IRC-Galleria

Soitin kotiin isanpaivan kunniaksi ja sain kuulla, etta siella on sattunut ja tapahtunut kahdessa viikossa. Ensinnakin Tapio on lahtenyt pesasta ja muuttanut serkkunsa/kaverinsa Samin kanssa yhteen Oulaisissa ja opettelee oman ja itsenaisen elaman taitoja. Oli kyllakin kaynyt hakemassa vessapaperit kotoa... :) Mukava kuulla, etta han on ottanut askeleen eteenpain ja miettii mita tulevaisuudessa. Eipa sita voi jaada kotiinkaan ikuisiksi ajoiksi.
Toinen yllattava asia on se, etta porukat ovat hommaamassa koiraa! Uusi perheenjasen olisi siis luovutuskelpoinen ensi viikolla ja kaikki tama on tapahtunut niiin nopeasti. Aiti olis alunperin halunnut kissan, mutta koska Tapio on erittain allerginen (ja niin kylla olen minakin) niin han joutui luopumaan ajatuksesta vaikka Tapio lahtikin kotoa. Eihan me voitais menna edes kaymaan siella, jos ne kissankarvat sais meidat itkemaan... Noh, siita pojat saivat sitten idean, etta aiti laittais koiran, josta ihme ja kumma isakin innostui. Silla ehdolla tosin, etta han saisi vaikuttaa koirarotuun. NOh, yhteistuumin he sitten paattivat ostaa valkoisen lansiylamaanterrierin (piti ihan kayda netista hakemassa tuo koirarodun nimi...).
Ensimmaista kertaa viiteen kuukauteen mua harmittaa, etten ole kotona. Ois niiiiiiiiiiiin kiva olla katsomassa kun meidan pienokainen kasvaa. Sehan ehtii muuttua ihan hirveasti ennen kuin menen kotiin. Nimea sille eivat porukat ole viela keksineet, joten se ois nyt mietinnassa. Ideoita kuulemma otetaan vastaan. Ja koira on uros.
Ma en oo koskaan ollut koiraihminen, mutta kaippa se minakin alan pehmeta... Perhana kun sita vaan vanhenee, joka paiva! Vaikka tuohan se nakojaan hyviakin juttuja mukanaan.

Outoa tassa on nyt sekin, etta kun menen kotiin tulevaisuudessa, en voi enaa vain hiippailla sisaan. Ovella onkin vastassa koira, joka ei edes tunne mua, siskoaan. :) Asia pitaa korjata heti kun vaan menen suomeen.

Joo-o. Siinapa mun taman paivan kohokohta tais tullakin. Me on kayty tanaan Lindan ja Chrisin kanssa sunnuntailounaalla uudessa paikassa ja sitten oon kattonut leffaa ja porissut kavereiden kanssa mesessa. Valilla tuntuu, etta olen Suomessa ja siksi kai mulla ei oo ollut ikava sinne.

Juttelin tanaan Miikan kanssa tasapainoisuudesta, onnesta ja itsevarmuudesta ja tulin siihen tulokseen, etta olen tasapainoinen, mutta silti levoton. Miikan mielesta (tai ainakin nain ymmarsin) se on vahan ristiriitaista. Omalla tavallaanhan se onkin, mutta sehan riippuu ihan siita miten nuo sanat ymmarretaan. Joskus tuntuu, etta jokainen sana pitais selittaa erikseen (ja sitten viela selittaa ne selitykset), ettei ihmisten valille tulisi vaarinkasityksia. Eika sita varmaan siltikaan voisi taysin ymmartaa, mita toinen tarkoittaa. Ehkapa ongelmana ei ole kommunikointi vaan sen sen puute...
Levottomuuteni johtuu varmaan siita, etta tarvisin kiihkeasti koko ajan jotain uutta pysyakseni vireana. Ja sitten kuitenkaan en jaksa potkia itseani koko aikaa uusiin tilanteisiin. Tarvisin sellaisen tyon, jossa joutuisin vakipakolla eri paikkoihin ja eri tilanteisiin. Ehkapa ma sitten olisin tyytyvainen vapaa-ajallakin. Mutta omasta mielestani oon kuitenkin tasapainossa itseni kanssa. Tiedan yleensa ainakin mita haluan ja millainen olen, vaikka valilla purnaankin kun tuntuu, etta kaikki ahdistaa. Ja onko se, ettei ole tyytyvainen nykyiseen, tasapainottomuutta vai tervetta tasapainoilua? Eli siis tasapainon yllapitamista menemalla eteenpain. Aina ei voi olla tyytyvainen sita mita on tai mita kuvittelee olevansa, mutta eihan se tarkoita, etta kavisi jotain identiteettikriisia. Se tuntuu olevan vain muotisana, jota viljellaan joka paikassa. Eihan ennen kellaan ollut kriiseja!!!
Mitahan ma taas hopisen...

