IRC-Galleria

iu

iu

käy nykyään koulussa ja naamakirjassa

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Lauantai 08.04.2006 07:34

Kipu vatsassa, toinen mielessä. Suihkun viileä vesi huuhtoo kyyneleistä osan. Hienojen ihmisten lehti viihdykkeenä paikallaanpysyjällä. Hienon asunnon mies ei pidä mustista seinistä, koen muutaman tunteen uudestaan. Disainia on vähän liikaa, mutta silti haaveilen palkasta, säästöistä, asuntokaupoista. Samalla kaipaan mennyttä aikaa, ei sen kaukaisempaa kuin edellistä vuotta, kesää. Silloin mieli paistoi illallakin, eikä vatsaan koskenut, ja rakkaat ihmisetkin pidin vielä lähelläni.

[Ei aihetta]Torstai 30.03.2006 03:08

Nuoria aikuisia houkutellaan monelaisiin toimiin. Minä kohtasin heidät kadulla. Kaiken sen loskan seassa pelokkaan näköinen mies poltti, vilkuili puun juurelle. Koitin pistää kaiken kohteliaisuuteni peliin, mutta ivallisuuteni ja välinpitämättömyyteni puskivat tyynen kuoreni läpi. Huomasin tyttörukan kasvoilta monta asiaa. Hänen nenänsä sanoi, ettei hänkään ollut aivan varma. Hänen silmänsä sanoivat, että hän näkee silmistäni suoraan sisään. Hänen suustaan kuului: "Haluaisin auttaa sinut eroon kyynisyydestä." Sitten hän käänsi huomionsa seuraavaan. Mies tuijotti meitä.

Illalla mietin tapahtunutta sängyllä istuen. Olin yllättänyt itseni sekoittamalla giniä ja mehukattia. Ihmiset puhuivat usein silmistäni. Oli varmaan vain ajan kysymys, milloin joku katsoisi niitten ohitse ja näkisi totuuden. Tiesin, että kello oli paljon. Mietin vain, mitä tyttö oikein oli nähnyt.

Toivoin, että yläkerran setä puuttuisi peliin. Tömistelisi jalkojaan sänkyni yläpuolella. Siirryin vaaka-asentoon, viimeinen jääpala suli hiljaa rinnallani. Presidentin miehen sukulainen tömisteli.

[Ei aihetta]Maanantai 27.03.2006 02:52

Sain asemalla ilmaisen jogurttinäytteen. Vesisade laantuu tihkuksi, katseet kohtailevat kadulla, lahkeet kastuvat arasti. Musta takkini kiiltää.

Aavistelen hetken sateen suuntaa, sen aikeita. Pisarat hakeutuvat asvaltin kuiviin halkeamiin. Ne saavat sekuntien leskenlehdet puhkeamaan. Vehreys keskellä kaupunkia saa minut aina hymyilemään. Sateella se vain loistaa kirkkaammin, on syvempi.

Nurkan takaa tulee yllättäviä ihmisiä. Joidenkin harteilla painaa käsiteetön ikävä. Toisten jalkoja kannattaa ilman täyttävä ilo. Useimmat eivät näe harmaissa seinissä kauneutta. Katselen naista, se odottaa suojatiellä. Bussi ajaa sen ohitse, eikä sitä enää ole.

(S&a)
- Vanhemmat »