IRC-Galleria

Henna lahti eilen aamupaivasta Lontooseen. Han oli taalla kokonaisen viikon ja meilla oli mukavaa. Ei me oikeastaan tehty kovin paljoa, mutta jotain sentaan ja mika tarkeinta, me saimme juteltua pitkasta aikaa. Sunnuntaina tapasimme myos serkkuamme Tanjaa ja hanen miestaan Johnia. Johnilla oli Blender niminen esitys Cardiffissa ja me kavimme kuuntelemassa taman mielenkiintoisen aani/musiikki naytoksen. Hennan mielesta siita puuttui jotain, mutta ma kylla uppouduin ihan taysin. Kavin varmaan koko nykyisen elamantilanteeni lapi.
Hennan kanssa tuli katottua leffoja, kokkailtua ja kierreltya ihan vaan maaseutua lenkkeillen. Maija kavi taalla myos sunnuntaina leikkaamassa Hennan hiukset ja pesemassa pyykkia. Molemminpuolinen hyotysuhde siis.

Viedessani Hennaa asemalle eilen auto tietenkin teki tenat ja jouduimme soittamaan kotijoukot apuun. Onneksi Chris ei yleensa pahastu siita jos joutuu lahtemaan jonnekin ajelulle, joten mina kavin sitten Chrisin kanssa viemassa Hennan Cardiffiin. Nyt sitten olen vankina taalla kotona, koska odotamme, etta saamme vieda auton korjuulle.

Eilen kavimme Chrisin kanssa Cheltenhamissa katsomassa naytoksen nimelta The French liutenant's woman. Esitys oli ihan torkean hyva, enka ma edes muistanut katsoa kelloa valilla. Tietysti jokaiseen hyvaan iltaan kuuluu jotain huonoakin ja talla kertaa se oli yksi "hieno" rouva, joka alkoi valittaa kun Chris yski ja kohi. Henna ja Paivi tietavat, etta se kuulostaa silta kuin Chris ois tukehtumassa, mutta minkas sille tekee? Noh, tama nainen sitten kesken esityksen alkoi huudella muutaman penkin paasta, etta tuo on ihan liikaa ja etta han ei voi nauttia esityksesta. Ma sitten nostin kateni ihmettelevasti pystyyn ja kysyin, etta mitas han luulee mun pystyvan asialle. Sitten han vain jatkoi esityksen katsomista ja kavi viela tauon aikana sanomassa, etta Chris pilaa heidan esityksensa. Ma pyysin Chrisin puolesta anteeksi ja sanoin, ettei han mahda sille mitaan. Siihen han vaan pyoritti silmiaan ja jatkoi matkaansa.
Chris sai eilen tasan yhdesti yskakohtauksen, eika se varmasti kestanyt montaa sekunttia. Tama rouva olis varmaan ollut tyytyvainen vasta, kun me oltais poistuttu teatterista. Ihan kuin kukaan muu ei yskis esityksen aikana... Arsyttava amma!!! Huomaan kylla, etta mulla alkaa olla aika suojeleva asenne Chrisia kohtaan. Yleisesti ottaen ihmiset on tosi ystavallisia ja antavat tieta ja kyselevat tarvinko apua. Sitten on aina muutama idiootti, jotka ajattelevat, etta ovat jotenkin parempia eivatka edes tajua, etta Chris kylla ymmartaa mita he sanovat hanesta.

Mutta joo.
Porukat on tulossa kaymaan lauantaina ja auto pitais saada kuntoon ennen sita. Saapa nahda mita tekemista me keksitaan. Porukat on kylla yleensa aika vahaan tyytyvaisia, mut ongelmana on se, etta aitilla, iskalla ja Veijolla on ihan erilaiset intressit... Pitanee sitten yrittaa loytaa jokin kultainen keskitie, eli ostari, jossa aiti saa shoppailla, isa istua kahvilla ja Veijo hiplata eri tietokonepeleja. Ma voisin sitten vaikka juosta naissa kaikissa kolmessa. *huokaus*. Mut oikeasti on tosi kiva, etta tulevat kaymaan!

Lindan kanssa on nyt menny paljon paremmin. Ma oon yrittanyt aina nielaista jos han on ilmaissut itseaan kaskymuodossa ja han on selvasti myos yrittanyt miettia sanojaan. Han on jopa nyt siivonnut ilman suurempaa metelia! Meilla on tosiaan ollut kommunikaatiovaikeuksia, mutta jospa se tasta kun tutustuu viela paremmin ja ymmartaa mita toinen millakin tarkoittaa. Riitaan tarvitaan aina kaksi ja nyt tuntuu, ettei meista kumpikaan ole innokkaita enaa tappelemaan.

