IRC-Galleria

Töissä yöllä rupesin miettimään että pitäisikö pitkästä aikaa aloittaa lenkkeily?
Noh, eihän sitä malttanut miettiä.
Heti kun pääsin töistä vaihdoin kotona lämpökerraston ja verkkarit ja lähdin lumipyryyn juoksemaan.
Tuossa sitä tuli äsken pari kilotmeriä sykittyä.
Isoissa alamäissä toki kävelin kun oli niin pelottavan jäistä.

Nyt sitten syödään aamiainen ja mennään nukkumaan.

Huomenna varmaan taas uudestaan :)

On meille suotu,
vielä kerran askeleet viimeiseen kehään.

Lapsuuden hymyjen saattelema, yhteinen tanssimme.

Yhditetyin käsin, silkkisin liikkein.
Parsimme aurinkoa, yhteisessä sydämessä.

Anna minulle vielä yksi hymy.
Pyörähdä vielä kerran.
Palataan vielä kerran.

Unohda suru, menetys, kaipuu.
Pyyhi siveltimesi puhtaaksi rakkaudesta.

Sulje nyrkkisi, tukahduta sisään pelko.
Ojenna käsivartesi ja ota vastaan hyvyys.

Paikallaan, omissa ajatuksissaan.
Ehkä kohtaamme.

Silti, kaikesta huolimatta.
Suren aikaa joka oli.
Tunnen sen hyvyyden, sen rauhan.
Tahdon unohtaa ja kadottaa.

Hyvästi talviyö.

Hetkeen en ole mitään saannut tänne sanotuksi.
En ole kuitenkaan vaihtanut maisemaa, eli siirtynyt täysin facebookin maailmaan.
Lupaan parantaa tapani ja tuoda tänne jotain uutta.

Nyt kuitenkin saattaisin mennä nukkumaan.
Yöllä oli tullut uskomattomasti lunta.
Äsken kuunnellessani Seetheriä ja imeskellessäni jogurttia sytkäristäni muistui mieleeni jotain.
Nyt pyrin sen unohtamaan.

Juuri tuli herättyä ja nyt voisi valmistautua kaupungille lähtöön.
Muutama vapaa päivä ja tänään hieman kupittelua ja turisemista.

Jeba jee, ei mul oikein muuta.
Viikonloppuna olis tarkoitus tyrkätä tänne uutta materiaalia.

Siihen asti...Tzaol!!!

Toisinaan pitäisi osata haudata asioita.
Päästää irti ja unohtaa.

Aistiharhoja ja masennusta.
Nyt on olo jo ihan mukava mutta tylsistynyt.

Taidan mennä jatkamaan sohvalla makailua.

Laskuja, maksuja ja töitä.
Ei taas tiedä miten kaikesta selviää omilla tuloilla. luultavasti ei mitenkään.
Kaikkea mukavaa kerääntynyt vuoden mittaan.

Nyt olisi mukava syödäkkin jotain kun on niin heikko olo, mutta empä ole käynnyt kaupassa muutamaan päivään. Olokin on taas niin mukava ettei meinaa jaksaa tehdä mitään.
Yöksi taas piristyy kun pääsee töihin. Tekisi mieli mennä vain takaisin nukkumaan.
Pystyisiköhän sitä siirtämään viikolla kaikki maksut vielä?

hmmnnn... joka tapuksessa pitää aloittaa hieman tiukempi linja tälle vuodelle ja pitää ainakin lähes tipaton tammikuu.

Koitan nyt saada itseni kasaan ja saada voimia lähteä vaikka kauppaan.

Tyyneinmätkin päivät voivat kasvattaa kohti suuruutta.
On epäilyksen talviseen puuhun saatettu sanoja.
Viime kesän lause, hymyjen reunustama, piiloitettu polku.

Sinne sateelta suojelevaan hetkeen.
Pieniin parsiin, lasten käsien muovaamiin linnoihin.

Kasvettuamme lähemmäs tunteita jotka syrjäyttävät viattomuuden.
Luomme perustaa johon istutamme oman puumme.

Jokaisella oksalla annan sinulle yhden suudelman.
Niihin päiviin asti kunnes juuri kantaa vuotensa.
Kunnes viimeiset lehdet jättävät meidet.

Uutta vuotta eletään nyt kolmatta päivää.
Kuunnellaan pimeässä Molkon tunnelmointia.
Toisinaan käydään olohuoneessa katsomassa kynttilän hehkua.
Kohta voisi mennä taas savukkeelle ja tuntea hetken viileys.

---

Pari talteen kiedottua askelmaa.
Sidottuna toisiinsa, kätkettynä valolta.
Säästettynä, kunnes ne saavat ensimmäisen kerran kosketuksen vapauteen.
Viileyden verhossa, lipuva, varjoinen kuja.
Mukulakivien sylissä lepäävä epäilys.
Maailman kierron jälki. Menneisyydestä kaikuva sävel.
Sen ylitse rikomme muotoja, vuosituhannen tanssi, uuden alun askel.
Koitathan kasvaa, koitathan kokea.
Tuntea, surra ja rakastaa.

Uuteen vuoteen on turha mitään siirtää.
Miksi tehdä jotain ensi vuonna kun sen voi tehdä jo nyt.
Turha luvata mitään. Ei ole kuitenkaan mitään luvattavaa jolla olisi jotain merkitystä.
Yleensäkkin lupaus annetaan toiselle ihmiselle jolloin sitä on vaikeampi pettää.
Itseään voi kusettaa ihan rauhassa.

Tänään olisi viimeinen työyö ja nyt pitäisi laittaa ruokaa ja valmistautua töihin.
Sitten vapaille muutamaksi päiväksi.



In the place, cought in the daze of the day.
We were lost on the gaze, we made our prays.

End of an era, insignificant truth.
Time and time again, we make our path.