IRC-Galleria

http://www.youtube.com/watch?v=LmkadiTh7uESunnuntai 24.05.2009 16:57

Päivä päivältä, ilta illalta päivät pitenevät ja kirkastuvat ja yöt lämpenevät. Alkaa elämän valo taas voimistua. Tahto lyödä läpi pimeyden ja synkkyyden,on löytänyt taas luokseni.
Kesäisen kaunis aurinko lämmittää paljaita kasvojani ja puhdistaa menneet paheet ja synkkyydet. Pitkä hiljaisuus jatkuu ja suru uinuu sisälläin iän ja ainiaan mutta muisto säilyy aina puhtaana ja kirkkaana mielessäni ja sydämmessäni. On aika jatkaa elämää ja ylittää elämän pienent esteet ja irrottaa ne ankkurit jotka ovat hidastanut elämääni. Tarttua kiinni uuteen mahdollisuuteen ja antaa anteeksi niille jotka sortavat toisia.
Uudistuminen on alkanut.

tänä kesäisen kauniina ja lämpimänä päivänä muistelen elämäni merkittävimpiä hetkiä, muistoja ja ihmisiä. ottaa vaan hetki vain itselleen ja kuunnella sisintään. antaa kyyneleiden puhdistaa murheet ja heittäytyä vaan virtaan. Olla vain iloinen kaikista teistä ihanista ihmisistä ja ajatella miten ylpeä voin olla kun saan sanoa tuntevani teidät ja olevan teidän ystävä.

Ystävät joihin olen tutustunut viimisien vuosieni aikana ovat olleet minulle merkittävä osa nykyiseen minääni, mutta ne jotka ovat olleet alusta asti minua lähellä ja läsnä ovat tuoneet minulle tukevan ja vahvan pohjan ja tahdon näin kiittää teitä kaikkia olemassaolostanne, vaikkei monikaan lukisi tätä tai tietäisi tämän tekstin olemassaoloa toivon , että jossain sisällä te tuntisitte lämpöä sillä olen elämäni kiitollinen ja tahdon jakaa paljon rakkautta teille kaikille ja pyyttää anteeksi kaikkia murheita ja suruja joit mahdollisesti olen aiheuttanut.

Ei ole etäisyyksiä niin pitkiä tai aikoja niin synkkiä että haluisin pois teidät sydämmestäni. On aikoja jolloin saatan vetäytyä kauemmas ja sulkeutua vaan itseeni mutta se on vain tapa puolustautua.
Elämä osaa olla paheellinen ja tuskallinen matka. Myönnän että josksus toivoisin että elämä helpottaisi edes hetkeksi mutta tätä tämä on.

Hassua...Olen niin onnellinen ja iloinen mutta samalla myös hyvin surullinen. vähään aikaan en ole saanut iloita ilman surua. Aina kun tunnen suurta iloa ja hyvää oloa, tulee mieleen etten voi jakaa tätä enään äitini kanssa.
Toivon ja haluan uskoa että jossain ylhäällä äiti sinä näet minut ja lämmität minun sydäntä, varjelet ja opastat sillä sinä teit minusta tällaisen, annoit minulle rungon ja siihen oksat. haluan kasvaa suureksi ja vahvaksi. sinä olet veteni. sinä inspiroit minua ja kasvatat kauniimmaksi. ystävät ovat minulle kuin aurinko ja happi. ilman teitä en hengittäisi tai näkisi valoa.

Kiitos

Kirsti Angela Otsamo 16.8.1953 - 7.4.2009Perjantai 17.04.2009 04:02

Se on hyvin hassua miten sokea ihminen osaa olla asiolle jotka ovat suoraan hänen siliensä edessä.. Miten ihminen ei arvosta sitä mitä hänellä on vaan aina kadehtitaan sitä mitä muilla on.
Miksi toinen ihminen uskaltaa ja toinen vaan haaveksii, että kumpa minäkin.
aika on myös näyttänyt elämän rajallisuuden. Tärkeän ja tärkeiden ihmisten menettäminen tuovat ison hiljaisuuden.
Tuollaisella hetkellä lapsenomaisen elämän perusturvallisuus järkkyy, sitä ei ole enään. Hetkestä alkaa sadan vuoden yksinäisyys, josta pitäisi ruveta rakentamaan uutta itseään.
Sanotaan, että vain särkyneet voivat tulla ehjiksi .Mutta miksi pitää särkyä niin pieniksi sirpaleiksi ja miksi niiden kokoaminen on niin raskasta?

Miten kaikki onkaan muuttunut viimeisien vuosien aikana. Tapa miten ajattelen on nyt täysin toinen. Koskaan et voi tietää mitä on edessäsi, paljonko sinulla on aikaa. Yhä enemmän käsitän vain tämän hetken merkityksen. Miksi suunnitella jotain hyvin kauaskantoisia asioita.

Olen tällä hetkellä kaikkien muutosten keskellä melko yksinäinen. Se ei tosin johdu siitä etteikö minulla olisi rakkaita vierelläni ja lähellä tukemassa minua, vaan siitä miten sulkeutunut olen ja en anna muiden ihmisten päästä liian lähelle ajatuksiani ja sitä toista puolta itsestäni.
Uusissa tilanteissa minulle on selvinnyt, kuinka yksin ihminen on. Ennen olin aina ihmisten ympäröimänä tai ympäröin heitä itse. Nyt kaikki on jotenkin hajallaan, tuulissa maailmalla.