Jepulis.
Rakkaat ihmiset kirjoitelkaa!

Oon monesti miettinyt (ja erityisesti tanaan), etta mika tekee ihmisesta viehattavan. Henkilon ei tarvi olla kaunis eika komea ollakseen jotain tosi lumoavaa. Ja se on tietysti yksi elaman ihanista asioista. Yleisesti ottaen luulen, etta ma pidan viehattavana tiettya tasapainoisuutta ja herttaisuutta. Ei siis niin, etteivatko muunlaiset persoonat olisi viehattavia.
Ja onko viehattava ihminen jollain tavalla luotettavampi kuin ei viehattava? En oikein osaa vastata kysymykseeni mitaan.
Luotettavuudesta tulee jollain tavalla aina isa ja aiti mieleen. He eivat ehka puhu paljoa asioistaan, mutta nayttavat ajatuksensa pienilla teoillaan. Se jos mika on viehattavaa! Jollain tavalla luotettavuuden ja viehattavyyden taytyy siis kulkea yhdessa. Omalla tavallani huomaan vierastavani ihmisia, jotka nakevat asiat TOSI mahtavina tai/ja sitten AIVAN kauheina. Mielipiteet muuttuu ja ne jotka eivat mainosta ajatuksiaan niin voimakkaasti saastyvat silta nololta sanojensa syomiselta... Joku tietysti ajattelee, etta tuollainen itseaan "saasteleva" ihminen on tylsa tai sisaanpain kaantynyt. Ja voihan se olla, etta se joka ilmaisee itseaan tosi voimakkaasti, tietaa mista tykkaa ja mita haluaa. En voi tietaa mita kenenkin paassa liikkuu. Mutta se, etta ihmisen sanat ja teot kulkevat samaan suuntaan on tosi tarkeaa. Itsessani inhoan sita, etta voivoittelen tiettyja asioita ja sitten kuitenkin teen niita uudelleen ja uudelleen. Yksi esimerkki on juominen. Ei mulla voi olla hyva olo, jos olen kaveleva ristiriita.

Joo, sitten toinen asia mika on mietityttanyt mua tanaan on meidan negatiiviset ajatuksemme. Se, etta pyoritamme jotain noloa tilannetta paassamme tai pohdimme mita voisi tapahtua jos tekisimme niin tai nain johtaa pelkotiloihin ja se taas voi estaa meita tekemasta joitakin asioita. Mun yksi iso ja rajoittava pelkoni ovat (niin naurettavaa kuin se onkin) tietynlaiset koirat. Joskus huomaan sen rajoittavan mua niin paljon, etta valitsen kavelyreittini tiedostaen missa mahdollisesti voisi olla koira vapaalla.
Tama tietysti on viela pieni ongelma/rajoite elamassani, mutta senkin voisi opetella pois. Mitapa jos se pelko koskisi vaikka sosiaalisia tilanteita tai avaria paikkoja? Tuosta tulee vaan mieleen, ettei meilla ole varaa ajatella negatiivisesti, jos se kerran voi johtaa pahimmillaan rajoittuneiseen elamaan.
Yksi syy miksi ma olen alkanut tanssia vasta nyt on se, etta olen aina ajatellut, ettei mulla ole rytmitajua. Okey, ehkei mulla olekaan, mutta jostain syysta silla ei enaa tunnu olevan niin suurta merkitysta. Ennen se tuntui tosi nololta ja ajatus siita, etta kammailen tanssitunnilla piti mut kiltisti kotona. Luulenpa, etta aika moni tyytyy asioihin, koska ei usko, etta pystyisi parempaan. Toisinsanottuna pelkaamme, etta teemme itsestamme pellen, jos edes yritamme. Ja mika nyt olisikaan pahempaa kuin epaonnistuminen!!
Uskon, etta menestyneimmat ihmiset ovat vain epaonnistuneet rohkeasti useammin ja lopulta loytaneet tiensa sinne, minne ovat halunneet.
Menempa tasta siis latailemaan akkujani positiivisilla ajatuksilla.
Oita!

