IRC-Galleria

NukkuminenMaanantai 23.03.2009 15:13

Yöt on menny taas niin ja näin. Viime yö oli oikein loistava or not. Alex on välistä kyllä mahoton. Luulis jo kohta 6kk ikäisellä olevan rytmi, mutta eiiiiii....

Pakko olla rytmi sekaisin?!?Perjantai 20.03.2009 13:31

Alex kävi eilen nukkumaan puol kymmen aikaan illalla. Heräs kahdentoista aikaan eikä suostunut enää jatkamaan unia. Annoin maitoa puol kahden maissa ja lopulta nukahti kahden aikaan omaan pinnariin aikansa siellä tuhtattuaan. Aattelin että katon Teho-osaston kun eipä väsyttänyt. Alex oli tosi levoton ja otin viereen kun kattelin ohjelmaa. Kun kävin nukkumaan siirsin takas pinnariin. Söi uudestaan viiden maissa eli oli kolmen ja puolen tunnin väli. Sitten heräs uudeestaan klo 7.20 ja aatteli et nyt sittenkö on herääminen ja nostin Alexin viereen kuten joka aamu ja meinasin laittaa piirretyt päälle. (Katellaan joka aamu hetki piirrettyjä sängyssä). Mutta Alex oli tosi väsyneen oloinen ja kitisi ni hain maitoa. Kuinka ollankaan kun jätkä sen vetäs ni jatko unia. Aattelin et ok ei mitää et eihän toinen ollu nukkunut kuin vähän päälle viis tuntia vasta. Äsken sitten heräsin ja katoin kelloa et oho miten paljon se on. Alex vaikutti kans siltä että ois herännyt. Hain sille velliä kun nälkäisen oloinen oli ja viime syömisestä kuitenkin melkein 4h. Poika söi vellin ja jatkoi unia. Eli Alex nukkuu edelleen!!!!
Ja kello on jo puol kakstoista... :O Joko on tulossa hampaita tai sitten on kyllä rytmi totaallisen sekaisin.

Lisäys:
Alex heräs klo 12.10 ja mittasin lämmön, eli ollut.

:)Torstai 19.03.2009 13:47

Viime yö meni hyvin. Alex nukahti klo 22.50 ja nousi klo 7.20
Edelleen vähän siihen nähden mitä on ollu aikasemmin mut parempi.
Levottomuus alkoi siinä klo 4.50 ja otin pojan sitten viereen, siinä tuhtas aikansa kunnes sai kunnolla unenpäästä uudelleen kiinni. Pisin syömis taukokin oli 3,5h!!!
Eli ihan luksus yö aikaisempiin verrattuna :)

Hei!Torstai 19.03.2009 13:44

Hei äiti/isä!! Olen nyt täällä rehtorin kansliassa panemassa naapurin sedän kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi aloitamme kapakkatappelun ja juoksentelemme ympäriinsä alasti.
Älä ole huolissasi. Terveisin, Lynn
P.S Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?


Tässä siis pohja, johon löydät vastaukset alapuolelta. Eli valitse oikea vaihtoehto ja kirjoita sen perässä oleva määritelmä kohtiin 1-6. Mikä on siis sinun tarinasi??

Hei äiti/isä!! Olen nyt täällä 1. _____ 2.______ 3._______ kanssa. Meillä on tosi hauskaa, seuraavaksi 4._____ ja 5.______. Älä ole huolissasi. Terveisin, (nimesi)
P.S. 6._______


1. LEMPI TV-OHJELMASI? (vain yksi!)

Huippumalli haussa- Strippiklubilla
Simpsonit- Puuhamaassa
Muumit- Hullujen huoneella
O.C.- Pornokaupassa
Gossip Girl- Keijo Koon keikalla
Serranon perhe- Baarissa
Idols (Suomen) - Kirkossa
American Idols- Hollywoodissa
Ruma Betty- Ulkohuussissa
Salatut Elämät- Kaverin kämpillä
Jokin muu- Rehtorin kansliassa
En katso telkkaria- Kaatopaikalla

