IRC-Galleria

LOB on ohi ja hienosti meni!Keskiviikko 23.11.2005 03:23

Syyskuun alussa alkanut projekti on nyt ohi ja ilmeisesti kaikki lobbilaiset selvinneet hengissä ainakin suomen puolella. Siitä on hyvä lähteä! Kevään risteily on jo varattu ja parin viikon päästä alkaa jo järjestelyt pikku hiljaa, joten ei tässä kovin pitkää lob-vapaata tule. Onneksi homma pysyy aika rauhallisena helmikuuhun saakka.

Tämä päivä on mennyt ihan täysin nukkuessa ja löysäillessä, huomenna joutuu jo aamusta menemään kouluun ja illalla valmentamaan. Hommaa riittää siis samantien.
Muutenkin on jotkut jutut jäänyt vähän pienemmälle huomiolle Lobin takia, täytyy tämän viikon aikana ottaa vähän kiinni noita hommia.

Aika huima risteily oli! Pitkä lista asioita pitää muuttaa ensi kertaa varten, mutta pääasia oli, että jengi tuntui viihtyvän. Kitaraa tuli soiteltua vähän liikaakin ja muutama uusi tuttavuus piristi reissua. Henkilökohtaiset enkat tuli tehtyä valvomisen saralla. Yhteensä 3 h tuli nukuttua päivällä ja sekin torkkuen samassa hytissä missä Tasmanian tuholainen Timo riehui. Hienosti jaksoi kuitenkin.
Koko Lob staffi teki hienoa työtä ja sai toivottavasti osansa niistä kiitoksista mitä meikäläiselle tulvi. Vaikka koko reissu olikin loistava, niin eniten jää mieleen tiistai aamu noin kello 6, kun hengattiin muutaman kaverin kanssa järjestäjien hytissä.
Oli hieno reissu, kerta kaikkiaan!

Nyt täytyy vääntäytyä sänkyyn, että jaksaa huomenna aloittaa normaaliin päivärytmiin palaamisen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.