Aika Hennan kanssa on mennyt tosi akkia. Tietty ma oon ollut myos valilla toissa, joten ei me nyt ihan hirveasti olla keretty yhdessa haarailla. Torstaina kavimme Newportissa shoppailemassa ja yritimme lunastaa Hennan ensimmaista shekkia. Se ois kuitenkin vaatinut, etta Hennalla olisi vakiosoite ja todistus siita, etta oikeasti asuu siina osoitteessa. Jostain syysta taalla on tosi vaikea saada pankkitilia auki tai shekkeja lunastetuksi ilman kamppaa. Mut onneksi ma voin lainata Hennalle ja kohtahan han paasee aloittamaan hommat.
Eilen illalla kavimme kiertelemassa clubeja Cardiffissa, koska kumpikaan emme ole paasseet tanssimaan aikoihin. Ma olin siis autolla ja muutenkin vietan nyt valkoista kuukautta (paikallinen sanonta tipattomasta), joten mikaan ryyppyreissu se ei ollut. Cardiffissa tuntui olevan pubeja ja clubeja vaikka muille jakaa. Kyselimme matkalla parilta tytolta vinkkeja mihin menna ja saimme tayden opastuksen eri paikoista. Mutta koska eilen oli torstai, ei meininki ollut ihan samaa kuin viikonloppuisin. Ja ongelmia tuotti myos sekin, ettemme tienneet minkalaista porukkaa missakin paikassa liikkui. Ensimmainen paikka johon menimme olikin sitten suunnattu selvasti meita nuoremmille. Henna tunsi olonsa mummoksi, mutta ma olin ihan tyytyvainen kun paasin tanssilattialle. Paikka ei kuitenkaan ollut yhtaan minua, se muistutti lahinna Onnelaa valkoisen sisustuksen takia. Tormasin myos yhteen tyyppiin joka on ovimiehena Cardiffin teatterissa. Mulla on aika hyva kasvomuisti ja yhdistin hanet. Luulenpa, etta han joutui miettimaan muutamaan otteeseen missa han oli nahnyt minut.
Tassa meidan tyossa on se varjo/hyva puoli, etta tulemme huomatuiksi. Tyontekijat muistavat minut ja Lindan ulkonaolta ja Chrisin nimelta! Hassua olla niin "tunnettu".
Noh, kuitenkin. Kiersimme eilen myos muissa clubeissa ja yhdesta pyysimme jopa rahat takaisin, koska siella ei ollut ketaan sisalla. Parissa muussa paikassa oli sitten liian pieni tanssilattia.
Mitaan lempparipaikkaa emme siis viela loytaneet, mutta aion jatkaa yrittamista joskus myohemmin. :)

Tanaan olemme nukkuneet pitkaan, kayneet lenkilla ja mina olen hoidellut asioita punaisen ristin myymalassa. Sain sielta paksun pinon papereita taytettavaksi ennen kuin voin aloittaa vapaaehtoishommat. Outoa. Illalla kokkasimme Hennan kanssa ja mietimme ihmissuhteita ja niiden kiemuroita.

Katsoimme aamulla Tommy Tabermanin runoja ircista yhden tyypin sivuilta ja mulle tuli ikava suomalaista kirjallisuutta ja runoutta. En ma oo koskaan hirveasti runoja lukenut, mutta silloin kun luen niin yleensa innostun niista. Sama juttu se on varmaan musiikin kanssa. Joskus on kausia, jolloin ihastuu johonkin bandiin ja sita on sitten kuunneltava aamua iltaa. Silloin aina tuntuu, etta sanoitukset ja melodia ja koko universumi on just niin kuin pitaa. Ja sitten se taas hiipuu ja unohtuu. Voi etta kun osaisi pysahtya joka paiva silloin kun nakee tai kuulee jotain kaunista. Yksikin paiva kuljin takapihan kautta autolle ja hoksasin, etta meillahan on erilaisia ja kauniita kukkia takapihalla. Haistelin niita sitten vahan aikaa ja paatin, etta katsoisin eteeni vahan paremmin tulevaisuudessa. Yleensa kaikki mita tarvimme on ihan siina meidan nenamme alla.

Otsikko ei talla kertaa kuvasta tekstiani yhtaan. Tanaan on ollut ihan mukava ja rauhallinen paiva ja tuon "epaonnen" perjantain hoksasin vasta aloittaessani tata kirjoitusta. Ehkapa me ihmiset vedamme puoleemme sita, mita ajattelemme jatkuvasti. Aina ei kannata pelata pahinta.
Toivottavasti kolmastoista paiva (ja perjantai) ei tuonut kenellakaan teista vastoinkaymisia.