Vasta nyt tajuan miten suuresti kunnioitan äitiäni ja kuinka samallaisia me olimme.
Elämänsä tärkeimmän ihmisen menettäminen muuttaa ihmisissä jotain syvempää.. En oikeesti ees osaa sanoin kuvailla miten merkittävä henkilö äiti oli minulle.
Häneltä ei rohkeutta puuttunut eikä sitä puutu minultakaan. Molemmat olemme hyvin tempperamenttisiä, kunnianhimoisia ja lojaaleja lähimmäisillemme.
Minua ei pelota mikään, vaikka varmasti saisikin pelottaa. Luonteeni on tällainen.
Olen virolais-suomalais näyttelijän ja muslimin lapsi ja kasvanut varsin epäsuomalaisessa kodissa.
On hyvä tietää mitä on ja olen siitä hyvin ylpeä että, olen saanut varttua sellaiseksi henkilöksi mikä nykyään olen: vapaa, dramaattinen, ylpeä siitä mitä olen, mailman tuuliin heittäytyvä ja ennen kaikkea haluan edustaa omaani. Muitten mielipiteiden mukaan luovimisesta vasta kärsinkin! Minä haluan olla minä, en antautunut.

Lepää rauhassa äiti, lupaan että voit olla minusta joskus ylpeä niinkun minäkin olen sinusta.

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 18:19



Seems like it was yesterday when I saw your face
You told me how proud you were, but I walked away
If only I knew what I know today
Ooh, ooh
I would hold you in my arms
I would take the pain away
Thank you for all you've done
Forgive all your mistakes
There's nothing I wouldn't do
To hear your voice again
Sometimes I wanna call ya
But I know you won't be there

Ohh I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you

Some days I feel broke inside but I won't admit
Sometimes I just wanna hide 'cause it's you I miss
And it's so hard to say goodbye
When it comes to this, oooh yeah

Would you tell me I was wrong?
Would you help me understand?
Are you looking down upon me?
Are you proud of who I am?

There's nothing I wouldn't do
To have just one more chance
To look into your eyes
And see you looking back

Ohh I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself, ohh

If I had just one more day
I would tell you how much that I've missed you
Since you've been away
Ooh, it's dangerous
It's so out of line
To try and turn back time

I'm sorry for blaming you
For everything I just couldn't do
And I've hurt myself by hurting you

Meillä tuirassa näin :DKeskiviikko 15.04.2009 23:57

Tulin keskustasta tänne tuiraan ja tossa alaoven kohdalla oli kaksi hyvin jupunutta naista, toinen hieman iäkkäämpi ja toinen perus prätkäamisämmä.
Ensin aletaan valittaa miten haisee neekeri ja sit aletaan valittaan ku ei jaksa seistä..
Sitten tämä vanhempi muori pysähtyy minun kohdalle kun odotan hissiä.. katsoo hetken ja kysyy prätkähorolta oliko toi joku mannekiini? Naurahdin ja mumisin jotain..sit prätkä-ämetsy sanoo jotain manneista ja sit kysy että puhunko ees suomee. Katsoin vähän kulmia kohotellen että ,joo.
Menimme hissiin ja vanhempi täti oli taas. "enpä koskaa oo nähny noin sievää poikaa" prätkähoroämetsy mulkoili mua ja sano äkäseen ääneen. jioo se on tollanen kaunis poika..sellanen jopa liian kaunis niinku mieheksi..

kiva ku tollasilla amishoroämmillä on milipiteitä :D..

ps. sen amisprätkähoron vagina haisi ku mädäntyny paska ja se oli kyllä niin ruma..ehkä jopa liian ruma ollakseen nainen..



<3:llä - Merska

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGHH!!!Tiistai 31.03.2009 10:42

Niin mielissäään!! ei oikeastaan ees jäännitä muuten vaan hyperrän <3

nyt tähtäimessä on vaan matka muodin huipulle!!


Lady Gaga - Fashion
http://www.youtube.com/watch?v=Q0CtyIdjSBI

Helsinkiin!Perjantai 13.03.2009 15:31

Etelämpään matka vie!

Yyeaaah!! Im'a BIG girl!Lauantai 07.03.2009 20:11

elämänjanaLauantai 28.02.2009 23:56

Elämä on ihanaa! Mulla on niin hyvä olla että huhhuh! Miten nää palat meneekin paikoilleen niin itekseen.

kiitos helpotuksesta!

Suuret ja iloiset kiitokset kaikille <3Lauantai 28.02.2009 19:53

Läksärit oli ja meni!
Hauskaa oli, juomia oli, ruokaa oli mutta ennen kaikkea kaikki rakkaat oli paikalla! Kiitos siis teille ihanasta illasta!

En oikeestaan osaa sanoa muuta. Minulla oli ihanaa ja ihan mielettömän hauskaa.
Ja tämä sai tajuamaan ettei aina tarvitse nähdä joka päivä tai olla aina yhteyksissä vaan pienet hyvät asiat muodostavat yhdessä minun suuren onneni! Kiitos siis. En pärjäisi ilman.

-Mera kuittaa.

Läksiäset Meralle!Keskiviikko 25.02.2009 16:39

Dodii, moni ihminen on varmasti kuullut että ole muuttamassa Tampereelle tässä piakkoin. Joten ajattelimme rakkaan avovaimoni, Maijan kanssa pitää pienet bileet minun lähdön kunniaksi.
Kaikki ystävät ovat tervetulleita ja toivottoju.

Eli Partyt ovat perjantina 27.2
osoitteessa uusikatu 3 b 7
90100 oulu

Teema olisi "Over the Top" eli liioiteella saa
Partyt alkaisivat noin klo.19 aikaan ja illemmalla varmaan jonnekkin jatkoille menemme!
lisäinfoa saa kysella ja ne ovat toivottujakin :D!

<3:Mera