla heti, sydämen lähellä tai sit ne ei oo ollenkaan. Sellasta outoa jotain.

***

Trlalalalaaa

Tänään vietettiin päivä rannalla. Oli mahtava ilma, auringossa +31 astetta ja varjossa hitunen viileämpää. Paistettiin nuotiolla makkaraa, juotiin limua ja kahvia termarista ja koirat sai juoksennella vapaana. Uitiin, leikittiin norppaa ja katseltiin kuinka suruvaipat tanssi kesätuulessa. Kaunista.

Iltasella pitäisi mennä katselemaan Linnoituksen Yötä, odotetaan vain että viilenisi hieman. Kissat nukkuu, lämpö saa ne unisiksi, kunnes ne aloittavat illan viiletessä perinteiset kisailut. Silloin hauskaa riittää ja matot saa kyytiä.

Huomenissa jos menisi katsomaan sen Harry Potterin. Alkaa olla viimeiset näytökset käsillä. Tekisi kotona popparit. Ne kuuluu asiaan, perinteisesti. Siskon kanssa ollaan pyritty katsomaan kaikki potterit teatterissa, ja yleensä sinne ollaan menty ison mässypussin kera. Herkuttelemaan. Nyt vain on liian kuuma mässyttää. Ne popparit taitaa riittää...

Toivottavasti ensi viikolla viilenee. Töissä tuo helle menee hiukan hukkaan - näin omalta kantilta. Tai sitten saisi jatkua helteet pitkään! Helteet ja mansikkakesä. Ehtisi tehdä vielä muutaman kakunkin...

"Mä olen kuullut susta juttuja
mut puhdas en oo itsekään
enkä tahtoisi riitaa nyt haastaa
vaik ei aivan kaikki kohdallaan
taida olla päässä sinunkaan."

-Tehosekoitin-

Ja niin kääntyy helteinen päivä illaksi. Ihan pirun kuumaa, melkein trooppista. Tällainen väsyttää, kuinkahan väsy sitten on kun tätä on kestänyt viikon? Tai kaksi? Sulaakohan sitä samalla tavalla pois kuin tarinoiden noidat? Huutelee vain ihmeellisyyksiä ja jättää jälkeensä vain pienen märän sulan lammikon. Kenties kenkäparin, tai kaksi.

Piti maksaa laskuja. Sydänverellä taas kerran. Jokseenkin turhauttava kokemus. Ensin sitä opiskelee sielu solmulla suuren osan elämästään - ja kituuttaa. Sitten sitä maksaa opintolainaa ja taas kerran kituuttaa. Hysteeriseksi tässä tulee. Ei oikein naurata tuokaan. Tiukka kuukausi tulossa, mutta kaipa tämänkin selviää. Pitää muistaa, että monella on asiat vielä huonommin. Periaatteessa minulla kuitenkin on kaikki mitä tarvitsen. Jopa liikaakin, joten ei voi valittaa. Mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa. Se kuka sanoi, ettei raha tee onnelliseksi ei ilmeisesti ollut koskaan kokenut sen puutetta. No, tervetuloa minun elämääni. Köyhä jakaa vähästään, rikas ei paljostaan, vai miten se menikään? Minä voisin hyvin jakaa ainakin laskuja, jos joku vaikka haluaisi nekin maksaa. Huhuu.. joku ystävällinen sielu, kuuluuko? LASKUJA TARJOLLA!!!!

***

Pitkästä aikaa taas tekisi mieli kirjoittaa. Pitää kurkistella sinne sielukoppaan ja tonkia sanavarastoa, josko ajatukset saisi muodon ja tarina alkaisi elää. Jonkinlainen utuinen kuva siitä ainakin olisi. Jos kirjoittaisi käsin.. niin sekään taito ei unohtuisi.

Mikään ei oikeastaan ole parempaa kuin juuri teroitetut lyijykynät. Ne tuoksuvat niin ylimaallisen ihanalle. Tiedä sitten minkä takia.... Kummallisia ovat minunkin mielitekoni!

***

Pieni ihminen nukkunut liian väsyneenä jotenkin hassustioudosti, niska jumissa ja kaikkialle muualle kolottaa. Voi viturakanttura tätä elämätä....

Niih, ja säätiedotuksen mukaan nyt alkoi kesä. Katellaan... Kivahan se on jos tulisi helteet. Vaikka vain muutamaksi päiväksi.

Kohta on syyskuu, ja minä täytän 31. Mihin vitussa se aika menee? Ainakaan olo ei ole aikuinen, niin kuin ilmeisesti jo kolmekymppisellä kuuluisi olla.

Joskus ajaxinpuhtoisena natiaisena, silloin kun kesät olivat vielä kuumia ja kestivät ikuisesti, ajattelin, että sitten kun olen 30 on minulla talo ja valkoinen lauta-aita, lapsia joiden nimetkin oli jo suunniteltu valmiiksi, rakastava mies ja koira, sellainen iso jolla olisi piiskahäntä, olisin matkustellut kaikkialla maailmassa, julkaissut kirjan ja olisin rauhoittunut jakkupukuiseksi täydelliseksi naiseksi, jonka maailmassa kaikki olisi aina vain hyvin. Suloisia suunnitelmia, joista oikeastaan mikään ei ole toteutunut. Kovinpa vähän sitä tiesi minne elämä vie.