Ne jotka tata mun sivustoa joskus kayvat lukemassa, ovat varmaan huomanneet miten paljon mun mieliala heittelee. Eilinen oli aika hirvea paiva monestakin syysta.
Aamulla heti kiristelimme hampaita Lindan kanssa ja tilannetta ei yhtaan helpottanut se, etta myos Johanna oli taalla. Linda esitti jalleen asiat niin, etta ne kuulostivat kaskyilta ja ma olin valittomasti varpaillani...
Sitten illalla me istuttiin Chrisin kanssa viisi tuntia pitkassa oopperassa!!! Ajatuskin siita oli jo unettava, ja vaikka esitys oli ihan hyva, mulla vaan oli asenneongelma. Lisaksi toiden jalkeen jouduin hakemaan iloisesti humalaisen poppoon pubista ja heita piti ootella tunteroinen. Eipa siina mitaan muuten, mutta tiesin, etta aamulla pitaa taas nousta aikaisin ja mua vasytti ihan torkeen paljon. Lisaksi se, etta mun piti ootella heita siella pubissa arsytti, koska en ollut yhtaan sosiaalisella tuulella.
Tama aamu sitten alkoi massiivisella vitutuksella. Ajatus siita, etta menemme yhdessa koko porukalla (siis mina, Chris, Linda, Johanna ja Nino) sunnuntailounaalle ja mahdollisesti sen jalkeen viela ostarille, sai mun mielen maahan. Ma taidan tosiaan inhota Lindaa... Aivan hirveeta miten ma voinkin ajatella niin, koska han on oikeasti mukava ihminen. Ma en vaan kesta asua hanen kanssaan!!! Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, etta mua arsyttaa jo hanen kavelytyylinsakin. Puhumattakaan siita, miten han sanoo hyvaa huomenta.
Ma taidan tarvita ammattiapua...

Noh, Henna laitto just viestia, etta se tulee kaymaan viikoksi tiistaista lahtien. Ma oon kylla osan ajasta toissa, mutta voin luultavasti sopia jonkun paivan vapaaksi. Ihanaa, etta voin puhua jollekin.

Mutta voikaa te rakkaat ihmiset hyvin ja pitakaa huolta kropasta ja paakopasta!

Taalla Walesissa on siis viela torstai, kun kirjoitan tata.
Tanaan kavimme Lindan kanssa Cardiffissa shoppailemassa ja kahvilla. Paiva oli oikein mukava vesisateesta huolimatta. Linda rukka sai juuri ostettua uuden sateenvarjon (onneksi halvan sellaisen) joka hajosi vain pari tuntia sen jalkeen kovassa tuulessa. Ostin itselleni pipon (talvi on tosiaan tulossa) ja yhden peruspaidan. Pitais viela ostaa talvitakki ja kengat. Mutta tanaan en oikeastaan edes yrittanyt etsia mitaan tosissani. Ehtiihan tuota viela. Ehkapa mulla on nyt ollut ihan muut jutut mielessa.
Eilen kavin tosiaan kyselemassa punaisen ristin myymalassa tarvivatko he apua ja lupasin tulla sinne vapaaehtoistyontekijaksi. Kiva saada jotain tekemista. Katselin lisaksi netista ensiapukursseja ja paatin, etta jotain voisin vaikka sivistaa itseani silla taidolla.
Lisaksi olen lukenut Aiti Teresan elamankertaa ja ollut nyt vakuuttunut siita, etta yksi ihminen voi saada paljon aikaiseksi. Ehkapa minakin joku paiva. Pitais vaan paasta alkuun jotenkin.

