IRC-Galleria

On se erikoista, miten mä onnistun kehittämään itselleni aina mitä ihmeellisempiä sairauksia. Tällä kertaa en päässytkään kovin vähällä, juuri lääkäri kävi katsomassa edistystä, ja olen vielä kaksi viikkoa sairaalassa. Viikko sitten sanottiin samaa, että kaksi viikkoa. Työkyvyttömyysaikaa ainakin huhtikuun loppuun, melkoinen saikku. Parantuminen on tosi hidasta, vaikka joka päivä lääkärit ja hoitajat sanovat että näyttää hyvältä, niin mun silmään tilanne ei ole muuttunut mihinkään.
Käveleminen on tosi raskasta, ja vaikka oon tottunut jo tähän tilanteeseen, niin tuntuu avuttomalta kun tiettyjä ennen niin itsestäänselviä asioita ei pystykään nyt tekemään itse.
Kolme viikkoa oon nyt ollut sairaalassa, kolme viikkoa käymättä ulkona, kolme viikkoa nukkunut vain selälläni, kolme viikkoa miettinyt että miten tästä selviää.
Kaverit on käyneet, ja huumorintajun säilyttämisellä on ollut tosi iso osa mun parantumisessa. Kun mistään ei saa stressata, niin parasta lääkettä on saada hyvä ystävä vierelle katsomaan telkkaria ja juoruilemaan. Onneksi kaverit on jaksaneet käydä, vaikka tänne on vaikea tulla ja pitkä matka. En tiedä miten selviäisin jos täällä ei kukaan kävisi. Kiitos.