2. MILLAISTA MUSAA RAKASTAT?

Rockia- Panemassa
Hiphoppia/rappia- Vetämässä pilveä
Poppia- Kännäämässä
Iskelmää- Yrittämässä itsemurhaa
Klassista- Lapioimassa paskaa
J-poppia tai J-rockia- Suunnittelemassa murtoa
Lastenlauluja- Vonkaamassa seksiä
Heviä- Soittamassa pilapuheluita
Jotakin muuta- Maalaamassa pinkkejä pupuja

3. ENTÄ MITÄ MUSAA ET VOI SIETÄÄ?

Rockia- Mummosi
Hiphoppia/rappia- Poika/Tyttöystäväsi
Poppia- Presidentin
Iskelmää- Kylän ainoan homon
Klassista- Kylähullun
J-poppia tai J-rockia- Koulun pahimman nörtin
Lastenlauluja- Sen paskanhajuisen luuserin
Heviä- Ihastuksesi
Jotakin muuta- Naapurin sedän

4. NIMESI ALKUKIRJAIN?

A-E- Raiskaamme tuon juopon
F-J- Vedämme kunnon kännit
K-O- Aloitamme kapakkatappelun
P-T- Viillämme ranteet auki
U-Z- Menemme pelottelemaan ihmisiä
Å-Ö- Myyme hasista

5. MIKÄ LEMMIKKI SINULLA ON/JOS SINULLA EI OLE,NIIN MINKÄ TAHTOISIT?

Koira-Menemme sänkyyn
Kissa-Nukahdamme katuojaan
Hevonen-Varastamme viinaa
Papukaija tai undulaatti- Huutelemme typeryyksiä
Jyrsijä-Kiusaamme pikkulapsia
Kala-Pakenemme FBI:ta
Matelija- Juoksentelemme ympäriinsä alasti
Joku muu- Yrjöämme poliisin syliin

6. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON NYT?

Valkoinen- Tuon kyllä ekstaasia sinullekin
Musta- Olen raskaana.
Punainen- Sillä on isot pallit.
Sininen- Järjestin sinulle treffit erään pummin kanssa
Vihreä- Onko rikos lähennellä 70-vuotiasta vaaria?
Pinkki- Mun stringit hiertää persvakoa
Ruskea- Haista vittu
Joku muu- Olen liittynyt outoon uskontoryhmään