Illalla olen sitten istunut serkullani Tanjalla. Hanen puolisonsa John kokkasi meille aterian ja istuimme ja juorusimme viimeisen kuukauden tapahtumat. Lisaksi meidan seuranamme kavi kodittomien kissojen "edustaja" kertomassa Tanjalle ja Johnille kissan adoptiosta ja siita, etta heille voisi olla yksi sopiva ehdokas tiedossa. Koko tapahtuma kuulosti tosi viralliselta ja monimutkaiselta kaikkine vakuutuksineen. Vaikka ma tykkaankin kissoista, niin en silti osaa suhtautua asiaan niin perusteellisesti. Kissa on kissa eika sen kasvattamiseen mitaan erityistaitoja tarvita. Tanja ja John naureskelivat myos tilanteelle, mutta olivat mielissaan tulevasta perheenlisayksesta. Miettivat, etta laittavat sille nimeksi Kissa. :)

Joo.. Koko viikonloppu meneekin toita tehdessa, koska Johanna (eli entinen Chrisin hoitaja ja Lindan hyva ystava) on tulossa kaymaan ja Linda viettaa aikaa hanen kanssaan. Omalla tavallaan olen ihan tyytyvainen, etta saan olla toissa. Hassua.

Joka tapauksessa tanaan oli hyva paiva ja toivottavasti jatkuu sellaisena siihen saakka, etta saan laittaa paani tyynylle.

Tavallinen keskiviikko, taas. Nousin aamulla lenkille (kuten olen tehnyt jo yli viikon ajan) kahdeksalta ja tsemppasin itseani tulevaan vapaapaivaan. Paatin, etta tanaan saan aikaiseksi jotakin, en vain oikein tiennyt, etta mita.
Lenkki meni hyvin ja mieli virkistyi, sen jalkeen olikin taas motivaatio-ongelmia. Ongelmana on siis se, ettei ole mitaan tekemista. Ei mitaan, milla olisi mitaan merkitysta. Nyt kun Linda (vihdoin ja viimein) siivosi, ei ole mitaan haarattavaa talossa. Olen kuin karsimaton kakara, odotan, etta joku keksisi jotain mihin voisin upottaa ajatukseni. Joka kerta kun aloitan jotain pienta, sanotaan vaikkapa oman huoneen jarjestelyn, olen onnesta soikeana, kun minulla on jotain tekemista. Ja heti, kun se on tehty, mietin, etta mita ihmetta nyt tekisin!!! Mulla vissiin pitaisi olla pitka lista (merkityksellisia) asioita, joita alkaa tyostaa urakalla. Se pitaisi mut vauhdissa. Mutta eipa tassa talossa niin hirveasti ole tekemista. Ja muutenkin olen nyt odottanut, etta Linda vuorostaan tekisi jotain. Toisten jalkien siivoaminen alkaa tuntua merkitsemattomalta siina vaiheessa, kun kaikki pitavat sita itsestaanselvyytena. Ja muutenkin mua on huvittanut katsoa Lindaa, kun han on siivonnut kahtena viimeisena paivana. Han on pitanyt siita niin isoa metelia, etta siita puhutaan varmaan viela kuukaudenkin paasta. Kukaan ei tietenkaan ole huomannut, etta han imuroi talossa viimeksi puolitoista kuukautta sitten (joka siis kuuluisi tehda kerran viikossa)!!! Olen odottanut hanen siivousintoaan jo kolme viikkoa. Paatin vain yksi paiva, etten enaa tee mitaan ennen kuin han on tehnyt osansa. Nyt odottelen jannityksella milloin han hoksaa pesta ylakerran vessan. Tietaakseni han ei ole tehnyt sita kertaakaan sina aikana kun olen ollut taalla... No joo. Enpa ma itsekaan mikaan siisteyden huippu ole. En vain jaksa leikkia aitia saatikka jakattaa aikuiselle ihmiselle.

Mutta joo. Taman paivan saavutuksena on ollut se, etta kavin kyselemassa sairaalassa toimintaterapeutin hommasta. Yritin siis saada sovittua paivaa, jolloin voisin nahda mita tyo pitaa sisallaan, mutta ilmeisesti se ei ole ihan niin yksinkertaista. Tietysti terapeutin ja potilaan valilla on vaitiolovelvollisuus, eika sinne voi kuka tahansa tunkea katselijaksi. Sain sitten puhelinnumeron, josta tiedustella asiasta lisaa, mutta tietenkin kyseinen henkilo sattuu olemaan lomalla. Noh, eipa tassa auta muuta kuin oottaa. Ma vaan tarvin jonkun syyn nousta aamulla ylos ja pysya hereilla koko paivan! Jos meidan elamalla ei ole mitaan merkitysta, ma en tajua mita jarkea tassa kaikessa on? Tekis vaan mieli lahtea jonnekin kehitysmaahan auttamaan. Olisi ainakin tarpeellinen olo. Tietysti apua tarvitaan lahempanakin...

Noh, eipa mulla muuta.

