IRC-Galleria

Osaan raastaa kesäkurpitsaa!Tiistai 19.02.2008 17:44

Eilen raastaessani kesäkurpitsaa salaattiin, päätin sitten raastaa sormeanikin. Oikean käden pikkurilli osui terään ja sain siitä haavan. Luulin ensin, että tuli joku pintanaarmu, mutta siitä tuli oikein vertakin. Kun verenvuoto ei loppunut (laitettiin ensin laastari ja sieltä välistä alkoi vuotaa verta) kymmenn minuutin päästäkään, niin Andrea, perheen äiti, päätti viedä mut terkkariin. Siellä siihen sitten laitettiin vähän sidettä ja nyt mun pitää pitää sitä huomiseen asti. Sitten saan laittaa siiihen laastarin. Voi kuulemma kestää hetken, että paranee, kun meni osaksi lihaan asti. Ei se ole kuin pieni haava sormenpäässä, mutta kuitenkin. Että tästä lähin katson missä sormet on kun raastan... :)

München <3Sunnuntai 17.02.2008 23:58

Kyllä mä oon iloinen, kun tulinkin tänne. Saksaa oon oppinut paljon ja tutustunut uusiin ihmisiin. Joka päivä saa ihaillla järveä ja Alpitkin näkyy, kun on vaan sopivassa paikassa, että ei ole mitään edessä.

Ja sitten on München! Ihana kaupunki. Kaunis, paljon nähtävää ja tietysti shoppailtavaa! :) Ja aina löytyy jotain alennuksessa olevaa. Ja on kaikkia ihania kauppoja ja ihania vaatteita (Pimkie <3) ja vaikka mitä, aah! Miten enää voin shoppailla Suomessa!?! :D Vaikka jotain Tiimarin tyylisiä kaipaa, kun vihkoja ja muuta sellaista on vaikea löytää.

Kaikesta huolimatta haluaisin siirtää täältä monta juttua Suomeen, mutta ei huolta, kyllä mä silti mieluummin Kotiin palaan! :)

suklaata, suklaata, suklaataMaanantai 14.01.2008 23:47

Mä en ikinä normaalisti syö paljon mitään herkkuja. Mutta täällä oon jäänyt niin kiinni suklaaseen. Milka-suklaa <3 Eikä ole yhtään ikävä Fazerin sinistä :) Vaikka täällä tulee kyllä käveltyykin paljon, tänäänkin varmaan yhteensä lähemmäs kymmenen kilsaa! Pitäähän se tasapaino herkuttelun ja liikunnan välillä säilyttää :)

DeutschlandiaPerjantai 11.01.2008 12:56

Nyt on oltu täällä Saksassa jo.. reilu pari viikkoa (niin vähän!?!). HIenoo on ollut. Kleve oli hieno paikka ja perhe ihana ja aluksi oli hirvee ikävä sinne, kun tulin tänne Wörthseehen. Ikävä on alkanut helpottaa jo, kun ymmärtää koko ajan enemmän kieltä ja on tutustunut ihmisiin.

Tämä on hieno paikka, 50 metriä järvelle ja eilenkin ihailin olkkarin ikkunasta kaunista auringonlaskua :) Müncheniinkin pääsee S-Bahnilla reilussa puolessa tunnissa. Siellä on jo vähän tullut kierreltyä ja tänään on sitten edessä shoppailua!

Kun ensi syksynä tulen takaisin, olen varmastikin monta kokemusta rikkaampi ja kielitaito on huomattavasti parempi. Hirveä into olis nähdä ja kokea kaikki heti nyt, ja kieltäkin jos oppis noin vain, niin kakki olisi täydellistä. Mutta ajatellaan sitten niin, että hiljaa hyvä tulee :).

Tschüss, bis zum nächsten Mal!

Aika hurahtaa noin vain..Perjantai 21.12.2007 19:52

Hui, enpäs oo tänne päiväkirjaan laittanu, että kyllähän sinne Saksaan suunnatahan ja takas tullaan vasta elokuussa. :)

Syksy on vierähtäny nopeesti, tai nyt ainakin tuntuu siltä, ainakin ajoittain :D Ja oikeestaaan nyt vasta kunnolla tajuaa, miten hieno syksy on ollut, ainakin töiden osalta. Kyllähän koulussa on ollut mukavaa ja pieniin ekaluokkalaisiin on niin ihastunut ja syksystä asti sitä on miettinyt, että noita tulee varmaan ikävä. Mutta silti se pääsi yllättämään...

Eilen oli kyllä semmonen ihanuus-kamaluus päivä. Keskiviikona oli jolujuhla, ja oli ihana kattoa niiden lasten esiintymistä joiden kanssa on koko syksyn ollut. Mutta eilen ku oli viimeinen työpäivä (tänään oli vain todistusten jako) ja näki ne muksut (ja opettajatkin) viimeistä kertaa (pitkään aikaan), niin haikeus yllätti. Ekaluokan opettaja (joka oli aikanaan ittelläni 3.-4. luokilla) pyysi viimesellä välitunilla, että tulisin vähän ajan päästä käymään luokassa. No mulle oli laitettu tuli keskelle luokkaa (kun ovat nyt viimesen viikon istuneet isossa ringissä) ja ensin ne laulo cd:n tahtiin yhden aapisen laulun. Sitten osa esitti semmosilla pahvisilla aapisen hahmoilla (jotka muuten leikkasin niille syksyllä :)) yhden tarinan aapisesta, jonka jälkeen ne kaikki esitti sellasen joulurunon joka oli niitten joulujuhlaesityksessä tonttuleikin lisäksi. Sitten laitettiin joku aapisen laulu soimaan ja ne anto kaikki itte piirtämänsä kortin. Ja lopuksi ne vielä kaikki halaskin mua. Ei siinä oikeen saanu kyyneliä pidätettyä vaikka kuinka yritti... Ne oli vaan niin sulosia ja niitä tulee ikävä.