HuoksKeskiviikko 18.03.2009 07:32

No nii, eipä se yö sen paremmin mennyt.
Alex kävi nukkumaan klo 22.45.
Vähän ennen yhtä heräs, söi vellin ja jatkoi hetken nukkumista. Vääntelehti ja kääntelehti mutta ei saanut enää kunnolla unta. Nostin syliin ja heijasin kunnes nukahti kunnolla takasin.
Laitoin takas pinnariin ja päätin koittaa itekki saada unta. Kiva herätys koitti vähän kahden jälkeen kun mun känninen isäpuoli (mulla on ollut riitaa hänen ja äitini kans täs jonki aikaa) soitti mulle. Kompuroin hiljentämään puhelimen. Sitten soi miehen puhelin ja sama juttu. Oikein alkoi vituttaa kun kesken syvimmän unen herää tollasen asian takia. Onnex ei Alex heränny siihen. Jatkoin nukkumista. Alex heräs siinä 2.45 syömään. Jatkoi unia normisti sen jälkeen. Mä en ollu siihen mennes viel saanu unta puhelimen soimisen jälkeen. Lopulta itekki nukahdin. Alex heräs seuraavan kerran klo 4.45. Aatelin et normi syöttö ja unta taas. Alex ei kuitenkaan jatkanut unta vaan alkoi juttelemaan pinnarissa. Päätin että me noustaan sitten ylös vaan. Eli unta tuli kaikenkaikkiaan 22.45-04.45...Unipussi ei siis auttanut ainakaan vielä.
Mä alan olemaan jo aika loppu, mensutkin vielä kaiken kukkuraks. Ja tää mun mutsin ja isäpuolen kans käynnissä oleva riita johtunee siitä että he peruivat noin kolmen viikon aikana 5 eri käynti kertaa meillä, aina erilaisten tekosyiden varjolla. Sitten kun lopulta soitin asiasta mutsille ja sanoin suoraan mitä ajattelen niin sain luurit. Koitin soittaa takas ja selvittää vielä asiaa mutta koska ei vastattu niin laitoin sekä hälle et isäpuolelle viestin et "kerran tätä asiaa ei tahdota selvittää, kun ei kumpikaan vastaa puhelimeen niin eipä tartte soitella tai tulla käymään meillä eikä tartte odottaa meiltä vastaavaa. Oma on menetyksenne."
Eipä kummastakaan olekaan kuulunut oikeestaan mitään sen jälkeen.
Naistenpäivän toivotus tuli. Seuraavaks he oli vieneet jopa mun synttärilahjan mun isovanhempien luokse siellä vieraillessaan. Kiitos txtviestin laitoin ja vastaukseksi sain takas äidiltä "Ole hyvä. Kiva jos kelpasi." Äiti yritti edellispäivänä soittaa, en halunnu jutella ni en vastannu. Isäpuoli koitti eilen illalla kuuden aikaan soittaa en vastannu (onnex koska kännissä oli). Ja sitten seuraava kiva yhteydenotto olikin tää yösoitto. Eli yhteenvetona: He eivät ole nähneet mua tai Alexia yli kuukauteen. Ja voinpa myöntää että vaikka kuinka kusipää touhua onkaan niin mulla on mun omaa äitiä niin kova ikävä että oikein itkettää. Voisin vuodattaa tästä asiasta vaikka kuinka paljon, mutta tässä noin pääpiirteittäin. Helvetti että alkaa olemaan proput loppu.

Tää äiti tarttee unta...


Lisäys klo 6.30
Mies lähti töihin ja laitoin Alexin olkkarin lattialle leikkimään. Menin keittiöön laittamaan tiskejä koneeseen ja aattelin syödä aamupalaa. Olkkarissa oli kummallisen hiljasta ni lähin kattoo.
Alex oli nukahtanu massulleen lattialle lelujen keskelle <3
Eipä jaksanu valvoa kuin 1½h. Nyt on mun massu täys ja meen kattomaan telsua sänkyyn pojan viereen. Jospa se uni tavoittais mutkin vielä.

YöTiistai 17.03.2009 13:23

Alex heräs kahden aikaan syömään, annoin velliä ja jatko unia. Meni hetki ni alko puklaus.
Kuuntelin ja kattelin kun Alex kääntelehti ja vääntelehti ja puklu vaan valus tutin pielistä. Siinä meni noin 40 min. Kunnes sit päätin et otan pojan viereeni jos vaikka rauhottuis. Toisin kävi. Alko huuto. No Alex sit syliin kuitenkin rauhoittuin ja nukahtikin mutta heräs uudestaan ja huuto oli jotain ihan uskomatonta, sitten kello olikin jo kolme. Päätis että koska mikään ei siis mikään muu auta ni annan maitoa. Ja sehän auttoikin. Mutta ei nukkumiseen, vaan rauhoittumiseen. Alex alkoi vaan naureskelemaan. Päätin sitten että noustaan sängystä. Alex pääsi lelujensa kans leikkimään. Sitten kello koittikin jo viisi aamuyöllä. Alex onnex väsyi ja kävi nukkumaan. Ja nukkui viidestä vähän yli yhdeksään. Siis tosi kiva yö. En tiiä johtuukö tää nyt kuumesta vai puljaamisesta vai muuten vaan sekasin olevasta rytmistä, mutta mua silti harmittaa....Itekkään ei päivisin jaksa tehdä mitään kun toinen ei nuku öisin ni en nuku tietty minäkään.
Ja jouduin perumaan 5kk neuvolan kuumeen takia. 24.pvä uus aika.
Toivon tosissaan ettei toi kuume tosta enää tänään nouse muuten joutuu jo menemään lääkäriin tarkistuttaa korvat.