Ma oon jo 24,65 vuotta vanha. Mihin ihmeeseen aika on mennyt ja mita sita viela ehtii tehda?
Onko meilla taalla mitaan tarkoitusta olla ja jos on, voimmeko vahingossa tai tahallisesti tehda itsestamme tarpeettomia? Onko minun elamallani tarkoitusta minulle itselleni vai olenko olemassa vain muita varten? Ja ovatko muut minua?
Miksi ylipaansa nousemme aamulla sangysta ylos? Jos meilla on olemassa tarkoitus, onko meidan jokaisella paivalla jotain merkitysta, vai huipentuuko olemassa olomme merkitys johonkin yhteen tai muutamaan hetkeen? Ja olemmeko sen jalkeen valmiita kuolemaan?
Ja voiko olla niin, etta synnymme tanne vain kuollaksemme? Onko silla mitaan valia, olemmeko valmiita siihen? Onko meidan ajatuksillamme mitaan merkitysta?

hmm...

Elama on. Ja on.
Tana paivana olen onnistunut melkein ajamaan yhden jalankulkijan paalle, laikytin kahvit paidalleni ja istuin teatterissa paikalleni ja totesin, etta penkki on lapimarka. Ei hyva. Ei yhtaan hyva. Toivoa sopii, etta se oli vain vetta... Hyvaa tassa paivassa on ollut se, etta kaikkeen on ollut aikaa. Aamulla piti kylla nousta aikaisin, koska sihteerin poika oli sairastunut, eika siis voinut tulla toihin. Ma sitten nousin ja ihme kylla aloitin paivani hyvilla mielin. Kavimme paivalla Chrisin kanssa ostarilla kahvilla ja jumitimme liikenneruuhkassa. Huono puoli tassa maassa (kapeiden teiden lisaksi) on se, etta onnettomuuksia tuntuu sattuvan jatkuvasti ja silloin ollaan ja ootetaan. Mistaan ei mahdu ohitse ja ihmiset hermostuvat. Tai no ainakin mina hermostun...

Mua on nyt jotenkin alkanut arsyttamaan se, etta ihmiset tietavat kaiken. Juttelin juuri asken yohoitajan kanssa ja naytin muutamia kuvia. Han tiesi heti yhden tyypin jonka kanssa mulla on ollut vipinaa ja tuntui tietavan paljon muutakin. Ma olin aika jarkyttynyt siitakin huolimatta, etta han tuntee Maijan. En haluaisi minun asioiden olevan kaikkien asioita.
Alussa ma sanoin Maijalle, ettei mua haittaa jos mun asioista puhutaan, kunhan se pysyy pienen ympyran sisalla. Noh, ei se tunnu pysyvan. Ja hassuinta tassa on se, ettei homma toimi toiseen suuntaan. Ma kuulen asiat jalkijunassa ja oon varma, etta multa pimitetaan jotain olennaista. Se on aika hirvea tunne ja se saa mut sulkeutumaan. Miksi minun pitaisi kertoa mitaan, kun minullekaan ei kerrota? Pahinta tassa on se, etta kaikki joiden kanssa olen tekemisissa kertovat asioita eteenpain, enka voi siis paattaa mika on salaista ja mika ei. Nyt jannityksella odottelen kertooko Linda jotain taman illan tapahtumista, silla han on ollut ulkona porukalla jossa on varmasti juttu kulkenut. Ehka kertoo, ehka ei. Ma suunnittelin, etta menisin huomenna ulos, mutta en enaa ole ollenkaan varma siita. On ihan vainoharhainen olo kaikkien suhteen.

Mut joo. Kaiken kaikkiaan mulla on ollut hyva paiva ja hyva fiilis. Nyt vain kaikki kasautui ja musersi alleen.

Eilen kaytiin Stratford-upon-avonissa teatterissa ja esitys oli aivan mahtava! Luultavasti paras nakemistani ja se on jo aika hyva! Teatteri oli malliltaan erikoinen. Lava oli tavallaan yleison seassa ja nayttelijat juoksentelivat edesta ja takaa. Lavasteita oli loppujen lopuksi vahan ja samat nayttelijat esittivat useita rooleja, mutta lopputulos oli vaikuttava. Ja lavalla oli myos livebandi ja se oli aivan loistava! Laulaja ulvoi sielunsa kyllyydesta ja naytteli valilla. Upeaa!
Tanaan kavimme katsomassa Greasen Bristolissa. Se ei ollut kuitenkaan niin hyva kuin toivoin. Ihanaa tassa tyossa on se, etta tyo ei aina tunnu tyolta. Paivalla esimerkiksi kiersimme ostaria ja shoppailimme!
Mutta hyvat yot talta eraa.

