IRC-Galleria

hiho toril oli kivaa tein maailmanennätyksen muutaman muun kanssa sekä sisäistin täydellisesti että rautanaamat eivät ole sen kovempia hyyppiä kuin muutkaan. Käänsin myös ehkäpä seitsemän seiskaa, sekä yhden katson.

ylivieskaan illal hirveen patistuksen alaisena, äiti oli ihan "NYT ON KIIRE P_OO!O!!O!" mut sit ku oltiin perillä vartin yli kakstoista ni havaittiin, että tosiaan, juna lähtee puol kahdelta vasta. Nukuttiin autossa tunti.

Junan uusi makuuvaunu oli iha pepu 8(. Aavistuksen jopa ahtaampi se sivukäytävä homma ku "aidoissa" ! Plussana siel olis ollu semmone paneeli mis oli radio sekä herätyskello jonka olisi itse saanut säätää (konduktööri ei olisi herättänyt). Ei myöskään kolissut mikään, koska sängyt oli kiinteästi seinässä kiinni. Toiseen sänkyyn ei myöskään ollut tikkaita, vaan semmoset portaat jotka oli kiinni. Junan äänet ei kuuluneet niin paljoa. Ei tuoksunut yövaunulta.
Yöl ovi aukes kaks kertaa olin vähä WTF, ekal kerral löin sen vaa kädellä kiinni, mut sit ku aukes toisen kerran ni nousin ja tönäsin sen voimalla kiinni polvitekniikkaa apuna käyttäen >: ). ei auennu enää itsekseen. Avainkortit olivat myös hieman r/hupsuja, yks oli semmone suihku-kuvalla merkitty, vaikka vain toisen kerroksen hyteissä on suihkut, ja sit ne kaks muuta korttia (vaikka olis pitänyt olla kolme) olivat keskenään erilaisia. Toinen ei toiminut.

Jostain pikkukioskista Iltalehti ostos, Seiska sekä Katso(Kitan kuva kannessa) kääntyivät. Lehden lukua rt-aseman penkeillä, jossa oli yksi paikka tilaa, taas meni vimmatusti päiväkotiryhmiä ohi o___O ! näin myös Unelmakämpän Saritan =)!
Kotoa tuotua makaroniruokaa Kompassilla, jonka jälkeen lähdin etsimään Tennispalatsia(?). Haahuilin jonkin verran väärässä suunnassa mut ehdin kuitenkin 20 min ennen elokuvan alkua (jonka olin siis hoxannut 100-lehdest et ei ihan turha lehti !) ja Da Vinci-koodi oli huono. Muutettu asioita niin vaan taas elokuvamaisen paljon mut Silas oli elokuvassa enemmän sympatiaa herättävä kuin kirjassa. Vähän se elokuvateatterisali oli bitun iso ja siel oli hyvät penkit. Sieltä oli myös hankala päästä pois O__O ! Hullua ku nyt rupesin aatteleen et se ovi oli kyl mun mielest ihan sama kuin mistä oltiin sinne tultukin mut ei se kyl tullu samaan paikkaan takas :--D. outoa.

einon kans käännettiin muutama seiska joo ja sit syötiin hyviä leipiä Kompassil ihq. Askarreltiin Lordi-naamarit Tiimarista ostetulla askartelusetillä :""D. Ärrältä ei saanut Pommaccia, K-marketist sai. NÄIN GALTSUJULKKIKSEN IHQ???+++??+?????++?++++++++????++ joku persenalus_pain varmaa tai joku niist kolmest kuitenkin.

Saimme <b>keräilyharvinaisuus-lööpit</b>, joita siis on painettu __kymmeniä tuhansia__. Normaaleja lööppejä painetaan parituhatta joten nämä olivat tietysti keräilyharvinaisuuksia kun niitä jaettiin niin kyllä aistin selvän mainostamis-logiikan.

Torilta "TAPASIN LORDIN hellsinki 2006" paidat, myyjä puhu enkkua, niin minäkin !! jee.

Asetuimme odottamaan, aika kivan eteen ja keskelle ! Hupaisa mummo yhdes vaihees tunki eteenpäin :""D. Se oli oikeasti koominen näky, nauratti hieman. Joku koviskoottihevariseurue, 3 ihmistä, 2 naista yks VÄHÄGOVA mies. Miehel oli naamassa rautaa enemmän kuin päässä aivoja, ja hän kuvitteli olevansa pelottava :--DDDDDDddddd. Hupaisaa. Jotain parikymppisiä siis olivat paitsi yks niist naisist joka oli varmaan tullu vartioimaan poikaansa joka meinasi koko ajan sytyttää tyttöystävänsä hiukset palamaan tupakallaan =))))))))!
Jotkut hyypät oli kiivenneet suojatiemerkkeihin ja noita ku on siis öö liikennemerkkeihin :
DDDDDDDDDdddddddddddd. Monet otti kuvia niist :""D.