Ja sekin, etta ma haluan eri asioita eri paivina on joskus outoa. Tanaan ma oon haaveillut siita, etta saisin oman kampan. Huomenna varmaan haaveilen taas kommuunista. Mut en ma nae siinakaan mitaan ristiriitaa. Oma kamppa, jossa kaverit ois lahella tai rauhallinen ja sopusointuinen kommuuni, jossa puhalletaan yhteen hiileen. Ovatko ne oikeasti niin eri maailmoja? Riippuu varmaan siita millaisia kavereita tai asuinkavereita sattuu olemaan...
Ash. Ma meen nyt nukkuun.
Oita!

Tanaan seikkailtiin pomon kanssa Bathissa. Oltiin menossa uuteen paikkaan siella ja han vakuutteli, etta osaa reitin. Noh, ei osannut. Siella sitten pyorittiin ympyraa yli tunti ja kun lopulta loydettiin paikka, niin oltiin yli puoli tuntia myohassa ja jouduimme odottamaan valiaikaa. Tarjoilivat sentaan lohdutukseksi kahvia ja kekseja...
Mut ihmeen piristavaa kayda uusissa paikoissa ja joutua hukkaan! Takaisin tullessa oli pullea olo siita, etta lopulta ylipaansa loysin koko paikan. Se oli nimittain kiven takana. Ja olihan tuo mukava ajella kauniissa kaupungissa. Onneksi ei ollut ruuhka-aika.

Huomenna mennaan yhdessa sunnuntai lounaalle ja illalla vois vaan vollata kotona. Ei huvita tehda muuta kuin vetaa viltti niskaan ja katsoa leffoja. Kaippa tuo kylma kangistaa...

Joo. Tanaan on ollut hyva paiva ja toivottavasti huomennakin. Voikaa tekin yhta hyvin kuin mina tanaan!

Moni tuntuu olevan kipeana taalla ja kohta se flunssa iskee muhunkin... Ma toivon, etta saisin pidettya sen poissa tahdonvoimalla. Mut en usko...

Viikonloppu on taas ohi ja odotettu maanantai lasna. Jotenkin ma sain itseni ylos aamulla kahdeksalta ja raahauduin tanssitunnilleni. En ole kaynyt pariin viikkoon ja kynnys lahtea sinne oli jo korkea. Tiesin olevani muita jaljessa, joten eipa siina auttanut muuta kuin menna eturiviin parhaalle paikalle... Ja hyvinhan se sitten meni, kun vaan alkuun paasi.

Tanaan ois tarkoitus ottaa ihan iisisti. Lueskella, kokata ja kayda laulamassa.
Viikonloppu oli aika rankka ja pitka, mutta oli siina jotain antoisaakin. Sunnuntaina olimme siis Chrisin siskon luona lounaalla ja sen jalkeen vain istuimme ja olimme. Me Chrisin kanssa otimme pienet tirsat silla valin kun Liz ja hanen miehensa olivat poimimassa omenoita. Meinasi kylla havettaa kun he tulivat sisaan ja mina (ja Chris tietysti) torkuimme olohuoneessa. Mutta joo. Pieni lepo teki hyvaa, silla illalla minun piti ajaa Bristoliin vanhaan tupakka tehtaaseen, joka on siis nykyaan teatteri. Paikka oli meille molemmille uusi ja mina jouduin loytamaan tieni sinne yksin Chrisin nukkuessa autossa. Kartta kadessa ja silmat tarkkana selviydyin perille, vaikka vahan epailyttikin mihin me paadymme. Kavimme katsomassa Sue Perkins nimista stand up koomikkoa, joka oli tosi hyva. Osa vitseista meni kylla ohi ihan jo sen takia, etta ne olivat Bristolin kaupunkiin liittyvia juttuja tai televisiosarjoista kertovia. Enhan ma niista tieda yhtaan mitaan.

