IRC-Galleria

-annahojMaanantai 23.11.2009 16:40

Oon ihan pihalla tästä Johanna Salonen nimisen naisen huijauksesta. Yksityiskohtia on alkanut paljastumaan kyllä.
Reagoiko ihmiset oikeesti näin voimakkaasti ko. ihmisen huijaukseen? Poistavat kaverilistalta ettei nää kuvia ja blogimerkintöjä vaikka on juteltu täälläkin 1-2 vuotta ja facebookissakin...
Tavallaan ymmärrän, mutta en kuitenkaan ymmärrä..

TuggatuggaTiistai 17.11.2009 23:26



Sellanen aika oranssi tukka oli märkänä kahden värinpoiston jälkeen.
Sain aika punasen lopputuloksen kun pidin 3h suoraväriä päässä.
Mä sit niin rakastan tätä väriä.

♥ Ei veloitusta ♥Lauantai 31.10.2009 00:03

Pieni poikani tuli keittiöön eräänä iltana, kun olin
valmistamassa iltapalaa.
Hän ojensi minulle
palan paperia,
jolle oli kirjoittanut.
Pyyhittyäni
käteni esiliinaan luin sen, ja näin siinä sanottiin:
- Ruohonleikkuusta 5 e
- Oman sängyn petauksesta tällä
viikolla 1 e
- Pikkuveljen kanssa
leikkimisestä 25 e
- Roskien viemisestä 1 e
- Hyvän todistuksen saamisesta 5 e
- ja pihan haravoimisesta 2e
No niin, katsoin kun hän seisoi siinä odottavana,
ja tuhat muistoa välähti mielessäni...
Niinpä otinkin
paperilapun, käänsin sen puhtaan puolen näkyviin,
ja näin minä kirjoitin:
- Yhdeksän kuukauden kuljettamisesta, kun kasvoit sisälläni:
ei veloitusta
- Öistä jotka istuin luonasi, hoivaten Sinua ja rukoillen puolestasi
ei veloitusta
- Ajasta ja kyyneleistä sekä kustannuksista vuosien varrelta:
ei veloitusta
- Pelontäyteisistä öistä ja huolista, jotka ovat tulossa;
ei veloitusta
- Neuvoista ja tiedoista sekä koulutuksesi kustannuksista:
ei veloitusta
- Leluista, ruoasta ja vaatteista sekä nenäsi pyyhkimisestä:
ei veloitusta
Poikani, kun lasket kaikki yhteen,
täysi maksu rakkaudestani on:
ei veloitusta.
Kun hän oli lukenut loppuun, hänellä oli isot kyyneleet silmissään.
Hän katsoi minua ja sanoi:
”Äiti, minä sitten tykkään Sinusta”.
Sitten hän otti kynän ja kirjoitti hirmu isoilla kirjaimilla:
KOKONAAN MAKSETTU.

Kiitos, tack, thänks!Sunnuntai 25.10.2009 21:27

Laittaa mulle puhelinnumeroitanne et saan huomenna puhelimeen täytettä ja tarvittaessa yhteyden :)

L-XL Naisen vaatepakettiTorstai 22.10.2009 18:36

Irc-galleriaKeskiviikko 14.10.2009 10:50

Laitoin ylläpidolle viestiä et miks en saa lisättyä kuvia.
Vastaus oli: Vika on tiedossa. Kyseessä on tekninen vika ja koitamme korjata sen mahdollisimman pian. Plaah :P

Mitä helvettiä...Sunnuntai 11.10.2009 12:39

Lähetän kuvia mut ykskään ei oo tullut!!

<3Keskiviikko 07.10.2009 14:59

Alex kiittää kaikkia onnittelijoita

:OTiistai 06.10.2009 15:39

No johan on uudistus, kai tää o ihan kiwa ku tähän tottuu... &lt;ihme&gt;