IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 28.07.2007 04:19

Kävin Rymättylässä. Mistä lähtien Turun Sanomilla on ollut TV-kamera O____O? Enemmän ihmetystä tosin aiheutti se, että ne kuvasivat ehkä 20sek kirkolle päin, käänsivät kameran, ja saman verran tielle päin, that's it kamat kyytiin takaisin Turkuun päin.

Ehkä sillä oli joku suuri tarkoitus.

[Ei aihetta]Perjantai 27.07.2007 01:52

Kävelin Pornaisiin ja takaisin. Olenpas liikunnallinen!1

Perun puheeniTorstai 26.07.2007 01:03

Nyt kun olen kunnolla saanut makusteltua kirjaa, olen tullut tulokseen, että se ärsyttää minua jossain määrin.

Spoilaamisvaaran takia en erittele, mitkä asiat erityisesti. Oli siinä paljon hienoakin, sitä en kiellä, kuten jotkut tekevät. Kirjasta olisi voinut kirjoittaa pidemmän, tai vaihtoehtoisesti karsia hieman tiettyjä, paljon esiintyviä kohtia. Joitakin kohtia oli kuitenkin kirjoitettu tarpeeksi hienosti, mutta itkettäviä kohtia oli vain muutamia, yhyy.

Miksi niin monen piti kuolla ;_________;

Kiitos J.K. RowlingTiistai 24.07.2007 00:51

hieno kirja. Alkuperäisajatusteni vastaisesti taidan jättää spoilaamisen väliin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.07.2007 21:45

hohoo tiedän jo muutaman potter-kuoleman >: ))

[Ei aihetta]Lauantai 14.07.2007 23:00

http://uk.youtube.com/watch?v=rqt3dahOvOY



LOLLOTILOO :----D mun lippu näkyy 1:44-- pari sek kohdassa ehkä neljäsosa sekunnin :"--D

en tajua yleisövideoita enkä tiedä äänenlaadusta mitään, koska katselen ilman ääniä ihan varmuuden vuoksi.
http://www.tamponcrafts.com/gun.html

:"
D

erityisesti se video keskivaiheilla sivua sykähdytti.

Tämä http://www.tamponcrafts.com/heart.html oli myös oikein herttainen.

SPOILSPOIL: se on vain elintarvikeväriä ainakin noissa korviksissa, se pilaa ihan koko idean jos sen tietää :<

Tamponihuilu olisi kyllä melkein kokeilemisen arvoinen.

OLIN KUOPIOS!Perjantai 13.07.2007 05:00

Oli kivaa. Söin lörtsyn mitä hittoa SOKERILLA O__O !? ihan vinksahtanutta.
Kävelin paljon huh. Istuin satamassa hiljaa, lokit eivät huudelleet paljoa, mikä niitä vaivasi?

Söin jäätelöä csi:tä katsellen mansikkahillolla ja vohvelikeksilllä <3__<3

Söin mysliä ja jogurttia ja mansikkasurvosta aamupalaksi <3___________<3 luksusta. kävin myös ekaa kertaa kummini luona sillä reissulla.

Pääjuttu oli siis kuitenkin se, että tapasin erään nettitutun (tulee aika nolifeolo kun sanoo näin %D), hän oli mukava. Kiertelimme kaupungilla ja katselimme heidän luonaan indochine-dvd:tä.

miksi selostan tätä näin tönkösti?

DATAILEN PARIISIS Maanantai 02.07.2007 02:32

Veikkaan, etta kuulostan edellisessa merkinnassa hataiselta, janittyneelta seka oudolta, en ehka kuuntele sita koskaan.

keikka oli jees, nicon masu ja trois nuits par semainelle ominainen liikehdinta huh nam.

näin mainiosti.

Taalla on outo nappis. Tukkeutan galtsun kunhan paasen oman koneen ja netin aareen, nyt dataan Pariisin pohjoisosassa jonkun hotellin aulassa; ja receptionisti pelaa aanet paalla pleikalla jotain tappopelia.

ps ç____ç hajoon tolle hymiolle jonka kehitin juuri

pps air ei ollut livena kovin kummoinen, tryo sen sijaan oli ihan hirvean hyva, ja rupesi harmittamaan, etta suomella on paatykkayksen kohteena niinkin epamonipuolinen bandi kuin zen cafe tai siis ymmartanette pointin.