Aika menee ihan jarkyttavan kovaa vauhtia ja kohta on jo joulu. Ei vaan jaksa kasittaa mihin se aika menee ja miten sita ei saa mitaan aikaiseksi. Kunhan vaan oon ja elan tata tavallista arkea, vaikka tuolla ihan lahella ois niin paljon tekemista ja nakemista. Sen taas tajus kun kavin eilen uudessa paikassa. Ja kyllahan se piristaa! Sita ennen oli niin synkkia ajatuksia kaikesta ja olin varma, etta kuolema korjaa. Pitanee jatkaa itsensa potkimista...

Mulla on nyt sitten oranssit hiukset. Maija leikkas ja varjas ne eilen. Tykkaan kylla itse.
Pitanee laittaa taas kuvia, kunhan vaan joudan...

Jepulis. Viikonloppu meni toita tehden, maanantai ja tama paiva myos toissa, nyt kyllakin sairaalassa. Siella on ollut niiiiiiiiiiiiiiiiin tylsaa ja Chris on ollut siita syysta tosi hankala. Han siis leikattiin tanaan ja ilmeisesti leikkaus ei sujunut kuten toivottiin. Joten toisin sanottuna tama oli taysin turha reissu. Argg!
Tama paiva on onneksi ollut vahan helpompi kuin eilinen. Chris on nukkunut paljon ja mulla on ollut aikaa olla omissa ajatuksissani. Tuntuu, etta mulla ei oo ollut siihen aikaa pariin viikkoon. Tana aamuna kavin hoitamassa ruokaostoksia Chrisin puolesta ja huomasin kaupan pihassa, etten muista ajaneeni sinne. Olin ollut niin uppoutunut johonkin taysin muuhun. Kaippa mulla on paa liian taynna, eika mitaan mahdollisuuksia istua ja olla rauhassa. Paivat on olleet tosi pitkia (viikonloppuna 13,5 tuntisia paivia ja nyt viikolla "vain" 11 h.) ja "vapaa-aikakin" on mennyt soitellessa Chrisin sukulaisille tai yohoitajille. Kaytannossa koko elama on pyorinyt vaan Chrisin ymparilla. Eilen arsytti ihan kympilla hanen itsekas asenteensa. Sairaalassa huomasin miten onnekas han oikeasti on. Hanella on aina joku huolehtimassa, ettei hanen nenansa kutise tai etta han saa katsoa telkkaria juuri sopivasta kulmasta ja sopivalla voluumilla. Yleensakin joku on koko ajan lasna huolehtimassa siita, etta hanella on kaikkea mita han haluaa. Ja han kylla osaa vaatia! Sen verran ma oon Chrisilta oppinut, etta jos muhun joskus iskee jokin halvaannuttava tauti, tiedan etta mun pitaa osata sanoa mita haluan, jos meinaan pitaa paani kasassa. Se on hanen pitkan ikansa salaisuus.
Mutta kylla hanen royhkeyttaan on joskus vaikea sulattaa. Eilenkin istuimme kahvilassa ja yhtakkia han sai paahansa, etta haluaa istua kasvot toiseen suuntaan. Eihan siina muuten olisi mitaan ongelmaa, mutta kun hanen pyoratuolinsa olisi tukkinut kaytavan ja vierassa olevan poydan ja kahvila sattui olemaan ihan taynna. Han vain jatkoi inkuttamista perusteluistani huolimatta kunnes tiuskien kaansin hanet. Sitten yritin vaan laskea kymmeneen, sataan ja tuhanteen... Ja myohemmin menimme eraaseen aulaan katsomaan televisiota ja tietysti Chris halusi istua niin, etta kaikilla olisi mahdollisimman hankalaa istua hanen lahellaan. Ymmarran kylla, ettei han nae enaa kunnolla, eika paan liikuttaminen ole helppoa, mutta se toisten huomioimattomuus sai mut vaan niiiiiiin vihaiseksi. Eihan kukaan kehtaa tulla sanomaan pyoratuolipotilaalle, etta hei, sa tukit kaikkien muiden kulkureitin ja puolet istumapaikoista!!
Noh, tanaan han oli jo vahan rauhallisempi. Kysyi jopa minulta, etta naenko televisiota kunnolla ja oli huolissaan siita olenko vasynyt. Enhan ma nahnyt koko televisioruutua (joka oli siis vain 15*15cm), mutta ei silla ollut valia vaan silla, etta hanella oli jotain tekemista. Ja etta se tukki hanen suunsa... Olenpa ma nyt ilkea!
Me kaikki ollaan nyt tosi huolissaan miten hanelle kay. Tama oli jo toinen kerta kun leikkaus ei ole onnistunut ja han menettaa jatkuvasti liikaa verta (hanella on sita siis virtsassa), joten pelkaamme, etta loppu voi olla lahella. Ja jotenkin tuntuu, etta hankin tietaa sen. Han ei luultavasti kestaisi suurempaa leikkausta, muttei myoskaan sita, ettei hanta leikata. Ja nykyinen leikkausmuoto ei selvastikaan toimi. Saa nahda mita laakari sanoo huomenna. Ma oon siis viela huomisenkin toissa. Lindalla on ilmeisesti keuhkoputken tulehdus... Jepajee!
Mut kuten huomaatte, mun elama on nyt vaan Chrisia ja lisaa Chrisia. Ei mulle kuulu yhtaan mitaan, koska en ehdi miettia (saatikka tehda) mitaan. Viime viikkokin meni porukoita "viihdyttaessa". Ja nyt sitten auto tilttas, joten vapaapaivat olemme jumissa taalla talossa. Mutta 18. paiva menen Lontooseen Hennaa morjestamaan ja oon siella yhden yon. En ookaan ollut Lontoossa viimeksi kuin 16-vuotiaana. Voi olla, etta naen sen vahan eri silmin...