Minä taidan olla ikuinen kakara. Sukat makkaralla ja kotiavaimet kaulassa ettei häviä. Naururypyt vain lisääntyvät. Mutta mieluumin sitä nauraa kuin itkee. Maailma on jo kyyneleillä kyllästetty, surulla rakennettu kerran tai kaksi. Minä mieluumin otan asiat hieman kevyemmin, pääasia lienee että tekee parhaansa. Sen pitäisi riittää, ja jos ei riitä, niin.... Useimmiten se kuitenkin on tähän saakka riittänyt. Kenties vuosien varrella minuun on kuitenkin tarttunut tietty kyynisyys, tai pikemminkin jonkinlainen ironiantuntu, mene ja tiedä, mutta ainakin sen viljelystä tuntuu tulleen minulle pikemminkin tapa kuin poikkeus. En tiedä. Saas nähdä millaiseksi sitä vielä muokkaantuu - ihmisenä, naisena... ja millaiseksi tästä alati vaihtuvasta elämästä tulee. Meillä on parhaimman ystävättäreni kanssa oma lentävä lause, joka kattaa kaiken sen mitä on joskus tullut tehtyä, tiedostamattomasti tai tahalteen, lause joka kiteyttää kaiken. "Pääasia ettei ollut tylsää." Monta asiaa voi antaa anteeksi, mutta tylsyyttä.. ei koskaan. Mieluumin minä katselen sitten vanhana elämääni taaksepäin ja hymisen kiikkustuolissa tyytyväisyydestä huomatessani, ettei ainakaan ollut tylsää. Tuli kenties tehtyä virheitä, mutta nekin kuuluvat elämään.

Huomenna on isin synttärit. Minulla on paisti marinoitumassa ja koti tuoksuu mausteille ja valkosipulille. Kohta aletaan katsella elokuvaa. Pitäisi keitellä kahvia, tekee mieli, pitäisi itseasiassa olla jo!

Tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Piru minä rakastan elämää!!!!

Syksy on saapunut. Ainakin sille tuntuu, pihlajat ovat alkaneet jo punertamaan, sade riepottaa maata ja villapaidat ja sukat on kaivettu esiin. Minne ihmeessä se kesä hävisi?

Tänään ostettiin sohva. Tulee kotia kuulema lauantaina. Toivottavasti tämä lupaus pitäisi. Se Ellokselta tilattu paita on ollut matkalla jo viikon ja tänään vihdoin soitin sinne ja kysyin asiaa. Ilmeisesti se on laitettu matkaan samantien, mutta hävinnyt matkalla.. Tottakai. Tosin nyt kun ilmatkin on tällaisia, niin tuskin paljon tulisi kesätunikaa enää pidettyäkään, mutta sehän ei ole pääasia. Saas nähdä minne Raaheen se posti sen minun pakettini on toimittanut.... Voi huokaus. Joskus pienet asiat tökkii.

Mene ja tiedä. Toisaalta on mukavaa nyt kun on lämmintä kotona, kissat kehräävät, on puhdasta ja tuoksuu pulla, vaikkakin se on suoraan pelliltä pakkaseen, ja valkosipulinen paisti. Enää pitäisi keittää perunoita, tehdä salaatti ja sitten pääsisi herkuttelemaan. Joskus pienet asiat on parhaita. Ulkona tuulee ja satelee, eikä oikein jaksaisi mennä edes salille. Jos menisi sen sijaan vaikka kävelylle ennen kuin sarjat alkavat. Tänään on tiistai ja tulee Todistettavasti syyllinen. Yksi lemppareista, sellainen ehdoton katsomisen arvoinen. *hymy*

Ukei, minä ALAN kuulostamaan keski-ikäiselle. Aika uhkaavaa vai mitä....

"Isossa kaupungissa sitten monta
petoa on ja sievää hirviötä."

-Jagon-

Sitä on virtuaalielämä. Ja koska mielikuvituksella on vain hyvin vähän kosketusta todellisuuteen, voi itselleen uskotella todella löytäneensä niitä. Suudelmissa ja syleilyissä on, kuten aina, hintalappu, mutta virtuaalimaailmassa hinnat on ylitarjonnan synnyttämässä ankarassa kilpailussa poljettu varsin alhaisiksi. Riittää kun teeskentelee välittävänsä.

Todellisuudessa kyse on kuitenkin sydämettömästä sadusta ja mitä hirviöihin tulee, he ovat vain tavallisia ihmisiä, jotka parhaansa mukaan yrittävät selvitä tuossa kiihkeässä, sairaassa maailmassa, joka kyllä opettaa jokaiselle paheensa keskellä säihkyvää keskiöistä keskustelua.