Taa on taas niita paivia, jolloin toivoisi, etta voisi menna takaisin sankyyn. Otin eilen ehkapa noin kolmen tunnin paikkarit ja sehan tarkoittaa vain sita, etten saanut sitten illalla unta. Tanaan herasinkin ihan koomassa heratyskellooni ja raahauduin vasten tahtoani kylmaan suihkuun. Sekaan ei tuntunut toimivan, joten horppasin aamupalan kanssa kupin kahvia (jota en siis ole tehnyt puoleen vuoteen!!!!) enka viela senkaan jalkeen tuntenut oloani sosiaaliseksi. NOh, lahdimme Alisonin (sihteeri) ja Lindan kanssa joka viikkoiselle ostosreissulle ja olin aarimmaisen arsyyntynyt jokaisesta Lindan heittamasta kommentista. Inhoan kun minulle huomautellaan jostain kun ajan, vaikka se olisikin vain kauniisti sanottu ehdotus, etta voisit parkkeerata mieluummin tuonne kuin tanne. Noh, Linda viela kertoi automatkan aikana siita, miten tykkaa hallita ja johtaa tilanteita ja mina laskin kahteensataan pitaakseni kieleni kurissa. Sinansa mita han sanoi ei ollut mitaan loukkaavaa tai riitaa haastavaa. Mina olin vain vasynyt ja arsyynnyin jo siita ajatuksesta, etta han saattaa komennella mua jossain tilanteessa. Ma oon ollut kuitenkin meidan perheessa se, joka on vastuussa asioista, enka tykkaa, etta joku pistaa minut seinaa vasten. Lindan kanssa kaymamme "riitatilanteet", eli siis hampaiden kiristely ja tietty valinpitamattomyys johtuu lahinna valtataistelusta, jota hanen ei ole tarvinut tehda aiemmin kenenkaan kanssa.
Juttelimme yksi paiva siita, mita ihmiset ovat antaneet meille kummallekin ja han kertoi aikaisemman hoitajan Johannan opettaneen hanelle karsivallisyytta. Johanna on siis 19vee ja han on taipunut luultavasti jokaiseen Lindan heittamaan ehdotukseen. Karsivallisyytta Linda on joutunut oppimaan hanelta, silla epavarmana ihmisena asiat eivat ole tapahtuneet hanelta yhta nopeasti kuin Lindalta. Lisaksi se, etta Johannan tietamys asioista ei ole ollut laheskaan yhta hyva kuin Lindan, joten Linda on automaattisesti ottanut opettajan roolin talossa. Han on ollut kiinnostunut monenlaisista asioista, ottanut selvaa niista ja ollut aktiivinen teini-iasta lahtien politiikassa. En voi muuta kuin kadehtia hanta siita, miten paljon han on oikeasti tallettanut asioita paahansa. Han on katsonut niin paljon leffoja, etta joskus on vaikea kasittaa mista han on repinyt aikansa siihen. Mutta se tapa, jolla han sen joskus ilmaisee sen, kertoo miten han suhtautuu muihin. Mielestani se on ylimielista ja royhkeaa. Toisaalta ihailen hanen valtavaa itseluottamustaan. Ero minun ja Johannan valilla on kuitenkin se, etta mina kyseenalaistan hanen totuudet ja tavat. Joskus tuntuu, etta teen asiat tahalleen toisin kuin han haluaa. Ihan vain tehdakseni selvaksi, etten aio totella hanta ja se jos mika on hyva keino aloittaa hampaiden kiristely. Mutta ehkapa mina opetan hanelle miten huomioida muita paremmin... Ken tietaa...

Mutta joo. On varmaan parempi purkaa naita juttuja tahan paivakirjaan kuin arsyttaa Lindaa lisaa. Saa nahda ajammeko toisemme hulluiksi tulevien kuukausien aikana. Tiedan, etta han on mahtava tyyppi ja etta tulen oppimaan hanelta paljon. Jostain syysta en vain osaa hypettaa ketaan heidan tietamyksensa tai alykkyyden takia. Minua kiehtoo enemmankin se, miten sita kayttaa.

