IRC-Galleria

Declan pyöritti valkoista kaulakorua sormissaan samalla kun naputti valkoista ruutupaperia lyijykynällään. Tyhjä paperi oli jotenkin niin ahdistava, että Declanin olisi tehnyt mieli laittaa paperi takaisin laukkuunsa ja unohtaa koko tutkielma. Pojan sormet pysähtyivät kaulakorussa olevan valkoisen ristin ympärille. Poika ei ollut uskovainen - kaikki roska ylösnousemuksesta ja Jumalasta olivat niin paksua kamaa - mutta koru itse oli kaunis ja sillä oli tunnearvoa. Declan kohotti katseensa avonaiseen kirjaan. Miksi tuotakin roskaa oli pakko opiskella? Declanille riitti että hän oli perillä siitä mitä tällä hetkellä tapahtui, ei hänen tarvinnut tietää mitä vuonna 1945 oli tapahtunut.
Declan päästi irti lyijykynästä ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Kynä kieri pöytää pitkin lattialle. Declan ei jaksanut vaivautua nostamaan sitä. Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä kirjoittaisi, joten mitä hän kynällä muka teki? Olkoon lattialla, ei se siellä yhtään enempää ollut hyödyksi.
Declan kohotti katseensa japanilaispojan istuessa pöydän ääreen. Ihanaa, tuo ei ainakaan tietäisi mitään Hitleristä eikä Declan siis voisi lahjoa tätä kirjoittamaan tutkielmaansa. Tai no, eihän hän tietenkään tiennyt, joutuivatko japanilaisskidit opiskelemaan Hitleriä ja kaikkea muuta roskaa mitä opettajat Euroopassa yrittivät oppilaiden päähän sulloa. Vaikka ei Declan kylläkään voinut uskoa, että tyyppi asui Japanissa. Se olisi ihan käsittämätöntä, että tyyppi olisi lennätetty Japanista Englantiin vain opiskelemaan. Kai tällainen opinahjo nyt Japanistakin löytyi.
Declan alkoi taas pyörittää korua sormissaan.

---

Voi tuska. Viimeinen koulupäivä - ja Declan viettäisi sen kirjastossa. Vielä viikko sitten hän luuli, että hänellä oli elämä - mihin se nyt oli ehtinyt hävitä? Pojan kädessä oleva ranneketju kolahti tiskiä vasten Declanin jättäessä lainaamansa kirjan tiskille. Ei hän kyllä koskaan ollut lukenut sitä. Se oli pyörinyt hänen huoneensa lattialle kunnes Declan oli yksi päivä todennut sen olevan myöhässä. Pahasti.
Declan käveli eteenpäin hyllyjen välissä, hän tiesi minne osastolle meni ja mitä sieltä halusi. Charmian Husseyn Salaisuuksien laakso. Hän oli lukenut sen tuhansia kertoja, mutta ei koskaan kyllästynyt lukemaan sitä. Kirja vain oli niin mahtava. Declan kuljetti etusormensa mustaa kynttä kirjan selkämyksiä pitkin kunnes löysi oikein kirjan ja veti sen pois hyllyltä. Declan käveli lähimmän nojatuolin luokse ja pudotti tavaransa lattialle sen viereen. Poika istui taittaen toisen jalkansa toisen alle. Poika aisti läheisessä nojatuolissa istuvan, mutta ei kiinnittänyt tähän paljon mitään huomiota. Hänen ranteessaan oleva ketju kolahti kirjan kantta vasten. Pitkät sormet eksyivät näpertämään valkoista kaulakorua. Pitkät, mustat kynnet näyttivät vielä tummemmilta kirjan valkoisia sivua vasten. Ruskeiden silmien katse risteili kirjan sivuja pitkin. Mustaan nahkatakkiin, mustaan printtipaitaan ja farkkuihin pukeutunut Declan nojautui nojatuolin selkänojaa vasten. Valkoiset Adidaksen kengät näyttivät vielä valkoisimmilta muuta tummaa vaatetusta vasten. Ruskeat silmät siirtyivät hetkeksi kirjan sivuista ikkunaan. Lunta. Paljon valkoista lunta. Pieni hymy levisi Declanin kasvoille. Hän lähtisi Portugaliin heti kun pääsisi pois täältä. Siellä ei olisi lunta. Mahtavaa.