Ma tosiaan ajoin eilen KOKO paivan meidan rakkaalla Pololla ja ilmeisesti siina oli palanut varoitus (jossain laidassa ja himmealla) oljyn loppumisesta... Mitaan varoitusvaloa ei kyllakaan ollut! Nyt se sitten ei enaa kaynnisty...
Ups.

Porukat kavi ja viikko meni nopeasti. Vaikka nousimmekin aamuisin kohtuu aikaisin ja haarasimme paivan aikana kaikenlaista niin olo on kuin loman jalkeen. Ja sitahan se tietysti olikin. Lomaa.
Lauantaina hain siis porukat kentalta yolla ja saavuimme kotiin joskus kolmen maissa. Porukat olivatkin tosi vasyneita matkastaan ja pikaisen esittelyn jalkeen painuimme pehkuihin.
Sunnuntaina otimme sitten rauhallisesti vasymyksen ja huonon ilman takia. Vetta tuli kuin Esterin perseesta ja kavimme lahinna ajelemassa ja hakemassa lisaa ruokaa jaakaappiin. Chepstow oli ihan tukossa erikoispaivan takia, emmeka sitten loppujen lopuksi menneet katsomaan sita. Jonot kaupunkiin olivat parin mailin paassa...
Ilta meni sitten kokkaillessa, paikkoja esitellessa ja kuulumisia vaihtaen. Maanantaina ajoimme aikaisin aamulla Tanjan ja Johnin luokse ja lahdimme sielta Tanjan ja hanen vanhempien kanssa ajamaan Breconin kansallispuistoon. Tarkoituksena oli lahtea viela kauemmas, mutta meidan ah niin ihana Polo automme oikutteli heti aamusta, joten paatimme tyytya johonkin turvallisempaan. Ja ajoimme kuitenkin monta monta mailia paivan aikana ja se kylla tuntui sitten illalla nukkumaan mennessa. Kavimme siis paivan aikana katsomassa eri paikkoja kansallispuistossa ja ajoimme sen yli kaupunkiin nimelta Hay-on-Wye. Se oli todella viehattava pikkukaupunki, joka oli taynna vanhoja kirjakauppoja (katsokaa kuvia!) ja pikkuliikkeita. Kirjat olivat siis ulkotiloissa ja kaytannossa kukaan ei valvonut, maksoitko niista vai et. Loistava kierratysmuoto ja kylla ma uskon, etta ihmiset jattivat sen 50 pencea mielellaan pikku laatikoihin, jotka olivat varattuja rahaa varten. Kavimme siis kapottelemassa pitkin kaupunkia ja soimme hyvin ravintolassa. Sitten jatkoimme taas ajamista kansallispuistossa joka oli korkealla vuorilla. Tiet olivat kapeita ja aiti kirkui takapenkilla, koska pelkasi korkeita paikkoja. Lampaita tallusteli autojen laitamilla eika heita ollut aidattu mihinkaan. Ilma sattui vaan olemaan aika kylma, emmeka tarenneet heilua ulkona kovin kauaa.