Omituista taalla ja nyt on se, etta odotan maanantai paivia. Ma olen saanut sovittua ne nimittain minun harrastuspaivakseni, joka tarkoittaa vapaata toista. Tanaan olen siis juossut tanssi- ja laulutunnillani, lepaillyt ja syonyt hyvin. Ihan kiva vaan olla ja nauttia hiljaisuudesta.

Viikonloppuna tuli kaytya viihteella kahdesti. Perjantaina olin vain autolla liikenteessa ja katselin kun muut kiskoivat viinaa. Hyvaa illassa oli se, etta saimme Maijan kanssa kutsun Skotlantiin yhdelta Jimmylta joka kay aina valilla tyokeikalla siella. Kaytannossa saisimme siis ilmaisen majoituksen ja bensat maksaisimme pokkiin. Toivoa sopii, etta ajankohta sopii mulle ja Maijalle... Mut ois kylla tosi kiva nahda Skotlantia ja Irlantiakin, kun tanne asti on vaivautunut tulemaan.

Lauantaina jatin auton suosiolla parkkiin ja punkkasin Maijan luona. Meilla oli tosi kiva ilta, jota aloittelimme Maijan luona viinia kiskoen. Sielta sitten menimme vitoseen (taaltakin loytyy numerobaari!!!) ja vaihdoimme sen sulkeutuessa Kingsiin. Luulenpa, etta ovat nyt ihan vastikaan muuttaneet lakia aukioloaikojen suhteen. Tullessani tanne mikaan naista Chepstowin pubeista ei (ainakaan tietaakseni) ollut auki kahdentoista jalkeen edes lauantaina. Nyt Kings on kahteen. Noh, sielta suuntasimme jatkoille Maijan luokse ja katsoimme leffaa. Yon aikana tuli nukuttua noin kolme tuntia ja sunnuntaina mun piti olla toissa 13 ja puoli tuntia!!! Se teki vahan tiukkaa loppuillasta... Pahinta sunnuntaissa muutenkin on se, etta joskus menemme Chrisin siskon luokse lounaalle ja tietysti juuri eilen Chris sai paahansa, etta haluaa nahda hanet. Onneksi lounaan jalkeen sain vaan lueskella kirjaa ja olla (siis olla epasosiaalinen) ja illalla kavimme leffassa.

Mitaan sen syvallisempaa en oikeastaan ole ehtinyt miettia viime aikoina muuta kuin hetkittain. Olen lukenut kirjaa nimelta The curious incident of the dog in the night-time by Mark Haddon. Se on tarina autistisesta pojasta ja maailmasta hanen silmin. Ihan metka kirja omalla tavallaan. Joskus mietityttaa olemmeko me niita autistisia ja autistiset normaaleja. Aika paatonta tama meidan elama tuntuu olevan valilla. Chrisin siskon mies (joka sattumalta on myos Chris) esitteli minulle artikkelin (pomoni) Chrisin serkun tyttaresta, joka on asunut viimeiset yhdeksan vuotta kahden lapsensa kanssa 12 hengen kommuunissa. Heidan periaatteenaan on elaa mahdollisimman egologisesti. Kaytannossa he siis pyrkivat olemaan omavaraisia ja valttelevat nykyajan turhuuksia. Artikkeli oli tosi mielenkiintoinen ja sita on tullut mietittya aika paljon eilen ja tanaan. Pystyisikohan sita itse tekemaan samoin? Tiedan, etta parjaisin ilman televisiota, radiota, tietokonetta ja autoa, mutta ajatus ulkohuussista ei kylla houkuttele...

No joo. Mulla on nyt sitten uusi kirkuvan punainen tukka. On hauska katsoa hoitajien/sihteerien naaman ilmeita, kun nakevat minut. Osa on selvasti tykannyt ja osa ei. Itse en vielakaan ole osannut muodostaa mielipidetta. Maija siis varjasi koko paan ja leikkas mulle otsatukan. Ma olin ihan yllattanyt siita, miten erilta ma naytin ja kerroin, etten oikein tieda mita sanoisin. Maija tietty huolestu, etta ma alan kohta itkea ja se viela soitteli peraan ja varmisti, etta oon kunnosta. ;) Aika suloista. Ei mun maailmaa mun hiukset kaada, vaikka joskus kitisenkin kun on tukka-huonosti-paiva.

Pistan piakkoin kuvia nettiin...