Ainoa todellinen hirviö on se, joka kulkee lapsenuskonsa säilyttäen tuon maailman läpi pysyen sivullisena tarkkailijana, koka ei halua sitoutua mihinkään, ei ihmisiin eikä toimintaan, ei pyri analysoimaan sekavaa tapahtumaverkkoa ja onnistuu silti löytämään jokaisesta tuon infernon asukkaasta jotain hyvää, liikuttavaa ja miltein naivia kaikessa julmassa koomillisuudessaan. Nämä puoliksi tietoiset, neuvottoman inhimilliset eksyneet eläimet eivät kertakaikkiaan voi muuta kuin totella minkä tahansa teurastajan käsissä. Nykyään minusta tuntuu vastenmieliseltä tuon maailman julmuus.

Silloin kun kaikki alkaa ja päättyy sanoihin, päädytään aina tilanteeseen, tahallisesti tai tahattomasti, jossa on muodon ja sisällön ristiriita. Se mikä on pohjimmiltaan vakavaa esitetään hauskana, keinotekoisena ja eleganttina. Sanataide, chatmaailma, on parhaasta päästä uskonnollinen kokemus. Campia uskonnosta. Sitä on hirvittävän vaikea määritellä mutta helppo kokea. Se vaatii epäklassisen kaaoksen, henkisen vajeen ja epäsymmetriaa, mutta myös täyteläisen peruskuvion, seitin, johon jää saaliin lailla rimpuilemaan, kunnes on valmis joko luovuttamaan ja olemaan yksi kadotetuista; katselemaan kuinka pedot ja hirviöt taistelevat keskenään hallitakseen suppeaa pimeää valtakuntaansa, joka on täynnä huvittavia perverssejä tyyppejä, tai vastapainoksi rikkomaan lasikuplan ja astumaan ulos ummehtuneesta huoneesta. Hiljainen kauhun tasapaino. Tai sitten ei. Pois pääsee aina. Kaikki on valinnoista kiinni. Usko minua. Se voi olla joskus jopa kuviteltua helpompaa. Saduillakin on aina loppunsa.

Taas kerran huomasin, että minä saan uskomattomia säväreitä vain siitä tosiasiasta, että elän ja hengitän. Vaikka tie tähän pisteeseen on kestänyt kauan, sisältänyt ne omat pienet takaiskunsa ja surunsa, on tämä hetki kaiken kaikkiaan kaunis ja kirkas - hyvä.

Niin monin tavoin sitä herää huomaamaan, että verrattuna niin monen muun kohtaloon, sitä on siitä onnellisessa asemassa, että minun omat asiani ovat hyvin. Aina tietenkin parannettavaa riittää, mutta kaiken kaikkiaan kaikki on loistavasti.

Omalla tavallaan tämä on ollut mielenkiintoinen kesä. Moni asia on saanut sen oman tarpeellisen päätöksensä, aivan kuten jo keväällä ennakoinkin, ja moni uusi asia on saanut alkunsa. Vanhasta on pakko päästä eroon jotta saa jotain uutta tilalle.

Toki se pimeä hetki ennen hyppyä tuntemattomaan tulevaisuuteen on pelottava. Mitä menetän? Mitä saan tilalle? Saanko mitään vai jäänkö roikkumaan tyhjän päälle...? Mutta siltikin, kun tuon hypyn on tehnyt, ja palaset alkavat muotoutua uudeksi kuvioksi veden päälle, huomaa, että entisen olikin jo aika mennä.

Ottaa sen tärkeimmän mukaansa, sanoo muulle kauniisti kiitos ja heihei, ja antaa uuden ajan alkaa. Siinä se, onnellisuuden tae. Ainakin omalla kohdallani. Vaikea on sanoa muista, he tuntuvat elävän omaa elämäänsä tehden omat valintansa, minä omani. Hetken aikaa he kulkevat rinnallani tätä minun elämänpolkuani, hetken aikaa tehden siitä paremman ja sitten tiet eroavat. Mutta muistot jäävät. Mutta niidenkin paikka on siellä omassa lokerossaan. Niidenkään ei saa antaa hallita elämää. Jos jää rypemään liiaksi muistoissa missaa niin paljon parempaa. Elämän tässä ja nyt.

Tänä aamuna meidän pihalla oli muutama pieni variksenpoikanen. Pieniä suloisia rääpäleitä, joille tuleva talvi on uusi ja ihmeellinen kokemus. Niiden elämänjanoa oli pakko rakastaa. Ja sitä itsetuntoa. Varmuutta siitä, että juuri tänä kasteisena ja sateisena aamuna maailmassa kaikki on hyvin - ja se pullein ja maukkain mato löytyy. Elämän pieniä ihania asioita.

***

No niin.. Nyt se hullu kaima tuli tuohon viereen soittelemaan uruilla jotain ihmeen lastenlaulua. Ei voi kun nauraa!!! Maailma on ihania ihmisiä täynnä!!!!


*wirn*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tunturisopuli

Tuollaista minä kuulema muistutan.

*wirn*

Söötisti sanottu!!!!!