Poiskävely, kovin nopeasti ei massa edennyt, meinas pienimuotoinen paniikki iskeä et iix mitä jos juna ehtii lähteä. Kun olimme edenneet aika monta kadunväliä, ehkä neljä, ja olimme risteyksessä, ni ku katso taakse, ni oli katu täynnä porukkaa, vasemmalle, ni katu täynnä porukkaa, oikealle, ni katu täynnä porukkaa, eteenpäin, ni katu täynnä porukkaa. Raitiovaunut ja autot eivät kulkeneet (paitsi yksi taksi) Hiipaisevaa. Baareista ja radioista kuului HRH:ta. Kivaa.

Lipunmyyntiluukut kiinni, eli junaan vain. Hirmusti lähiliikenneihmisiä siellä, koska lähiliikennejunat olivat myöhässä. Riihimäen jälkeen menin ostamaan makuupaikkalipun, niitä oli viel kivast jäljel, sain ihan oman hytin ! Kysyin konnarilt viel et mihin aikaan juna on ylivieskassa, koska lipussa ei lukenut, ja se sano jotai et kuuden maissa ja et puol tuntia ennen on sit herätys. Konduktööri sano kans et se <b>junan viemäristö-homma kolisee vähemmän jos siihen hanan alle laittaa vesipurkin, mitä on siinä kaapissa!</b>
Lueskelin ja söin rauhas sit hytis :=)! Kivast heitin koko pussin sit roskiin unohtaen täysin että haarukan olisi tosiaan voinut tuoda kotiinkin asti. Semmone kotipizza-haarukka :(((((((((.

Yöl kolisi vimmatusti, nostin ylimmän sängyn jalkopääritilältä semmosen jonkun metalli-hökötyksen kolmannen sängyn patjalle. Hiljeni.

Heräsin siihe et iskä soitti, näky Ylivieskan kylttei ikkunast ja juna kulki hiljaa. Oli lähdössä jo et kiva=))))! Eka kerta ku jäin junaan tolleen. Konduktööri oli unohtanut herättää vaik vimmatusti se teki merkintöjä paperiin. Koska olisin kyllä herännyt siihen et se olis oven avannu ja karjassu.
No Oulaisiin asti sitten, hyvin sieltäkin sitten kotiin selvittiin=)!

koton suihku ja en löytänyt verkkareit mistää 8((((((((((((((((((((.

Kaikki muu oli kuitenkin tullut kotiin asti paitsi se haarukka, mitään ei ollut tippunut matkalle.
(vaikka loorrddddi-paita meinasikin jäädä kompassin penkin alle, en tajuu miten se tippu sinne. Onneks huomasin sentään.)

[Ei aihetta]Torstai 25.05.2006 14:35

Valion kolmen hedelmän mehu näyttää houkuttelevasti pissalta :XXXXXXXXXXXXxxxx.

[Ei aihetta]Tiistai 23.05.2006 08:23

ynf heräsin neljält --> syömää -> väsyny olo ja en taida syödä enempää

[Ei aihetta]Perjantai 19.05.2006 19:19

vähä ehk joku no-life olo ku syön pitsaa koneella?

JAHAST OON SUKUU ALEKSIS KIVEL.Maanantai 15.05.2006 19:11

äidinäidinäidinäidin kautta =) !

tässä vinha tieto:Torstai 11.05.2006 23:56


ne, jotka aina valittavat elokuvien suutelukohtauksista sateessa (u nou, ne mis sataa ja hiukset menee päätä myöten ja tissi(liivi)t paistaa vaaleista paidoista läpi), että vaatteet ei vois kastua niin nopeesti oikeessa sateessa sössönsössön. kerron teille, että ___kyllä tosiaankin voi__. Kävelin ulkona hamees tennareis tuulitakis + tietty laukun otin mukaan koulult, ja kun olin kävellyt 50 m (=vähä alle min ehkä??) ___olin läpimärkä___. jalat oli märät, takki oli iha märkä, hiukset valu vettä, laukku oli kastunu sisäl asti.
Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on? - Aulis.

2. Missä asun? - Siellä missä on parasta sellaiselle touhulle :)

3. Mikä olen? - Olet tietääkseni ihminen.

4. Millainen olen? - Rivo.

5. Kuka olen? - Mähän olen alan uranuurtajia.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni? - Kummallinen olio naapurisi kaapissa

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? - No sittenhän asia muuttuu päinvastaiseksi!

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? - Hymy joka pelastaa päivän.

9. Miltä näytän? - Tuolla asialla ei ole yhtikäs mitään merkitystä. Se on aivan yhdentekevää sinun kannaltasi. Unohda koko juttu.

10. Miltä tunnun? - Musta sun ei ole turvallista saada tietää.

11. Miltä maistun? - Rahalta.

12. Miltä tuoksun? - Hevoselta.

13. Missä minun kuuluisi olla? - Kadulla.

14. Mikä minun kuuluisi olla? - Olemassaolevan säilyttäminen.

15. Mistä minut löytää? - Tää on niitä asioita, joita kannattaisi kysyä isältäsi.

16. Miten minut tavoittaa? - Bara bra...Vielä parempaa kyllä kun sä oot täällä.

17. Ikäni? - Just sopiva, 6 vuotta!

18. Sukupuoleni? - Kurkista jalkojesi väliin ja tiedät.

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän? - Miljoona.