IRC-Galleria

fr0g1

fr0g1

irkkaa irkissä

Piinaavaa tekniikkaaTorstai 01.06.2006 23:43

Herään aikaisin sunnuntaiaamuna. En lintujen lauluun, vaan amerikkalaisen matkapuhelimen piippinään. Asia olisi vielä jotenkin hyväksyttävissä, jos olisin asettanut itse jonkun herätyksen, mutta tämä huonolla itsetunnolla varustettu kännykkä huutaa 5min välein sitä, että "HEI - TEKSTIVIESTI SAAPUNUT" (puhelin siis OIKEESTI huutaa niin kauan, että viesti luetaan !!!)

Tiedustelen huonetoverilta, että miksi hän ylipäätään pitää sunnuntaiaamuna puhelinta päällä.
Saan perusteluksi, että puheluita tulee niin vähän.

Samalla logiikalla ilmeisesti ihmiset jättävät kännykkänsä päälle elokuvateatterissa, hautajaisissa tai konserteissa ja tilaisuuksissa, joissa ylimääräiset äänet taatusti rikkovat tunnelmaa.

Sitten syytetään tekniikkaa kuinka se häiritsee, vaikka perimmäinen syy on ihmisissä, jotka eivät halua hallita sitä, vaan antavat laitteiden käyttäytä kuin pikkulapset.

Puhelimissa on myös käyttöprofiilit, jotta ne kaikkein tärkeimmät puhelut voidaan suodattaa kaiken maailman puhelinmyyjistä ja asioiden mankujista, mutta niitä ei usein käytetä, ei siksi etteikö toimintoa viitsittäisi opetella, vaan siksi, että "ei ihmisiä voi jaoetella..".
Todellisuudessa nämä ihmiset kuitenkin jaottelevat ihmisiä niihin, joilta he odottavat suorastaan puheluita ja ihmisiä, joiden kanssa eivät välttämättä haluaisi olla (koska tahansa) tekemisissä.

Esimerkkejä löytyis tuhottomasti lisää, jossa tekniikkaa syytetään siitä, että se piinaa, vaikka ei olla valmiita olemaan isäntä talossa ja kertomaan omia toiveitaan sille.

Ei siis anneta piinata tekniikan meitä (vaikka joskus se toki on väistämätöntä), vaan pyydetään sitä kauniisti sopeutumaan meidän elämään.

Toivon siis, että tekin joilla tulee vähän puheluita, malttaisitte silloin tällöin sulkea sen puhelimen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.