Tiistaina menimme Bristoliin shoppailemaan ostoskeskukseen. Isa ja Veijo olivat tietysti aika kypsia siihen, mutta istuimme me kahvilla ja kiersimme yhdessakin vahan. Mina ostin ihanat uudet kengat ja aiti monta paitaa. Veijo sai pitkaan haluamansa Risk strategia pelin. Se tuntui olevankin koko reissun kohokohta hanelle... Illalla menimme Tanjan ja Johnin luokse illalliselle ja meilla oli oikein mukavaa. Ihanaa saada tutustua sukulaisiin paremmin ja viettaa heidan kanssaan aikaa.

Keskiviikko meni isan ja aitin kanssa Cardiffissa. Veijo halusi jaada kotiin katsomaan videoita ja pelaamaan peliaan. Kavimme siis katsomassa 1100-luvulla rakennettua linnaa jonka joku okyrikas pariskunta oli sisustanut 1800-luvulla luksushuvilaksi. Aivan uskomatonta miten valtava ero heidan elamallaan oli tavalliseen vaestoon. Heilla oli siis keskuslammitys, juokseva lammin vesi ja ties miten monta kullalla sisustettua huonetta. Ma olin yllattynyt miten mielenkiintoisen kierroksen saimme. Mina tietysti yritin kaantaa samaan tahtiin oppaan tekstia porukoille ja tietysti hairitsin hanen tyotaan puhumalla yhta aikaa. Mutta eipa se hanta tuntunut hairitsevan. Painvastoin joka paikassa (kaupoissa, linnassa jne.) ihmiset olivat uteliaita tietamaan mita kielta puhuimme. Suomi on sitten hieno kieli! :)
Kiertelimme sitten linnan jalkeen kaupungilla ja ajoimme illalla kotiin hakemaan Veijo kyytiin pubi ateriaa varten. Pitihan mun nayttaa miten taalla paikalliset syo/juo tavallisesti. :) Isa ja aitikin ottivat tummat oluet, koska Kalle (Tanjan isa) oli mainostanut niita niin kovasti. Hyvin tuntui maistuvan molemmille.

Torstaina me otimmekin taas rauhallisesti ja kiersimme lahinna Chepstowissa, joka ei siis ole kovin iso paikka. Illalla kokkasimme lasagnet Tanjan poppoolle ja istuimme jalleen iltaa yhdessa. Ilta oli tosi onnistunut ja oli hauska kokkailla pitkasta aikaa porukoitten kanssa yhteistuumin. John tietysti oli vahan tylsistynyt kielimuurin takia, mutta Tanja yritti aina valilla kaantaa parhaita paloja. Meidan isa ja Tanjan isa eivat siis osaa englantia ollenkaan ja aiti ja Tanjan aiti ymmartavat, mutta ovat tosi arkoja puhumaan sita. Harjoituksen puutetta vain.

Perjantai meni pakkaillessa ja autossa istuessa. Ajoin porukat siis asemalle ja kaytannossa vietin koko paivan autossa. Perjantaisin ruuhka on aivan hirvea moottoritiella, ainakin siis Lontoon lahella. Meinasi olla vahan stressia, etta ehdimmeko kentalle ajoissa.
Mutta kaikki meni hyvin, koska ennakoimme ruuhkan ja ehdimme jopa pysahtya hetkeksi levahtamaan, joka teki mulle enemman kuin hyvaa...
Niin ne porukat sitten lahti ja mulle jai suru puseroon. Tajusin autoon mennessani paluumatkalla, etta naen heita vasta ensi kesana. Tippa linssissa sitten ajelin ensimmaiset mailit ja mietiskelin tata matkustelun hintaa. Kaippa mulla on viela voimakkaampi palo nahda maailmaa kuin olla siella missa rakkaimmat. Ja niinhan se on, etta napanuora pitaa katkaista jossain vaiheessa. Viimeistaan aikuisena...

Nyt sitten alkoi jalleen arki ja aamu on mennyt siivotessa ja haaratessa. Ihan kiva toisaalta olla nyt toissakin, on kuitenkin tullut nahtya paljon uutta viikon aikana ja mieli on levannyt. Chris on menossa maanantaina sairaalaan ja se tietaa meille TYLSAA viikkoa hanen seuranaan. Siella ei oo siis yhtaan mitaan tekemista. Mutta onhan tassa viela tama ja huominen paiva joista nauttia.