Mutta onneksi edessä on uusi suuri seikkailu joka, ainakin toivottavasti, saa unohtamaan ikävän. Seuraava reilu puoli vuotta tulee olemaan tosi erilainen, mutta toivottavasti sitäkin hienompi!
EIKÄ! Taas yks perhe ilmotti, että ovat löytäneet jonkun toisen au pairin. Just kun ehdin innostua ajatuksesta, että lähtisinkin Luxemburgiin, niin sekin sitten kaatu..

Nyt kyllä odotan vastausta yhdeltä perheeltä joka on luvannut marraskuun puoleenväliin mennessä ilmottaa, mutta pahoin pelkään... Yhteenkin perheeseen olisin varmaan päässyt mutta niillä oli jo au pair viimeistä varmistusta vaille valittuna... Mutta mä en luovuta. Mä haluun maailmalle ja saksankieliseen ympäristöön..

Seuraava vaihtoehto on joku hotellityö, vaikka ei se niin paljon kiinostakaan kuin tuo au pair..

Mutta toivotaan, toivotaan, toivotaan...

[Ei aihetta]Torstai 18.10.2007 23:22

http://www.iltalehti.fi/popstars/200710126705234_ps.shtml

Kyllä se Tuiskun Antti osaa pitää taukonsa sopivaan aikaan; just kun mä oon maailmalla :)
27.10 istutaan TV:n äärellä <3

shoppingSunnuntai 07.10.2007 23:07

Joo, oli oikeen shoppailu viikonloppu. Ensin torstain apikkasen yhden ystiksen kassa perjantaita varten, kun mentiin neljän hengen ystisporukalla (ku yks on Belgias au pairina..) Helsinkiin yhden tv-sarjan kuvauksiin avustajiksi.

Perjantaina sitten matkustettiin junalla Helsinkiin, lähtö kotoa juna-asemalle oli jo puoli seiskan jälkeen... Kuvausten jälkeen syömään ja shoppaileen Vantaan Jumboon. Jotain pientä tuli ostettuu, mutta ei mitenkään suuria summia menny. Kaksi meistä lähti jo illasta takaisin kotio kohti ja minä ja torstain shoppailukaveri jäätiin mun tädin luo yöksi.

Lauantaiaamuna sitten lähdettiin kymmenen bussilla Helsinkiin ja mentiin Forumile ja Sokokselle shoppailemaan. Noo, kyllähän sitä löytykin kaikenlaista ja rahat tuli käytettyy viimeistä senttii myöten kun ostin vielä rauatieasemalta ennen kotiinlähtöä saksalaisen sisustuslehden :)

Eikä ne shoppailut siihen loppunu. Olin tänään käsityömessuilla ja sieltä löyty kaikkee pientä kivaa ja ihanaa, kuten heijastimia, koruja ja söpö, pieni käsilaukku :)

Onneksi nyt on sitten shoppailut vähäksi aikaa shoppailtu ettei tarvi pyörtyy tai kiljuu tiliotetta lukiessa.. :D

Kovaa menoa ekaluokalla..Torstai 20.09.2007 21:18

Eilen olin ekaluokkalisten käsityötunnilla auttelemassa, Niitä oli puoli luokkaa ( eli 9 oppilasta) joten ne mahtu istumaan luokan takana olevan pöydän ympärillä kun tekivät helmistä koruja. Kuunneltiin sitten opettajan kanssa vähän niiden juttuja..

-Nii, jos se olis tullu tänne kouluun niin me heitettäis se ikkunasta pihalle.
-Joo, heitettäis se ikkunasta! Hihii!
-Hihii!
-Joo
-Joo, me heiteetäis se tosta ikkunasta jossa lukee OPQRSTU! Hihii!

Vänkö naurettiin. Että se eskarikaveri olis pitäny just siitä ikkunasta jossa oli nuo kartonkiset kirjaimet kiinni. Kyllä on hurjaa menoa!
Myöhemmin puhuivat vielä kirveistä ja ties mistä.. Mutta hauskat jutut niillä on. :D




Jo eilen alko kiertää mahassa ja tuntu, että jonkin sortin mahatauti-ripuli iskemässä. Kuumettakin nousi vähän. Tämä päivä meni sairastellessa, nyt alkaa olo helpottua... No kun tuossa sitten vähän söin niin enköhän jotenkin onnistunut puremaan haarukkaa ja pian huomasin että toiseen etuhampaaseen (ylähammas) oli tullu pieni lohkeama. Siis oon mä nyt ennenkin haarukkaa vahingos purassu, mutta ikinä mitään tullu. Nyt tuos hampaassa on terävä reuna ja se häirittee hirveesti. Pitää soittaa heti maanataina hammaslääkäriin ja yrittää saada aika edes ennen joulua.....

Ja ei siinä mitään, mutta ku huomenna on meidän ystäväporukan leffan ensinäytös elokuvateatteris, niin kiva jos tää tauti jatkuu ja hampaas on terävä reuna.. En ois yhtään kaivannu tällaisia ylimääräisiä ongelmia..

Ehkäpä mä voisin tähän loppuun vähän mainostaa:
http://www.netikka.net/viisigo-film/