IRC-Galleria

Pavel polki pyöräänsä kotiaan kohden pitkin tietä railakkaan iltapäivän jälkeen. Hänen istumalihaksensa olivat hiestä kosteat ja hänen päänsä oli juopunut kaiken maailman asioista, ei mitenkään vakavasti. Pyörä oli ja piti kivaa ääntä joka ei kummemmin herättänyt mielleyhtymiä köyhyydestä, laiskuudesta, muusta kuin eteenpäin käyskentelevästä voimasta ja halusta kotiin sen takana. Kilikello oli.

Tie oli. Se oli laattoja, kuin polkisi jonkun ruhtinaan pihalla, polkisi jonkun kukat penkkiin mutta kuitenkin luvallisesti, tai jos ei luvallisesti niin koska kaikki muutkin. Se saattoi olla kävelytie. Missään ei ollut mitään merkkejä. Pyörä kulki kun sitä vaan polki ja reitti oli tuttu, jos mikään.

Pavelin edellä kulki kävellen mies, jolla oli professorinsalkku tjms. Tänään oli kirjallisuuden päivä eli tänään kaikki olivat kirjallisuudenprofessoreja. Pyörän ääni kuului professorin korviin, hän tanssahteli laatoilla kuin iso lapsi, hän käänsi päänsä ja sanoi:

"Ynnghhmm"
"Ymmmghhnn, hän jatkoi"
"Ääämmh..."

Pavel hidasti vauhtinsa ja asettui hitaalle mutta ystävällismieliselle kiertoradalle professorin ympärille.

"Ymmärrän, ymmärrän... Mutta mitäpä se haittaa jos ei mitään satu eikä hypellessä hiki tule", Pavel sanoi sovitellen.
"No ei mutta yleensä, kin. Se tapa. Koikkelehtiminen. Ja jotain voisi sattua", professori painotti.
"No mutta ei mitään satu. Eikä hypellessä yleensä hiki tule. Ei päähän jää kuin ajatuksia, ja ne voi pyyhkiä pois. Ei kovin merkittävää jostakin olla pitämättä kun koikkelehtii kuin pitää kun sitten juttelee" Pavel kuulosti siltä kuin sanoisi jotakin.
"No ei tässä ihmistä... Se tapa... Koikkelehtiminen. Se tekee, siitä, sen..."
"No hyvähän sitä syyttää"

Illalla vieras tuli kylään vasta kun Pavel oli jo sulkemaisillaan kirjansa ja valonsa ja ryhtymässä yöpuulle pimeässä yöteekuppostaan hämmennellen. Hän avasi ovensa Koikkelukselle iloisen yllättyneenä muka, vaikka itse vieraansa oli myöhäiseksi kutsunutkin. Koikkelehdus kävi pöytään hiljaisena ja kiitollisena, sitä vähän ujostutti aina kylässä.

"No", aloitti Pavel kun oli vähän piirakkaa syöty. "Miltä se sinusta tuntuu kun noin sanotaan Koikkelehtimisesta?"
"No eipä oikein miltään", vastasi vieras.
"Eikö sinulla ole tunteita?", kysyi Pavel kiinnostuneena.
"On minulla tunteita. Mutta pitääkö niistä vielä-", sanoi Koikkelehdus väsyneellä äänellä, mutta sai sitten sanoilleen sopivan painon ja jatkoi:

"Jos ei kerran mitään tapahdu, ja jos ei hypellessä tule hiki."
"Niinpä."