Tassapa oli siis meidan viikko tiivistettyna. Lisaa yksityiskohtia tulee varmaan myohemmin, kun ehdin rauhassa istua ja ajatella.

Porukat kavi ja viikko meni nopeasti. Vaikka nousimmekin aamuisin kohtuu aikaisin ja haarasimme paivan aikana kaikenlaista niin olo on kuin loman jalkeen. Ja sitahan se tietysti olikin. Lomaa.
Lauantaina hain siis porukat kentalta yolla ja saavuimme kotiin joskus kolmen maissa. Porukat olivatkin tosi vasyneita matkastaan ja pikaisen esittelyn jalkeen painuimme pehkuihin.
Sunnuntaina otimme sitten rauhallisesti vasymyksen ja huonon ilman takia. Vetta tuli kuin Esterin perseesta ja kavimme lahinna ajelemassa ja hakemassa lisaa ruokaa jaakaappiin. Chepstow oli ihan tukossa erikoispaivan takia, emmeka sitten loppujen lopuksi menneet katsomaan sita. Jonot kaupunkiin olivat parin mailin paassa...
Ilta meni sitten kokkaillessa, paikkoja esitellessa ja kuulumisia vaihtaen. Maanantaina ajoimme aikaisin aamulla Tanjan ja Johnin luokse ja lahdimme sielta Tanjan ja hanen vanhempien kanssa ajamaan Breconin kansallispuistoon. Tarkoituksena oli lahtea viela kauemmas, mutta meidan ah niin ihana Polo automme oikutteli heti aamusta, joten paatimme tyytya johonkin turvallisempaan. Ja ajoimme kuitenkin monta monta mailia paivan aikana ja se kylla tuntui sitten illalla nukkumaan mennessa. Kavimme siis paivan aikana katsomassa eri paikkoja kansallispuistossa ja ajoimme sen yli kaupunkiin nimelta Hay-on-Wye. Se oli todella viehattava pikkukaupunki, joka oli taynna vanhoja kirjakauppoja (katsokaa kuvia!) ja pikkuliikkeita. Kirjat olivat siis ulkotiloissa ja kaytannossa kukaan ei valvonut, maksoitko niista vai et. Loistava kierratysmuoto ja kylla ma uskon, etta ihmiset jattivat sen 50 pencea mielellaan pikku laatikoihin, jotka olivat varattuja rahaa varten. Kavimme siis kapottelemassa pitkin kaupunkia ja soimme hyvin ravintolassa. Sitten jatkoimme taas ajamista kansallispuistossa joka oli korkealla vuorilla. Tiet olivat kapeita ja aiti kirkui takapenkilla, koska pelkasi korkeita paikkoja. Lampaita tallusteli autojen laitamilla eika heita ollut aidattu mihinkaan. Ilma sattui vaan olemaan aika kylma, emmeka tarenneet heilua ulkona kovin kauaa.

Tiistaina menimme Bristoliin shoppailemaan ostoskeskukseen. Isa ja Veijo olivat tietysti aika kypsia siihen, mutta istuimme me kahvilla ja kiersimme yhdessakin vahan. Mina ostin ihanat uudet kengat ja aiti monta paitaa. Veijo sai pitkaan haluamansa Risk strategia pelin. Se tuntui olevankin koko reissun kohokohta hanelle... Illalla menimme Tanjan ja Johnin luokse illalliselle ja meilla oli oikein mukavaa. Ihanaa saada tutustua sukulaisiin paremmin ja viettaa heidan kanssaan aikaa.

Keskiviikko meni isan ja aitin kanssa Cardiffissa. Veijo halusi jaada kotiin katsomaan videoita ja pelaamaan peliaan. Kavimme siis katsomassa 1100-luvulla rakennettua linnaa jonka joku okyrikas pariskunta oli sisustanut 1800-luvulla luksushuvilaksi. Aivan uskomatonta miten valtava ero heidan elamallaan oli tavalliseen vaestoon. Heilla oli siis keskuslammitys, juokseva lammin vesi ja ties miten monta kullalla sisustettua huonetta. Ma olin yllattynyt miten mielenkiintoisen kierroksen saimme. Mina tietysti yritin kaantaa samaan tahtiin oppaan tekstia porukoille ja tietysti hairitsin hanen tyotaan puhumalla yhta aikaa. Mutta eipa se hanta tuntunut hairitsevan. Painvastoin joka paikassa (kaupoissa, linnassa jne.) ihmiset olivat uteliaita tietamaan mita kielta puhuimme. Suomi on sitten hieno kieli! :)
Kiertelimme sitten linnan jalkeen kaupungilla ja ajoimme illalla kotiin hakemaan Veijo kyytiin pubi ateriaa varten. Pitihan mun nayttaa miten taalla paikalliset syo/juo tavallisesti. :) Isa ja aitikin ottivat tummat oluet, koska Kalle (Tanjan isa) oli mainostanut niita niin kovasti. Hyvin tuntui maistuvan molemmille.

