IRC-Galleria

Ihmiset ovat oikeasti erilaisiaPerjantai 17.03.2006 02:05

Oli suorastaan häkellyttävää tehdä tänään havainto, kuinka erilaisia ihmiset voivat olla luonteeltaan. Enkä mä puhu nyt mistään psykologisista komplekseista ja niiden yhdistelmistä vaan nimenomaan luonteesta, asenteesta ja tyylistä.

Minulla on nyt yliopistossa 2 harjoituskurssia, joiden opettajat ovat siinä määrin niin kuin päivä ja yö, että pistää ihan miettimään ja analysoimaan siinä sivussa itseään. Näiden kurssien luennot ovat vielä peräkkäisiä, joten nämä kaksi tapaa hoitaa asioita kontrastoituvat aika vaikuttavasti.

Tänään oli molempien kurssien toiset luennot ja ne menivät suunnilleen näin...

Opettaja A:

Opettaja tulee (jälleen) 10 minuuttia myöhässä ja alkaa verkkaisesti järjestellä luentokalvojaan. Kyseessä on harjoituskurssi ja sellaiseen luonnollisesti kuuluu tehtävien tekeminen, mutta koska en ole saanut mitään tehtävämonistetta viime kerralla, kysyn, olenko kenties jäänyt viime kerralla ilman. Ei, en ole, vaan kaikki tehtävät ovat netissä. OK, kysyn sitten palautuskäytännöstä. Tehtäviä ei tarvitse palauttaa (eli niitä ei myöskään tarkisteta eikä korjata) ja ainoa tapa, millä suorituksia seurataan on tehtyjen tehtävien merkitseminen rastilla johonkin listaan, josta ei siis ollut mitään merkkiä tälläkään luennolla. Myöskään läsnäololistaa ei tällä kurssilla ole. Selvä. Ja sitten kannustuksena(?) tulee vielä kommentti, että opettaja luottaa siihen, että teemme JOSKUS tehtäviä. Kun tulin illalla kotiin ja katsoin, mitä on odotettavissa tehtävien osalta, löysin 7 (seitsemän!) tehtävää, jotka on tarkoitettu tehtäväksi kurssin aikana. Wow, pitää varoa, ettei vaan tule liikaa stressiä sellaisesta epäinhimillisestä työmäärästä!

No, sitten päästään asiaan. Ensimmäiset kalvot räväytetään kankaalle. Edellisellä luennolla opettaja oli antanut erään yksittäisen esimerkin aiheeseen liittyvästä asiasta. Siitä syntyi pientä keskustelua, missä opettaja ei osannut puolustaa kantaansa. Nyt luennon alussa kulutettiin hyvät parikymmentä minuuttia katsellen kalvoja, jotka esittelivät listaa kirjallisuudesta ja kontekstista repäistyjä lainauksia, jotka "todistivat" opettajan olleen oikeassa. Kuinka tieteellistä tämä on??? Kyseessä siis oli monitulkintainen juttu, jonka tulkintoja pitää hakemalla hakea, mutta nyt tyydyttiin vain yhteen näkemykseen asiasta. Ok, ihan miten vaan.

Kun mentiin seuraavaan asiaan, taululle ilmestyi uusi termi, jota kaikki alkoivat tunnollisesti sepustaa vihkoihinsa. Sitten sen YLÄPUOLELLE tuli joku toinen termi, sekin uusi, ennen kuin mitään selitystä oli edes annettu. Ontuvan selostuksen saattelemana ensimmäisen termin alapuolelle tuli joku esimerkki, jonka yhteyden ymmärtäminen kumpaankaan noista termeistä vaati melkoisia ponnistuksia. Kun lopulta luuli kuitenkin tajunneensa, miten tuota sotkua voisi vihkossa laittaa ylös, taululle alkoi ilmestyä merkillisiä sulkuja ja viivoja, jotka sotkivat kuvan ihan kokonaan. Huoh. Loppuluennon ajan taulu täyttyi samaa asiaa toistelevista esimerkeistä, jotka ilmestyivät milloin mihinkin osaan yli 3 metriä leveää taulua ja koko homma näytti siltä, kuin opettaja tekisi vaan itselleen muistiinpanoja, joita vain hän ymmärsi ja joiden avulla hän yritti selvittää kurssin asiaa itselleen.

Yleensä kun kysyi jotain, vastaus tuli niin epämääräisesti, että alkoi vaan ärsyttää entistä enemmän. Meille oli tullut viime kerralla kotitehtäväksi YKSi harjoitus (niistä seitsemästä, hah), jota katsottiin siinä yhdessä läpi. Kun luennon aika alkoi mennä reilusti yli, oltiin päästy siinä ehkä viidesosa eteenpäin, kun opettaja näytti olevan vähän hukassa, että miten sitä nyt pitäis oikein alkaa tarkistaa.

Kun luennon aika oli jo mennyt yli, opettaja kertoi haluavansa sanoa lopuksi vielä yhden asian ja kamojaan pakkailevat opiskelijat hiljentyivät kuulemaan ja jotkut ottivat ehkä vihkot uudestaan esille. Taululle ilmestyi jälleen yksi esimerkki, jollaisia on jo tullut eri muodoissa sata kertaa ja sitten... opettaja alkoi "havainnollistaa" esitystään tikkuihmisten kuvilla, joiden hymynaamat olivat varmaan se tärkein pointti siinä käsiteltävässä asiassa. Haha, en halua olla ilkeä, mutta siinä vaiheessa alkoi minuakin naurattaa todenteolla, tosin jotenkin kitkerällä tavalla.


Opettaja B:

Luento ei ole virallisesti vielä alkanut, mutta opettaja kiertelee jo rivien välissä palautellen viime kerran kotitehtäviä ja selostaen jokaiselle jotain relevanttia. Kun luento oikeasti alkaa, ja mattimyöhäisiä saapuu vielä paikalle, luento on jo täydessä vauhdissa ja viimekertaisten kotitehtävien läpikäynti on alkanut. Opettaja keskeyttää hetkeksi selityksensä ja muistuttaa tässä vaiheessa niille, jotka eivät olleet ensimmäisellä luennolla, sanktioista, jotka seuraavat, jos kaikkia kotitehtäviä ei palauteta ajoissa 2 kertaa viikossa aina seuraavana päivänä luennon jälkeen määräaikaan mennessä. Kun läsnäololista tulee kohdalleni, ollaan jo jossain puolivälissä viime kerralla tulleissa 7:ssä tehtävässä.

Siinä ei hirveästi ehdi avata suuta, kun kynän alta nousee savua ja uudet asiat pakkautuvat päähän kuin sardiinit purkkiin. Kuitenkin aina kun joku kysyy jotain, vaikka suoraa vastausta ei aina tulekaan, niin seuraava kommentaari on sellaista, että hetken päästä huomaa itse lopettavansa opettajan lauseita.

Luento loppuu 10 minuuttia etuajassa, saamme jälleen kerran muistutuksen tämän luennon kotitehtävien palautuksen aikarajasta ja voimme mennä. Tosin jotkut jäävät vielä selvittämään kysymyksiään opettajan kanssa, jonka positiivisen innostuneen äänen kuulen vielä lähtiessäni luokasta.

...

Asiasta kolmanteen. En pääse lauantaina L:n synttäreihin, mutta odotan innolla V:n läksiäisiä! Pitäisi soittaa V:lle huomenna. Ja nyt ainakin nukkumaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.