Torstaina me otimmekin taas rauhallisesti ja kiersimme lahinna Chepstowissa, joka ei siis ole kovin iso paikka. Illalla kokkasimme lasagnet Tanjan poppoolle ja istuimme jalleen iltaa yhdessa. Ilta oli tosi onnistunut ja oli hauska kokkailla pitkasta aikaa porukoitten kanssa yhteistuumin. John tietysti oli vahan tylsistynyt kielimuurin takia, mutta Tanja yritti aina valilla kaantaa parhaita paloja. Meidan isa ja Tanjan isa eivat siis osaa englantia ollenkaan ja aiti ja Tanjan aiti ymmartavat, mutta ovat tosi arkoja puhumaan sita. Harjoituksen puutetta vain.

Perjantai meni pakkaillessa ja autossa istuessa. Ajoin porukat siis asemalle ja kaytannossa vietin koko paivan autossa. Perjantaisin ruuhka on aivan hirvea moottoritiella, ainakin siis Lontoon lahella. Meinasi olla vahan stressia, etta ehdimmeko kentalle ajoissa.
Mutta kaikki meni hyvin, koska ennakoimme ruuhkan ja ehdimme jopa pysahtya hetkeksi levahtamaan, joka teki mulle enemman kuin hyvaa...
Niin ne porukat sitten lahti ja mulle jai suru puseroon. Tajusin autoon mennessani paluumatkalla, etta naen heita vasta ensi kesana. Tippa linssissa sitten ajelin ensimmaiset mailit ja mietiskelin tata matkustelun hintaa. Kaippa mulla on viela voimakkaampi palo nahda maailmaa kuin olla siella missa rakkaimmat. Ja niinhan se on, etta napanuora pitaa katkaista jossain vaiheessa. Viimeistaan aikuisena...

Nyt sitten alkoi jalleen arki ja aamu on mennyt siivotessa ja haaratessa. Ihan kiva toisaalta olla nyt toissakin, on kuitenkin tullut nahtya paljon uutta viikon aikana ja mieli on levannyt. Chris on menossa maanantaina sairaalaan ja se tietaa meille TYLSAA viikkoa hanen seuranaan. Siella ei oo siis yhtaan mitaan tekemista. Mutta onhan tassa viela tama ja huominen paiva joista nauttia.

Tassapa oli siis meidan viikko tiivistettyna. Lisaa yksityiskohtia tulee varmaan myohemmin, kun ehdin rauhassa istua ja ajatella.

Oon kaynyt talla viikolla muutamaan otteeseen kuuntelemassa klassisia konsertteja. Tiistaina istuin Chrisin ja jonkun toisen miehen valissa. Huvittavaa tilanteessa oli se, etta kummatkin nukkuivat konsertin aikana. Ma yritin siina valissa sitten olla herattamatta kumpaakaan... Tanaan naureskelin vieressa istuvalle pikkukoiralle (alkaa kysyko rotua, koska ma en todellakaan tieda!!!) joka laahatti kieli ulkona koko konsertin ajan. Se kieli roikkui toisella puolella kuonoa ja se oli aivan valtava suhteessa koiran kokoon. Mietiskelin, etta miten ihmeessa se saa sen mahtumaan suuhunsa. Sitten katsoin toiselle puolelleni, josta loysin Chrisin nukkumasta suu auki ja kieli ulkona. En oikein tieda kumpi oli hellyyttavampi naky :)

Mutta joo. Porukat tulee huomenna ja oon yrittanyt keksia mihin ma heita retuuttaisin. Kaikkia kolmea on aika vaikea miellyttaa. Chepstowssa on kuulemma sunnuntaina jokin erikoispaiva, joten varmaan kayda kattomassa mita siella tapahtuu. Voi olla, etta olen loman tarpeessa viikon paasta...